Tarkan markan lukija Martti lähetti vinkin, että ASP-tiliä harkitsevalla on vielä muutama päivä aikaa hyödyntää valtion tarjoamat kannustimet ASP-tileille.

Lainaan tähän suoraan Martin lähettämästä viestistä:

Asuntosäästöpalkkiotilin avaaminen (jos ei sellaista ole jo tehnyt) kannattaa alle 30-vuotiaan ensiasunnosta haaveilevat tehdä viimeistään nyt. Minimisäästöaika on 8 vuosineljännestä, joten jos 2010 ekalla neljänneksellä aloittaa ja sijoittaa viimeisen eli kahdeksannen kerran vuoden 2011 viimeisellä neljänneksellä ja nostaa asp-lainan ensiasunnon ostoa varten ennen vuoden 2011 loppua, saa valtiolta ylimääräisen 3.000 euron bonuksen. Tämä etu on siis voimassa vain määräajan, joten koskee pääsääntöisesti jo olemassaolevia säästäjiä, mutta nopea ehtii vielä mukaan.

ASP:iin voi säästää 150-3000 euroa/vuosineljännes, eli kahdessa vuodessa minimisäästö on 1.200 euroa ja maksimisäästö 24.000 euroa. Säästössä pitää olla 10% ostettavan asunnon hinnasta, mutta välttämättä kaiken ei tarvitse olla asp-tilillä, eli asunnon oston yhteydessä voi laittaa muita säästöjä lisäksi.ASP-lainassa on myös alueellisia eroja lainan maksimimäärässä.

Lainaan sisältyy myös korkotuki ekan 10 vuoden ajalle, eli jos korkotaso nousee yli 3,8% niin valtio maksaa ylimenevästä korosta 70%. Ehdot ASP-lainassa ovat siis käsittämättömän hyvät tällä hetkellä.

[...]

Jos sijoittaa vaikkapa 1.000 euroa/vuosineljännes, niin omaa pääomaa tulisi sijoittaneeksi kahden vuoden aikana 8.000 euroa. Tälle rahalle saisi siis 5% verottoman tuoton p.a. käytännössä riskittömästi. Lisäksi tulisi tuo 3.000 euron bonus kahden vuoden päästä, kun säästön purkaa asunnon ostoa varten. Pelkästään tuon bonuksen vaikutus olis tuolle 8.000 euron summalle +37,5%, joten ei hassumpaa, vai kuinka?

Martti kertoi lisäksi, että Nordea maksaa ASP-tileille lisäkorkoa 4 %. Koska ASP-tilin korko on verovapaata, vastaa tämä lähes 7 % riskitöntä korkoa.

ASP-tilin voi purkaa ostamatta asuntoa milloin vain. Tällöin lisäkorkoa ja 3000 euron kannustinta ei makseta ja talletuksille jää 1 % peruskorko.

Aiheeseen liittyviä artikkeleita:

  1. Vapaaehtoinen eläkevakuutus – kannattaa odottaa vielä?
  2. Vuokraleffat eurolla vielä tänään
  3. Asuntojen hintojen lasku kiihtyi
  4. Verotukseen luvassa muutoksia
  5. Suomi ja asuntokupla, osa 2

2 kommenttia artikkeliin “ASP-tilien etu voimassa vielä hetken”

  1. Kiinnostunut ensiasunnon ostaja kirjoitti:

    Mitä kuluja ASP-tilin avauksesta tulee?
    Pitääkö tili avata ennen 31.12.2009, että saa näillä ehdoilla tuet?

  2. Martti kirjoitti:

    ASP-tilin avauksesta ei mene kuluja lainkaan ja ainakin
    Nordeasta vakuutettiin, että tilin ehtii avata vielä vuoden 2010 Q1
    lopussa. Kun siis tekee ekan sijoituksen ennen maaliskuun loppua
    ja kahdeksannen erän vuoden 2011 vikalla kvartaalilla, niin
    vaaditut kahdeksan vuosineljännestä on kasassa.

Jätä kommentti

Varmista aina tällä sivustolla esiteltyjen tuotteiden ja palveluiden yksityiskohdat. Voit jättää palautetta rikkinäisistä linkeistä kommenteissa.

* Jotkut tämän sivun linkeistä ovat affiliate-linkkejä. Affiliate-linkkiä klikatessasi siirryt haluamallesi sivulle affiliate-verkoston kautta, joka maksaa minulle rahaa klikkauksista. Läpinäkyvyyden vuoksi olen merkinnyt affiliate-linkit niiden perään kirjoittamallani tähdellä (*).