Joillakin lukijoilla ja myös minulla on ollut hieman ongelmia International Herald Tribune -lehden (IHT) ilmaisen neljän viikon tilauksen kanssa. Itse sain heiltä jo ennen ensimmäisen ilmaisen lehteni tulemista kirjeen, jonka mukana oli valmiiksi täytetty 155 euron lasku. Kirjeessä luki, että mikäli haluan jatkaa lehden tilaustan ilmaisen neljän viikon jälkeen, voisin tehdä sen helposti maksamalla oheisen laskun. Lisäksi kirjeessä luki, että mikäli en halua jatkaa tilaustani, minun tulee kirjoittaa laskun päälle “Cancel” ja palauttaa se oheisessa kuoressa.
No, en halunnut jatkaa tilausta, joten kirjoitin laskuun “Cancel” ja palautin sen. Viikko tämän jälkeen sain uuden kirjeen, jossa kerrottiin, että vaikka en palauttaisi tuota laskua “Cancel”-kirjoituksen kanssa, tilaukseni katkeaa silti automaattisesti. Lisäksi pahoiteltiin aiemman kirjeen epäselvyyttä.
Nyt pari päivää sitten tuli vielä uusi kirje, jossa oli uudelleen tällainen 155 euron lasku ja uusi teksti.
Muropaketti-keskustelufoorumin muutamat lukijat ovat selvittäneet asiaa ja IHT on vastannut, että heidän maksuja hoitava yhtiönsä Global Collect lähettää heille “Cancel”-merkinnällä tulleet laskut tietyin väliajoin. Tämän vuoksi näitä 155 euron kirjeitä voi tulla, vaikka olisi tuon “Cancel”-ilmoituksen lähettänytkin.
Nimimerkki JL79 on kysynyt asiaa kuluttajaneuvojalta ja saanut seuraavan vastauksen:
Soitin tosiaan kuluttajaneuvojalle asiasta ja sanoi että kannattaa yrittää hoitaa se niinkuin lehden lähettäjä toivoo.
On kuulemma niin paljon eroja eri maiden lainsäädännössä lehtitilauksien osalta. Ja sanoin että tämän tyylisiä ongelmia on ollut joskus, että asiakas tietämättään sitoutuu johonkin jollei itse tajua perua jäsenyyttään/tilausta.
Oli ihan ammattitaitoisen kuuloinen tuo neuvoja mies.
Jos et haluat jatkaa IHT:n tilausta neljän viikon kokeilun jälkeen, kirjoita saamasi laskun päälle “Cancel” ja palauta lasku mukana tulleessa palautuskirjeessä. Jos haluat vielä varmistaa, että peruutuksesi on rekisteröitynyt, voit lähettää sähköpostia osoitteeseen subs@iht.com.
Linkki: Keskustelua IHT:n tilauksesta Muropaketissa
Aiheeseen liittyviä artikkeleita:
1 kommentti artikkeliin “International Herald Tribune -lasku”
Jätä kommentti
Varmista aina tällä sivustolla esiteltyjen tuotteiden ja palveluiden yksityiskohdat. Voit jättää palautetta rikkinäisistä linkeistä kommenteissa.
* Jotkut tämän sivun linkeistä ovat affiliate-linkkejä. Affiliate-linkkiä klikatessasi siirryt haluamallesi sivulle affiliate-verkoston kautta, joka maksaa minulle rahaa klikkauksista. Läpinäkyvyyden vuoksi olen merkinnyt affiliate-linkit niiden perään kirjoittamallani tähdellä (*).

[...] Huom! Tilaus jatkuu ilmaisen neljän viikon jälkeen automaattisesti kestotilauksena, ellet peruuta tilaustasi. Katso lisätietoja International Herald Tribune -laskusta. [...]