New York Stock Exchange (Picasa: lowem)

New York Stock Exchange (Picasa: lowem)

Tämän päivän vinkkini liittyy sijoittamiseen ja kuulostaa tappavan tylsältä. Tämän vinkin merkitys taloudelliselle tulevaisuudelle on kuitenkin korkeampi kuin muiden yhteensä. Haluan, että selvität oman riskinsietokykysi ja sinulle sopivan sijoitusallokaation.

Sijoituskohteet voidaan luokitella erilaisiin omaisuusluokkiin, esimerkiksi osakkeisiin, joukkovelkakirjoihin ja korkoihin. Sijoitusten hajauttamisella tarkoitetaan sitä, että ostat erilaisia sijoituskohteita saman omaisuusluokan sisällä. Allokoinnilla tarkoitetaan sitä, kuinka paljon olet sijoittanut suhteessa kuhunkin omaisuusluokkaan. Sijoituspalveluyhtiö FIM toteaa sivuillaan allokaatiosta seuraavasti: “Allokaatiopäätös eli päätös sijoitusvarallisuuden jaosta eri omaisuusluokkien kesken on sijoittajan tärkein päätös.”

Eri omaisuusluokkien historialliset tuotot ovat olleet erilaisia. Yhdysvalloissa osakkeet ovat tuottaneet keskimäärin 10,5 % vuodessa, joukkovelkakirjat 5,2 % vuodessa ja rahamarkkinarahastot 3,8 % vuodessa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että sinun kannattaisi pistää kaikki rahasi kiinni osakkeisiin. Korkeampi tuotto-odotus on aina yhteydessä korkeampaan riskiin.

Oletetaan, että olet 80-vuotias. Kuulet ystävältäsi, että sotkamolaisen Talvivaara-kaivosyhtiön osakkeiden tuotto-odotus on 65 % vuodessa. Myyt asuntosi, autosi ja kaiken omaisuutesi ja muutat hotelliin. Kuinka ollakaan, seuraavana päivänä uutisissa kerrotaan, että Kiinan markkinoiden kysyntä on heikentynyt, raaka-aineiden hinnat ovat romahtaneet ja Talvivaaran osakekurssi tippuu 95 % päivässä. Olet juuri menettänyt miljoona euroa, sinulla ei ole asuntoa, autoa eikä rahaa lääkkeisiin.

Mitä vanhempi olet, sitä heikommaksi riskinsietokykysi muuttuu. Tämän seurauksena myös sijoitusallokaatiosi pitäisi muuttua.

Sijoittamisen perusteiden läpikäyminen yhdessä blogipostauksessa ei ole mahdollista. Toivon kuitenkin, että riippumatta iästäsi tai nykyisestä varallisuudestasi etsit lisää tietoa allokaation ja riskinsietokyvyn käsitteistä. Näiden (hankalien) aiheiden parissa vietetyt hetket maksavat todennäköisesti itsensä takaisin moninkertaisesti tulevaisuudessa.

Voit yrittää selvittää omaa riskinsietokykyäsi ja sijoitusprofiiliasi alustavasti esimerkiksi oman pankkisi sijoitusneuvojan kanssa. Mikäli lukeminen on juttusi, mene omaan kirjastoosi ja lainaa jokin Helsingin kauppakorkeakoulun rahoituksen professorin Vesa Puttosen kirjoittama sijoittamista käsittelemä kirja.

Investors should remember that excitement and expenses are their enemies. And if they insist on trying to time their participation in equities, they should try to be fearful when others are greedy and greedy when others are fearful.

- Warren Buffett, 2004

Aiheeseen liittyviä artikkeleita:

  1. Maksa lainasi pois säästöilläsi [Päivä 21: 1000 ESH]
  2. Rakenna 1000 euron vararahasto [Päivä 27: 1000 ESH]
  3. Selvitä autosi polttoainetaloudellisuus [Päivä 4: 1000 ESH]
  4. Nappaa ilmaiset rahat [Päivä 7: 1000 ESH]
  5. Kilpailuta sähkösopimuksesi [Päivä 17: 1000 ESH]

2 kommenttia artikkeliin “Tutustu sijoituksien allokointiin [Päivä 11: 1000 ESH]”

  1. kaali kirjoitti:

    Unohdit mainita erittäin tärkeän asian eli AJALLISEN hajauttamisen eri sijoituskohteiden lisäksi. Jos esimerkin herra olisi jakanut omaisuutensa vaikkapa 10 osaan ja sijoittanut aina 10% kerralla kahden vuoden aikana ei romahdus olisi ollut kovinkaan vakava.

  2. Markus Ossi kirjoitti:

    Pitää paikkaansa. Sotkin ehkä ylipäänsä turhaan tuon hajauttamisen tuohon vinkkiini.

    Ajallisesta hajauttamisesta voi lukeaa lisää esimerkiksi täältä: http://en.wikipedia.org/wiki/Dollar_cost_averaging

Jätä kommentti

Varmista aina tällä sivustolla esiteltyjen tuotteiden ja palveluiden yksityiskohdat. Voit jättää palautetta rikkinäisistä linkeistä kommenteissa.

* Jotkut tämän sivun linkeistä ovat affiliate-linkkejä. Affiliate-linkkiä klikatessasi siirryt haluamallesi sivulle affiliate-verkoston kautta, joka maksaa minulle rahaa klikkauksista. Läpinäkyvyyden vuoksi olen merkinnyt affiliate-linkit niiden perään kirjoittamallani tähdellä (*).