Juuri äsken loppuneen Yleisradion MOT-ohjelman aiheena olivat äsken pikavipit. Pikavippi tai pikalaina, pahimmassa tapauksessa useat sellaiset, ovat monen suomalaisen velkaongelmien takana. MOT:n ohjelmassa puututtiin moniin asioihin, joita olen tuolla Tarkkamarkan pääsivulla jo aiemmin ihmetellyt. MOT oli myös saanut selville paljon sellaisia asioita, joihin törmäsin itsekin kaikki pikavipit -listaani tehdessäni.
Tässä joitakin tärkeimpiä poimintoja ohjelmasta:
Tuomon tuvat
Erityisesti Suomi24-keskustelufoorumeilla on puhuttu paljon niin sanotuista ”Tuomon tuvista” tai ”tuomontuvista”. Tuomon tuvat -käsitteellä tarkoitetaan Tuomo Mäki nimisen henkilön omistamia pikavippiyrityksiä ja niiden hallinnoimia pikavippisivuja. MOT selvitti, että yllättävän monen pikavippiyrityksen taustat johtivat tähän samaan henkilöön. Myös monet päällisin puolin virolaiselta vaikuttavat vippiyritykset ovat MOT:n mukaan virolaisten yhtiöiden ja holding-yhtiöiden kautta tämän yhden henkilön hallinnassa. Käsitettä tuomontuvat on käytetty myös laajemmin kuvaamaan epärehellisiä vippisivustoja, joiden katsotaan pyrkivän vain rahastamaan tekstiviestimaksuilla.
Vippikierteen katkaiseminen
Ohjelmassa haastateltiin joitakin pikavippikierteeseen joutuneita sekä yhden tällaisen henkilön isää. Saan lähes päivittäin sähköpostia Tarkan markan lukijoilta, jotka pyytävät apua pikavippeihin liittyviin vaikeuksiinsa.Lohdutuksen sanana heille voisi todeta, että MOT:n ohjelmassa esiintyneet kaksi henkilöä ovat saaneet velkakierteensä kuriin ja ovat matkalla kohti kaikkien vippivelkojen maksamista takaisin. Ohjelmasta kävi kuitenkin hyvin selväksi, että velkojen takaisinmaksaminen on aina rankka prosessi. Erään ohjelmassa esiintyneen pitää myydä talonsa pois maksaakseen vippivelkansa takaisin.
Valtiovallan näkemys
Ohjelmassa haastateltiin myös valtiovallan edustajaa. Oikeusministeri Tuija Brax ei suostunut MOT:n haastatteluun. MOT:n mukaan Virossa on säädetty vipeille 60 % korkokatto. Suomessa tällaista kattoa ei ole haluttu säätää, koska tämä sulkisi osan kansalaisista pois korkomarkkinoilta. Toisin sanoen, Suomessa valtiovalta haluaa, että kaikilla kansalaisilla on mahdollisuus ottaa velkaa, olkoon korko sitten kuinka suuri tahansa.
Tämä toi omaan mieleeni muistoja Yhdysvaltojen asuntolainakriisistä. Eräs suuria, mutta hyvin poliittisesti epäkorrekteja syitä, asuntolainakriisille oli, että Yhdysvaltain demokraattihallinto Bill Clintonin johdolla halusi taata mahdollisuuden asuntolainan hankkimiseen myös sellaisille henkilöille, joilla ei ole siihen varaa. Yhdysvalloissa pankit siis käytännössä pakotettiin antamaan lainaa henkilöille, joilla ei ollut siihen varaa. Suomessa näyttää vallitsevan tavallaan sama tausta-ajatus.
Tässä omia alustavia ajatuksiani. Yritän tehdä vielä listan MOT-ohjelman selvittämistä Tuomon tuvista. Katsoitko MOT:n ohjelman? Millaisia ajatuksia se herätti?
