Allergialääkkeiden Kela-korvaus

Eilen tekemäni allergialääkkeiden hintavertailu kirvoitti palautetta siitä, että halvimmalla pääsisi hankkimalla allergialääkkeet reseptillä. Pitää paikkaansa ja ehdotinkin tätä jo aiemmassa artikkelistani halvoista allergialääkkeistä. Pelkkä resepti ei kuitenkaan takaa sitä, että lääke olisi kaikkein edullisin. Reseptilääkkeiden edullisuus perustuu niistä saatavaan Kela-korvaukseen. Lääkkeen vaihtaminen rinnakkaislääkkeeseen ei kuitenkaan poista Kela-korvausta.

Kela-korvaus
Kelan peruskorvaus lääkkeistä on 42%. Kelan sivujen mukaan: ”Kelasta voi hakea korvausta lääkkeistä, perusvoiteista ja kliinisistä ravintovalmisteista, joita lääkäri on määrännyt hakijan sairauden hoitoon. Kelan korvauksen saa yleensä jo apteekissa esittämällä Kela-kortin.”

On tärkeää huomata, että Kela-korvausta voi saada myös hintavertailussani esittämistä rinnakkaisvalmisteista. Mitä sitten ovat rinnakkaisvalmisteet?

Rinnakkaislääke
Rinnakkaislääke on lääke, jonka vaikuttava aine, lääkemuoto ja vahvuus ovat samat kuin alkuperäislääkkeellä. Suomen Apteekkariliiton sivujen mukaan vaihdettu lääke on yhtä tehokas ja turvallinen kuin alkuperäinenkin lääke: ”Keskenään vaihtokelpoisten lääkkeiden vaikuttava aine ja sen määrä ovat samat. Lääketurvallisuutta valvova Lääkelaitos pitää huolen siitä, että keskenään vaihtokelpoisiksi hyväksytään vain sellaiset lääkkeet, jotka ovat yhtä tehokkaita, turvallisia ja laadukkaita sekä biologisesti samanarvoisia.”

Lääkevaihto
Ratiopharm kertoo lääkevaihdosta seuraavasti: ”Geneerinen substituutio eli lääkevaihto tuli voimaan 1.4.2003. Lääkevaihdossa apteekki vaihtaa lääkärin määräämän lääkevalmisteen hinnaltaan edullisempaan ns. hintaputkeen kuuluvaan, samaa lääkeainetta sisältävään valmisteeseen. Lääkettä ei vaihdeta, jos ostaja tai lääkäri kieltää vaihdon. Luettelon keskenään vaihtokelpoisista lääkkeistä vahvistaa Lääkelaitos. Lääkevaihdon tavoitteena on edistää kustannustehokasta lääkehoitoa.”

Kaikkein halvin vaihtoehto allergialääkkeisiin – rinnakkaislääke reseptillä
Kaikkein halvimmalla allergialääkkeiden ostamisessa siis pääsee, kun ostaa lääkärin reseptillä rinnakkaislääkkeitä. Lääkevaihtoa voi pyytää apteekkarilta, mikäli hän ei tätä itse ehdota.

Esimerkiksi Zyrtec maksaa ilman reseptiä 0,79 €/kpl. Halvin rinnakkaislääke Cetirizin Sandoz maksaa 0,34 €/kpl.

Kelan peruskorvaus on 42%. Näin ollen Zyrtec maksaa reseptin kanssa (1-0,42)*0,79 = 0,4582 €/kpl. Zyrtec on siis reseptilläkin kalliimpaa kuin halvin rinnakkaislääke!

Kaiken lisäksi reseptillä saadun Zyrtecin voi vielä apteekissa vaihtaa halvimpaan rinnakkaislääkkeeseen. Tällöin rinnakkaislääkkeestäkin on mahdollista saada Kela-korvaus. Lääkevaihdon avulla Cetirizin Sandozin hinnaksi tulee (1-0,42)*0,34= 0,1972 € /kpl.

Rinnakkaislääke on siis käytännössä aina alkuperäislääkettä edullisempi vaihtoehto, myös reseptillä ostettaessa.

Kaikkein uusimmille allergialääkkeille ei ole kuitenkaan vielä rinnakkaislääkettä olemassa. Tämä johtuu yleensä siitä, että uusimpien lääkkeiden alkuperäiset patentit ovat edelleen voimassa. Esimerkki allergialääkkeestä, jolle ei Suomesta toistaiseksi löydy rinnakkaislääkettä on Xyzal.

Lääkevaihtoa kohtaan on kuitenkin esitetty myös kritiikkiä. Katso esimerkiksi:
Rinnakkaislääke – halpa kopio? (Kotiliesi)
Rinnakkaislääke vei patentoidun lääkkeen korvaukset (Plaza.fi)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.