Ihminen on tapojensa orja ja ainakaan itselläni ostoslista ei hirveästi muutu päivästä toiseen. Ostan lähes joka kauppareissulla esimerkiksi banaania, maitoa ja ruisleipää. Lehtien ja kuluttajaviranomaisten ostoskorivertailuissa käytetään yleensä jotakin yleistä ostoskoria. Olisi kuitenkin hirveän hauska tietää, mistä kaupasta saan itse ostamani tuotteet halvimmalla.
Tähän ongelmaan tuo ratkaisun hintapäiväkirjan (engl. grocery price book). Hintapäiväkirjan ideana on, että joka kauppareissun jälkeen (tai jopa aikana) merkitset ylös yleisimmin ostamiesi tuotteiden hinnat. Näistä yleisimmistä tuotteista muodostuu sitten oma henkilökohtainen hintavertailukori.
Hintapäiväkirjan avulla voi vertailla kauppojen hintatasoa keskenään itselle merkityksellisten tuotteiden osalta, etsiä hintojen vaihtelusyklejä sekä suunnitella omaa ostamistaan. Lisäksi hintapäiväkirjan avulla on helppo huomata kun jokin tuote on oikeasti hyvässä alennuksessa.
Hintapäiväkirjan voi tehdä käsin esimerkiksi kierrevihkoon. Suomessa on myös olemassa sähköinen palvelu tähän tarkoitukseen, Kauppakori. Kauppakorista voi myös etsiä tietyn viiteostoskorin perusteella halvinta ostospaikkaa.
Varmista aina tällä sivustolla esiteltyjen tuotteiden ja palveluiden yksityiskohdat. Voit jättää palautetta rikkinäisistä linkeistä kommenteissa.
* Jotkut tämän sivun linkeistä ovat affiliate-linkkejä. Affiliate-linkkiä klikatessasi siirryt haluamallesi sivulle affiliate-verkoston kautta, joka maksaa minulle rahaa klikkauksista. Läpinäkyvyyden vuoksi olen merkinnyt affiliate-linkit niiden perään kirjoittamallani tähdellä (*).