Kävin viime syksynä Ekonomiliiton järjestämässä työnhakukoulutuksessa. Koulutuksessa opin kätevän itseanalyysin välineen, jonka nimi oli muistaakseni Mind360.

Taustana tällaisen itseanalyysin tekemiselle on, että ennen työnhaun aloittamista pitäisi selvittää omat vahvuutensa ja heikkoutensa. Tämä väline on kehitetty auttamaan omien heikkouksien ja vahvuuksien tunnistamisessa.

Itseanalyysin tekeminen

Tavoitteena on saada aikaiseksi miellekartta omasta itsestä.

Ota esiin tyhjä valkoinen A4-paperi. Aloita kirjoittamalla paperin keskelle oma nimesi. Kirjoita sitten oman nimesi ympärille sanat vanhemmat, esimies, työkaverit, sisarukset, ystävät ja kumppani. Mieti sitten mitä kukin näistä henkilöistä vastaisi tai olisi vastannut, jos heiltä kysyttäisiin millainen sinä olet. Kirjoita vastaukset kunkin ryhmän alle.

Lopputulos voi olla vaikka oheisen kuvan näköinen.

Esimerkki itseanalyysistä miellekartan avulla

Esimerkki itseanalyysistä miellekartan avulla

Aiheeseen liittyviä artikkeleita:

  1. Halvemmat vakuutusmaksut puolison avulla
  2. Omien menojen hallinta Excelin avulla
  3. Halvempia verkko-ostoksia ostohyvityksen avulla
  4. Ilmaista ja riskitöntä rahaa luottokorttien avulla
  5. Säästä allergialääkkeiden kustannuksissa lääkevaihdon avulla

Jätä kommentti

Varmista aina tällä sivustolla esiteltyjen tuotteiden ja palveluiden yksityiskohdat. Voit jättää palautetta rikkinäisistä linkeistä kommenteissa.

* Jotkut tämän sivun linkeistä ovat affiliate-linkkejä. Affiliate-linkkiä klikatessasi siirryt haluamallesi sivulle affiliate-verkoston kautta, joka maksaa minulle rahaa klikkauksista. Läpinäkyvyyden vuoksi olen merkinnyt affiliate-linkit niiden perään kirjoittamallani tähdellä (*).