Äärimmäisen taloudellinen ajotapa

PÄIVITYS: Katso myös uusin kirjoitukseni Halpa bensiini ja diesel, jonne olen kirjannut kaikki taloudellisen ajotavan ohjeet.

Huomasin pari päivää sitten Reutersin uutisoineen, että Yhdysvalloissa kehitettyä äärimmäisen taloudellista ajotapaa hyödyntäen voi jopa puolittaa polttoaineen kulutuksen. Yhdysvaltalaiset autoilijat ovat raportoineet jopa tuhansien eurojen vuosittaisista säästöistä. Reutersin esittelemä termi tälle on ”hypermiling”.

Penninvenyttäjä kun olen, etsin Internetistä hypermailereiden käyttämiä kikkoja.

Perustekniikat

Wikipediassa äärimmäisen taloudellisen ajon tekniikat on jaettu perustekniikoihin ja edistyneisiin tekniikoihin. Perustekniikat ovat turvallisina pidettyjä tekniikoita, joita jokainen kuski voi kokeilla. Perustekniikat liittyvät ylläpitoon, massan minimointiin, kiihdytykseen ja hidastamiseen, liukumiseen, polttoainetyypin valintaan ja ajotietokoneen käyttöön.

Ylläpito

  • Pidä renkaissa aina korkeaa ilmanpainetta
  • Huolehdi, että pyörien säädöt ovat oikeat
  • Käytä alhaisen viskositeetin moottoriöljyä
  • Pidä moottoriöljy jatkuvasti alimmalla tasollaan

Massan minimointi

  • Pidä auton takatila tyhjänä
  • Poista turhat työkalut ja varaosat

Kiihdytys ja hidastaminen

Taloudellisin nopeus on Wikipedian mukaan yleensä lähellä 80 kilometriä tunnissa. Jos autossa on keskikulutusmittari, taloudellisimman nopeuden voi etsiä sen avulla.

Taloudellisin tapa kiihdyttää ei ole liian hidas eikä liian nopea. Aja taloudellisella kierroslukualueella. Vaihda suuremmalle vaihteelle alhaisimmilla mahdollisilla kierroksilla. Ennakoi liikenteen tapahtumia, jotta kiihdyttämistä ja hidastamista tapahtuu mahdollisimman vähän. Aja valoihin siten, että sinun ei tarvitse pysähtyä punaisille. Käytä moottorijarrutusta.

Uusi tieto itselleni oli, että korkeaoktaaninen polttoaine ei ole vähäoktaanista taloudellisempi. Wikipedian mukaan se ainoastaan lisää suorituskykyä mm. kiihdytyksissä ja suurilla nopeuksilla.

Edistyneet tekniikat

Edistyneitä tekniikoita ovat muun muassa ”pulse and glide”, ”auto stop” ja ”draft-assisted forced stop”. ”Pulse and glide”-tekniikassa vauhti kiihdytetään tiettyyn nopeuteen ja auton annetaan liukua jonkin matkaa. Liu’un jälkeen autoa taas kiihdytetään.

Pysähtymistekniikoissa yritetään arvioida, kuinka pitkän matkaa auto voi liukua vapaalla. Esimerkiksi kotiin tultaessa moottori sammutetaan ja auto laitetaan vapaalle useita satoja metrejä ennen kotipihaa. Tavoitteena on, että auton vauhti pysähtyy juuri oikealla kohdalla.

Erikoisin variaatio oli ”draft-assisted forced auto stop”. Tässä vaihtoehdossa ajetaan aivan edessä menevän ajoneuvon, parhaassa tapauksessa rekan, imuun, laitetaan vaihde vapaalle, sammutetaan moottori ja liu’utaan.

Omat arvioni eri tekniikoista

Omia kokeiluitani rajoittaa se, että autoni on työsuhdeauto. Lisäksi osan tekniikoista tulkitsisin itse lähinnä liikenteen vaarantamiseksi.

Käyttökelpoisimpia ajatuksia olivat mielestäni massan pienentäminen, ilmanpaineen säätäminen sekä liu’uttamistekniikat.

Kokeilin itse käytännössä ”pulse and glide”-tekniikkaa. Huomasin, että autoni kulutus menee ajotietokoneen mukaan 0,0 litraan satasella heti kun jalka poistetaan kaasulta. Näin ollen esimerkiksi alamäessä autoni ei ajotietokoneen mukaan kuluta dieseliä.

Lisätietoja Hypermilingista:
Reutersin uutinen
Mother Jones-lehden artikkeli
Hypermiling – Wikipedia
Hypermiling.com

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.