Kesälukemista oman talouden hallinnasta

Sisällysluettelo
Amazonin kirjalähetys
Amazonin kirjalähetys

Tavoitteenani on lukea kaikki tärkeimmät ja suosituimmat henkilökohtaista talouden hallintaa käsittelevät teokset. Koska kesä on hyvää aikaa lukemiselle, tein 29. kesäkuuta kuuden kirjan tilauksen Amazoniin. Pari viikkoa sitten saapunut tilaukseni käsitti seuraavat kirjat:

Olen nyt lukenut näistä kirjoista kaksi, Ramit Sethin I Will Teach You To Be Rich sekä Dave Ramseyn The Total Money Makeover: A Proven Plan for Financial Fitness. Molemmat kirjat olivat erinomaisia. Teen molemmista kirjoista tänne blogiin vielä pidemmän esittelyn, mutta tässä ensimmäisiä ajatuksiani heti lukemisen jälkeen.

Ramit Sethin teoksen kohderyhmänä ovat nuoret urbaanit ammattilaiset. Kirjan tavoitteena on esittää yksinkertainen suunnitelma rikastumiseen. Tässä kirja onnistuukin erinomaisesti. Suomalaisen lukijan kannalta kirjan ongelmana on, että monet kirjassa käsitellyt asiat eivät päde ainakaan sellaisenaan Suomessa. Kirjassa käsitellään monessa kohdassa esimerkiksi täysin amerikkalaisia Roth IRA ja 401k -säästämismuotoja.

Dave Ramseyn kirjan näkökulmana on rikastumisen sijaan veloista selviytyminen. Kirjan taustalla vaikutti mielestäni kaksi pääajatusta:

  • Velkavaikeuksista ei voi selvitä pelkillä matemaattisesti oikeilla ohjeilla. Velkavaikeuksien syynä ei ole tiedon puute vaan väärät valinnat. Myös ratkaisun pitää ottaa tämä huomioon.
  • Velat ja luotot ovat aina vaarallisia ja niitä tulisi välttää. Ramseyn mielestä esimerkiksi asunto kannattaa ostaa käteisellä.

Uskon, että tämä kirja olisi todella hyödyllistä luettavaa esimerkiksi pikavippivaikeuksista kärsiville henkilöille. Kirjassa käydään hyvin tarkasti läpi esimerkiksi aiemmin esittelemäni velkalumipallomalli veloista selviytymiseen.

Disclosure: Tarkkamarkka on Amazon.com-verkkokaupan kumppani. Ostaessasi kirjat antamieni linkkien kautta tuet taloudellisesti sivustoni toimintaa.

2 kommenttia

  1. Kirjoja netistä tilatessa kannattaa tsekata myös The Book Depository:

    http://www.bookdepository.co.uk/

    Talvella punnan ollessa alhaalla tuo oli todella paljon Amazonia halvempi. Nytkin hinnat ovat kyllä kilpailukykyisiä, sillä hintaan sisältyvät postikulut minne päin maailmaa tahansa.

    Book Depository peittoaa Amazonin myös toimitusajassa, joka on vain muutaman päivän. Lisäksi kirjat tulevat sen verran pienessä paketissa, että mahtuvat postiluukusta. Saatan joutua noutamaan yksittäisenkin Amazonista tilatun kirjan postista.

    Amazonin sivusto on tietysti aivan eri luokkaa arvosteluineen ja suosituksineen…

  2. Olen muuten itsekin tainnut tilata tuolta pari kirjaa Amazon Marketplacen kautta. Täytyykin tutustua. Olisi pari kirjaa taas tuossa tilauslistalla… 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *