Markus Ossi - 23. huhtikuuta 2009

Monet pikavippejä ottaneet ihmiset miettivät tällä hetkellä kuumeisesti, että ovatko heidän luottotietonsa menneet. Kerron tässä jutussa, miten voit selvittää omat luottotietosi. Kaksi eri rekisteriä Luottotietolaissa määriteltyä henkilöluottorekisteriä pitää yllä Suomen Asiakastieto Oy. Tämän lisäksi pankeilla, rahoitusyhtiöillä ja muilla lainaa ja luottoja myöntävillä yrityksillä on omia maksuhäiriö- ja luottohäiriörekistereitään. Tässä ohjeessa keskityn ainoastaan luottotietolain mukaiseen kansalliseen [...]

Jatka lukemista aiheesta Näin selvität luottotietosi

Markus Ossi - 22. huhtikuuta 2009

Monella eri keskustelufoorumilla on hyvin vilkasta keskustelua siitä, voiko ihminen menettää luottotietonsa tietämättään. Vastauksen kysymykseen luulisi olevan yksinkertainen, mutta näin ei kuitenkaan ole. Tämän asian sekavuus johtuu siitä, että luottotiedoilla ja luottotietojen menettämisellä voidaan tarkoittaa tilanteesta riippuen hieman eri asioita. Luottotietojen menettämisellä tarkoitetaan yleensä sitä, että on saanut maksuhäiriömerkinnän Suomen Asiakastieto Oy:n ylläpitämään luottotietorekisteriin. Esimerkiksi [...]

Jatka lukemista aiheesta Voinko menettää luottotietoni tietämättäni?

Markus Ossi - 22. huhtikuuta 2009

Luottotiedoilla tarkoitetaan kaikkea tietoa, jota käytetään henkilön taloudellisen aseman, sitoumusten hoitokyvyn ja henkilön luotettavuuden arvioinnissa. Luottotiedot voivat olla luotonantajan, kuten pankin tai rahoitusyhtiön, luottoa tai lainaa ottaneesta henkilöstä tekemiä ja rekisteröimiä tietoja. Yleensä luottotiedolla tarkoitetaan kuitenkin luottotietoyhtiön rekisteröimää ja välittämää tietoa. Luottotiedoista tässä merkityksessä säädellään luottotietolaissa (Luottotietolaki 11.5.2007/527). Suomen ainoaa henkilöluottorekisteriä ylläpitää Suomen Asiakastieto Oy. [...]

Jatka lukemista aiheesta Mitä luottotiedoilla tarkoitetaan?

Markus Ossi - 21. huhtikuuta 2009

Sain mutkan kautta kysymyksen ilmaisia tekstiviestejä tarjoavasta Viestikunkku.fi -palvelusta. Kysymyksen esittäjä halusi tietää, että onko Viestikunkku huijaus. Sana ilmainen herättää ymmärrettävästi aina epäilyksiä, joten tässä hieman selvitystä kyseisen palvelun toiminnasta. Viestikunkku on palvelu, jonka kautta voi lähettää tekstiviestejä suomalaisiin ja ulkomaisiin matkapuhelinnumeroihin. Palvelu toimii krediiteillä. Yksi Suomeen lähetettävä tekstiviesti maksaa yhden krediitin. Palveluun rekisteröitymisen yhteydessä [...]

Jatka lukemista aiheesta Onko Viestikunkku huijaus?

Markus Ossi - 21. huhtikuuta 2009

Päivitin äsken ohjeeni autovakuutuksen kilpailuttamisesta. Lisäsin ohjeeseen suorat linkit kaikkien suomalaisten vakuutusyhtiöiden auto- ja liikennevakuutuslaskureihin. Vakuutusten kilpailuttaminen on vähän työlästä, mutta kyllä siinä ihan mainioille tuntipalkoille pääsee.

