Taas on tullut se aika vuodesta, jolloin on aika täydentää ja palauttaa veroilmoitus. Kirjoitin viime vuonna ohjeen lipputaksojen selvittämisestä kohtaa Asunnon ja työpaikan väliset matkakulut varten. Tässä kertaus aiheesta.

Kuten tunnettua, verotuksessa voi vähentää matkakuluja enintään 7000 euroa ja vähennys lasketaan halvimman, yleensä julkisen kulkuneuvon käytön mukaan. Jos asut pääkaupunkiseudulla, olet onnellinen, sillä verottaja on ilmoittanut vuoden 2008 lipputaksat puolestasi. Muissa kaupungeissa sinun pitää itse selvittää lippujen hinnat. Veroilmoituksessa sanotaan vain, että “lisätietoja matkalippujen hinnoista saat Internetistä kaupunkien omilta ja liikennöitsijöiden sivuilta. Liikennöitsijöiden sivuilta löytyy kuitenkin harvemmin edellisen vuoden lippujen hintoja.

Apukeino tähän on www-sivusto Internet Archive ja siellä Wayback Machine. Tänne on talletettu vanhat versiot lähes kaikista www-sivuista.

Esimerkiksi Hämeenlinnan linja-autolippujen hintojen tarkastaminen vuonna 2005 kävisi seuraavasti:

  1. Selvitä sen www-sivun osoite, jolla oman asuinpaikkakuntasi julkisen liikenteen lippuhinnat ovat.Asun itse Hämeenlinnassa, jossa julkisen liikenteen virkaa hoitavat linja-autoyhtiöt. Eräs paikallinen linja-autoyhtiö on Hämeen Linjat. Heidän www-sivuiltansa lippuhinnat löytyvät osoitteesta http://www.hameenlinja.fi/hinnat.htm
  2. Mene Wayback Machine-palveluun osoitteeseen http://web.archive.org
  3. Kirjoita etusivun hakukenttään http://www.hameenlinja.fi/hinnat.htm ja klikkaa Take Me Back.
  4. Valitse tuloslistasta haluamasi arkistoidun sivun osoite
  5. Esimerkiksi vuoden 2005 linja-autolippujen hinnat selviävät osoitteesta http://web.archive.org/web/20060112015621/http://www.hameenlinja.fi/hinnat.htm

Tämä kikka on toiminut ainakin itselläni. Linja-autoyhtiöihin voi myös soittaa ja kysyä edellisen vuoden lipputaksoja. Tähän aikaan vuodesta vastaus tulee kuin apteekin hyllyltä.

Oma vinkkini linja-autoyhtiöille olisi laittaa verkkosivuilleen edellisen vuoden lippuhinnat näkyviin. Tähän aikaan vuodesta tuon tiedon voisi siirtää vaikka etusivulle.

Jos tiedät paremman keinon selvittää vanhat lipputaksat, jaa tietosi kommenteissa.

Aiheeseen liittyviä artikkeleita:

  1. Julkisen liikenteen taksojen selvittäminen verotusta varten
  2. Vuoden 2009 parhaat palat
  3. Kodin ja työpaikan väliset matkakulut
  4. Näin selvität kesämökkisi koordinaatit hätäkeskusta varten
  5. Miten osakemarkkinat toimivat

2 kommenttia artikkeliin “Lipputaksat vuoden 2009 verotusta varten”

  1. Sirpa kirjoitti:

    Soitin viime viikolla Pekolan liikenteelle ja sieltä tylysti vastattiin, että he eivät myy seutulippuja, soita matkahuoltoon. Inhottaa matkahuollon rahastus puheluista, joten kävin kysymässä, kun sattui matkan varrelle. Sieltä tieto pienen kaivelun jälkeen löytyi. Saisi verottaja kerätä tiedot sivuillensa, eräänä vuonna olikin.

  2. marja kirjoitti:

    Miten verottaja huomioi opiskelijahintaiset liput? Eli pitääkö opiskelijan ilmoittaa opiskelijahintainen lippu vai saako laittaa ns. aikuisen hinnan?

Jätä kommentti

Varmista aina tällä sivustolla esiteltyjen tuotteiden ja palveluiden yksityiskohdat. Voit jättää palautetta rikkinäisistä linkeistä kommenteissa.

* Jotkut tämän sivun linkeistä ovat affiliate-linkkejä. Affiliate-linkkiä klikatessasi siirryt haluamallesi sivulle affiliate-verkoston kautta, joka maksaa minulle rahaa klikkauksista. Läpinäkyvyyden vuoksi olen merkinnyt affiliate-linkit niiden perään kirjoittamallani tähdellä (*).