Markus Ossi - 31. toukokuuta 2009

Esa Vileniuksen vuonna 2008 valmistuneen teoksen Säästökirja takakannen kuvauksessa sanotaan seuraavasti: Säästäminen on välttämätön elämän ilmiö, mutta se on myös unohtumaan päässyt kansalaistaito ja hyve. Opi säästämään sekä rahaa että aikaa, vaivaa, luontoa ja itseäsi. Luonnossa säästävät muutkin kuin oravat ja hamsterit. Esimerkiksi puiden kasvu perustuu oikea-aikaiseen säästämiseen. … Kirja neuvoo yksityiskohtaisesti kulujen leikkaamisessa, tinkimisessä [...]

Jatka lukemista aiheesta Säästökirja – [KIRJA-ARVOSTELU]

Markus Ossi - 30. toukokuuta 2009

Halvin sähköyhtiö on helppo löytää Tarkan markan ohjeiden avulla. Helsingin Sanomien tekemän vertailun mukaan Fortumin asiakas maksaa sähköstään lähes 400 euron ylihintaa. Halvinta sähköä tarjoavat yleensä pienet, kilpailevat yhtiöt. Taloussanomien mukaan Fortum on ennakoinut aiemmin tällä viikolla, että pian sähkön hinta lähtee taas nousuun ja edessä voi olla pitkä nousu. Taloussanomat muistuttaa lisäksi, että kuluttaja [...]

Jatka lukemista aiheesta Halvin sähköyhtiö ei ole Fortum

Markus Ossi - 30. toukokuuta 2009

Tein 1000 euron säästövinkeistäni myös PDF-version (e-kirja). Nyt voit ladata parhaat säästövinkkini omalle koneellesi tai lähettää ne ystävällesi sähköpostilla. Lataa 1000 euron säästövinkit e-kirja (pdf, 200 kt) – klikkaa tästä

Jatka lukemista aiheesta 1000 euron säästövinkit e-kirjana

Markus Ossi - 30. toukokuuta 2009

Olen kirjoittanut säästövinkkejä nettiin jo yli vuoden ajan. Kokosin parhaista ja tehokkaimmista säästövinkeistä yksinkertaisen listan. Ei muuta kuin säästöjä etsimään. Linkki: 1000 euron säästövinkit

Jatka lukemista aiheesta Koottu säästövinkkien lista

Markus Ossi - 29. toukokuuta 2009

Osoitteesta VALO-CD.fi voi tilata CD-levyn, jossa on useita ilmaisia (avoimen lähdekoodin) ohjelmistoja Windows-käyttöjärjestelmällä varustettuihin tietokoneisiin. CD:ltä löytyvät muun muassa Microsoft Office:n (Word, Excel, PowerPoint, Access) korvaajaksi soveltuva OpenOffice-tekstinkäsittelyohjelma sekä suomenkielinen oikolukuohjelmisto Voikko. VALO-CD:n ovat tehneet: Otto Kekäläinen: projektin vetäjä, CD:n ja www-sivujen toteutus ja ylläpito Tuomas Valtonen: ohjelmien ja lähdekoodien kokoaminen Asko Soukka: markkinointisuunnittelu, kielenhuolto [...]

Jatka lukemista aiheesta Ilmainen tekstinkäsittelyohjelma

Markus Ossi - 29. toukokuuta 2009

Joillakin lukijoilla ja myös minulla on ollut hieman ongelmia International Herald Tribune -lehden (IHT) ilmaisen neljän viikon tilauksen kanssa. Itse sain heiltä jo ennen ensimmäisen ilmaisen lehteni tulemista kirjeen, jonka mukana oli valmiiksi täytetty 155 euron lasku. Kirjeessä luki, että mikäli haluan jatkaa lehden tilaustan ilmaisen neljän viikon jälkeen, voisin tehdä sen helposti maksamalla oheisen [...]

Jatka lukemista aiheesta International Herald Tribune -lasku

Markus Ossi - 28. toukokuuta 2009

A.C. Nielsen on kansainvälinen yritys, joka selvittää Kuluttajapaneelinsa avulla kuluttajien mielipiteitä eri tuotteista. Olin itse jäsenenä tässä paneelissa pari vuotta sitten. Kuluttajapaneelin jäsenyyden suurin etu oli, että sain Nielseniltä valmiit lomakkeet, jotka täyttämällä pystyin helposti seuraamaan omia menojani. Tämä auttoi minua ymmärtämään omaa kulutustani, karsimaan turhia ostoksia ja säästämään rahaa. Jäsenenä sai lisäksi pari kertaa [...]

Jatka lukemista aiheesta Tienaa mielipiteilläsi

Markus Ossi - 28. toukokuuta 2009

Vauhdin maailma -lehdellä on menossa kevätkampanja. Voit tilata 17.6. ilmestyvän numeron 6-7/09 veloituksetta kotiisi! Tarjous päättyy huomenna 29.5.2009, joten jos ilmainen lehti kiinnostaa, ole nopea! Tilaa Vauhdin maailma -lehden ilmainen näytenumero – klikkaa tästä.

Jatka lukemista aiheesta Vauhdin maailma -lehti ilmaiseksi

Markus Ossi - 28. toukokuuta 2009

Olen päivittämässä vanhoja ohjeitani säästämisen aloittamisesta. Säästämisen aloittaminen ensimmäinen vaihe on yleensä selvittää, että elätkö yli varojesi vai et. Varma merkki siitä, että elät yli varojesi on, että joudut ottamaan luottokorttilainaa tai pikavippejä ostaaksesi arkisia asioita kuten ruokaa tai vaatteita. Mikäli et ole aivan varma, että elätkö yli varojesi, sinun tulisi selvittää kirjanpidon avulla omat [...]

Jatka lukemista aiheesta Talousarvion tekeminen

Markus Ossi - 28. toukokuuta 2009

Huomasin tänään verkossa Nordean EuriborPlus III -joukkovelkakirjalainan mainoksen. Mainoksessa luvattiin, että tuotto olisi 3 kk euribor + 0,25 %. Klikkasin mainosta ja luin läpi esitteet ja ehdot. Jäin ihmettelemään, että mistään ei käynyt selkeästi ilmi merkintähinnan ja nimellispääoman erotusta. Esitteessä lukee, että merkintähinta sisältää strukturointikustannuksen, noin 0,50 % p.a. Strukturointikustannus voi kuitenkin olla korkeampikin, aina [...]

Jatka lukemista aiheesta EuriborPlus III todellinen tuotto