Hämeen Sanomat haastatteli minua pari viikkoa sitten Tarkkamarkka.com:iin liittyen ja juttu ilmestyi viime viikon sunnuntainumerossa. Tässä pieni ote haastattelustani:
Rahan säästäminen on helpompaa, jos siihen saa neuvoja, ja hämeenlinnalainen
Markus Ossi antaa niitä.Ossi on perustanut Tarkkamarkka.com-nimisen internetsivuston, joka antaa säästämisohjeita. 30-vuotias Ossi on kansantaloustieteeseen perehtynyt, markkinoinnista gradunsa tehnyt kauppatieteiden maisteri.
Yleensä säästämisoppaat kehottavat välttämään erilaisten asioiden ostamista, mutta Ossin näkökulma on erilainen.
– Jos ihmisen täytyy olla ostamatta jotain, hän tietää kyllä itsekin, mistä säästää. Mutta jos on ostamassa jotain, neuvon, kuinka tehdä se fiksusti, Ossi sanoo.Hän on jaotellut sivustolleen ihmisten yleisimpiä kuluryhmiä ja antaa kaikkiin liittyviä vinkkejä.
Sivustolta voi myös saada ilmaisen, viikoittaisen uutiskirjeen, jossa kerrotaan ajankohtaisista tarjouksista ja säästövinkeistä. Ossi on neuvonut esimerkiksi, kuinka saada ilmaisia Aku Ankkoja ja vuokraelokuvia, mistä löytää halpoja puhelinliittymiä ja kuinka säästää ruokakaupassa.
Ossin mukaan keskivertokuluttajan on mahdollista vähentää kuukausittaisia
menojaan jopa 30 prosenttia ostamalla viisaasti.
Enpä olisi tätä sivua itse osannut noin hyvin kuvailla. Jutussa mainitun uutiskirjeen voi tilata täältä: http://www.tarkkamarkka.com/uutiskirje. Jos et ole sitä vielä tehnyt, suosittelen.

Tarkkamarkka.com Hämeen Sanomissa

Varmista aina tällä sivustolla esiteltyjen tuotteiden ja palveluiden yksityiskohdat. Voit jättää palautetta rikkinäisistä linkeistä kommenteissa.
* Jotkut tämän sivun linkeistä ovat affiliate-linkkejä. Affiliate-linkkiä klikatessasi siirryt haluamallesi sivulle affiliate-verkoston kautta, joka maksaa minulle rahaa klikkauksista. Läpinäkyvyyden vuoksi olen merkinnyt affiliate-linkit niiden perään kirjoittamallani tähdellä (*).