Jatka lukemista aiheesta Ohjeet autovakuutuksen kilpailuttamiseen päivitetty

Markus Ossi - 21. huhtikuuta 2009

Säästämisoppaissa sanotaan, että säästämisellä pitää olla jokin tavoite. Nuoret säästävät rahaa mopoon tai ensimmäiseen autoon, lapsiperheet lomamatkaan. Entä jos säästämistavoitteena on jokin rahasumma? Kuinka paljon on tarpeeksi? Televisiossa tällä hetkellä pyörivien lottomainosten mukaan kannattaa lotota, vaikka päävoitto olisikin vain miljoona euroa (“Tolvana!”). Joidenkin tavoitteena on tulla miljonääriksi alle kolmikymppisenä. Economist-lehden mukaan miljoona euroa ei kuitenkaan [...]

Jatka lukemista aiheesta Miljoona euroa ei riitä mihinkään

Markus Ossi - 21. huhtikuuta 2009

Guava Medialla on menossa kampanja, jossa jokainen elokuvatutkimukseen osallistuva saa ilmaisen vuokraelokuvan. Nähtävästi ainakin Batman – Yön ritari kuuluu ilmaiseksi valittavien elokuvien joukkoon. Palkintoelokuva on CDON.com -palvelun kautta katsottava nettivuokraelokuva. Elokuvan katsominen edellyttää, että sinulla on käytössäsi Windows-käyttöjärjestelmällä varustettu tietokone (ei siis Macintosh tai Linux) sekä laajakaistayhteys. Homman juju on, että osallistumalla tutkimukseen mm. hyväksyt [...]

Jatka lukemista aiheesta Ilmainen vuokraelokuva

Markus Ossi - 18. huhtikuuta 2009

Tarkan markan uutiskirje sai eilen 300. tilaajansa! Onnittelut 300. tilaajalle oivasta valinnasta. Tarkan markan uutiskirje on noin kerran viikossa lähettämäni sähköposti, johon olen koonnut ajankohtaiset säästövinkit, parhaat tarjoukset ja vinkit ilmaisista tavaroista ja tuotenäytteistä. Jos et ole sitä jo tehnyt, tilaa ilmainen Tarkan markan uutiskirje nyt. Pelkästään tänä vuonna lähettämieni ilmaistavaravinkkien arvo on ollut jo [...]

Jatka lukemista aiheesta Tarkan markan uutiskirjeellä 300 tilaajaa

Markus Ossi - 18. huhtikuuta 2009

Tämä on viimeinen osa juttusarjaani, jossa olen omaa kiirastorstain kauppareissuani esimerkkinä käyttäen kertonut joistakin säästämisvinkeistä ruokakaupassa. Tässä viimeisessä osassa katsomme, että paljonko lopulta säästin näitä kikkoja hyödyntäen. Tämän juttusarjan aiemmat osat: Johdanto: Esimerkki ruokaostoksissa säästämisestä Vinkki 1. Ruoan ostaminen irtomyynnistä käytännössä Vinkki 2. Merkkiuskollisuuden unohtaminen ruokakaupassa Vinkki 3. Yksikköhintojen vertailu käytännössä Säästömahdollisuudet Yllä olevassa taulukossa [...]

Jatka lukemista aiheesta Kokonaissäästöt kiirastorstain kauppareissulla

Markus Ossi - 17. huhtikuuta 2009

Autovakuutuksen kilpailuttaminen on kätevä tapa säästää rahaa. Aiemmin autovakuutusten vertailu ja kilpailuttaminen oli hieman hankalaa, mutta nyt tätä helpottamaan on avattu uusi palvelu Kilpailuttaja.fi*. Palvelun takana on sama yritys, jonka kautta on voinut jo aiemmin kilpailuttaa sähköyhtiöitä sekä GSM-operaattoreita. Voit kilpailuttaa autovakuutuksesi vaikka heti seuraavasti: Ota esille autosi vakuutuskirja tai rekisteriote Pidä tiedot käsilläsi ja [...]

Jatka lukemista aiheesta Autovakuutuksen kilpailuttaminen