Joidenkin mielestä osakkeiden ostaminen ja omistaminen on aina keinottelua. Erään naisille suunnatun sijoitusoppaan kirjoittaneiden henkilöiden mielestä kaikki, jotka eivät tuhlaa koko palkkaansa kerralla ovat sijoittajia. Kuka on sijoittaja ja kuka keinottelija? Mitä eroa sijoittamisella ja keinottelemisella on? Onko tämän eron tuntemisella ja sisäistämisellä merkitystä?
Luen ja tilaan jatkuvasti henkilökohtaista taloudenhallintaa ja sijoittamista käsitteleviä kirjoja. Eräs tämän kesän aikana lukemistani kirjoista on ollut Benjamin Grahamin vuonna 1973 julkaistu The Intelligent Investor: The Definitive Book on Value Investing *. Benjamin Graham tunnetaan myös maailman vauraimpiin kuuluvan sijoittaja Warren Buffettin oppi-isänä ja mentorina. Vaikka The Intelligent Investor * on kirjoitettu jo vuonna 1973, pidetään sitä yhä edelleen maailman parhaana sijoittamista käsittelevänä teoksena.
Benjamin Graham kirjoittaa kirjassaan sijoittamisen ja keinottelun eroista seuraavasti (suomennos ja lihavoinnit minun):
Mitä tarkoitamme sijoittajalla? Läpi tämän kirjan käytämme termiä ”sijoittaja” erotuksena termistä ”keinottelija”. Jo vuonna 1934, oppikirjassamme Security Analysis, yritimme muotoilla kuvauksen näiden kahden eroista sanoen: ”Sijoitusoperaatio on sellainen, joka huolellisen arvioinninkin jälkeen lupaa pääoman pysyvyyden ja riittävän tuoton. Operaatiot, jotka eivät täytä näitä vaatimuksia ovat luonteeltaan spekulatiivisia”.
Vaikka olemmekin pitäneet vankasti kiinni tästä määritelmästä seuranneiden 38 vuoden aikana, on hyvä huomata termin ”sijoittaja” käytössä tapahtuneet muutokset tänä aikana. Vuosien 1929-1932 aikana tapahtuneen markkinoiden laskun jälkeen kaikkia osakkeita pidettiin yleisesti luonteeltaan spekulatiivisina. (Eräs johtava auktoriteetti totesi yks’kantaan, että vain obligaatioita voi ostaa sijoituksena.) Tämän vuoksi meidän on täytynyt puolustaa määritelmäämme sellaisia syytöksiä vastaan, joiden mukaan se määrittelee sijoittajien liian laajasti.
Nyt meidän huolenaiheemme on päinvastainen. Meidän täytyy estää lukijoitamme hyväksymästä nykyisen tavan käyttää termiä ”sijoittaja” kuvaamaan kaikkea ja kaikkia osakemarkkinoilla. Viimeisimmässä painoksessamme lainasimme seuraavaa johtavan talousaiheisen lehden etusivun otsikkoa kesäkuulta 1962:
PIENSIJOITTAJAT USKOVAT LASKUUN, MYYVÄT PIENIÄ MÄÄRIÄ OSAKKEITA LYHYEKSI
Lokakuussa 1970 tämän saman lehden pääkirjoituksessa kritisoitiin ”vastuuttomia sijoittajia”, jotka tällä kertaa ryntäsivät ostamaan osakkeita.
Nämä lainaukset kuvaavat epäselvyyksiä, jotka ovat vallinneet monien vuosien ajan sanojen sijoittaminen ja keinottelu käytössä. Ajattele ehdottamaamme määritelmää sanalle sijoittaminen ja vertaa sitä tilanteeseen, jossa kokematon kansalainen myy muutamia osakkeita, joita hän ei edes omista ja jolla on suureksi osaksi tunteellinen vakaumus, että hän voi ostaa ne takaisin paljon alhaisemmalla hinnalla. (Ei ole irrelevanttia todeta, että vuoden 1962 artikkelin ilmestyessä markkinat olivat laskeneet merkittävästi ja olivat valmiina vielä suurempaan nousuun. Lyhyeksi myynnin kannalta aika ehkäpä niin huono kuin mahdollista.) Yleisemmin ottaen, myöhemmin käytettyä fraasia ”vastuuttomat sijoittajat” voisi pitää jopa naurettavana ellei se olisi niin vahingollista. Hieman kuin sanoisi ”tuhlaileva saituri”.
Sanomalehti käytti näissä tapauksissa sanaa ”sijoittaja”, koska Wall Streetin rennossa kielenkäytössä kuka tahansa joka ostaa tai myy arvopapereita on sijoittaja, riippumatta siitä mitä hän ostaa, mihin tarkoitukseen, millä hinnalla tai ostaako hän käteisellä vai velaksi. Vertaa tätä vuonna 1948 vallinneeseen suhtautumiseen osakkeita kohtaan. Tuolloin yli 90 % tutkimuksen kohteena olleista kansalaisista kertoi vastustavansa osakkeiden ostamista. Noin puolet kertoi syyksi ”ei turvallista, uhkapeliä” ja noin puolet ”ei tuttua”. On todellakin ironista (mutta ei yllättävää) että osakkeiden ostamista pidettiin keinotteluna ja riskisenä aikana jolloin niitä tarjottiin myyntiin huomattavan houkuttelevalta pohjalta ja jolloin ne olivat kohta valmiita kaikkien aikojen suurimpaan nousuunsa. Vastakohtaisesti se fakta, että ne olivat nousseet tasolle, joka oli aiempien kokemusten perusteella arvioituna huomattavan vaarallinen muutti ne ”sijoituksiksi” ja niitä ostavan kansanosan ”sijoittajiksi”.
Osakesijoittamisen ja osakekeinottelun välinen ero on aina ollut hyödyllinen ja tämän eron katoaminen on syy huoleen. Olemme usein sanoneet, että Wall Streetin instituutiona olisi syytä palauttaa tämä ero ja korostaa sitä aina suuren yleisön kanssa toimiessaan. Muutoin pörssejä voidaan vielä jonakin päivänä syyttää suurista spekulatiivisista menetyksistä, joista niitä kärsineitä ei ollut ennalta asiaankuuluvasti varoitettu. Ironisesti, taas kerran, suuri osa joidenkin rahoitusyhtiöiden kokemasta taloudellisesta häpeästä näyttää juontavan juurensa siitä, että ne ovat lisänneet spekulatiivisia osakkeita omiin pääomarahastoihinsa. Luotamme, että tämän kirjan lukija saavuttaa kohtuullisen selkeän kuvan riskeistä, jotka liittyvät osakkeisiin – riskeistä, jotka ovat erottamattomia niihin liittyvästä tuotto-odotuksesta ja joilla molemmilla on paikkansa sijoittajan laskelmissa.
Sanomamme viittaa siihen, että enää ei välttämättä ole olemassa täysin puhdasta tapaa sijoittaa edustavaan otokseen osakkeita siinä mielessä, että olisi aina mahdollista ostaa niitä hinnalla, johon ei sisälly riskiä huolestuttavan suurista todellisista tai laskennallisista tappioista. Useimpina ajanhetkinä sijoittajan täytyy hyväksyä, että hänen osakesijoituksensa sisältävät spekulatiivisen komponentin. Sijoittajan tehtävä on rajoittaa tämän komponentin suuruutta ja varautua henkisesti ja taloudellisesti epäsuotuisiin lopputuloksiin, jotka voivat olla lyhyt- tai pitkäkestoisia.
On vielä syytä lisätä kaksi kappaletta osakekeinottelusta itsessään erotuksena osakkeihin nykyään sisältyvästä spekulatiivisesta komponentista. Puhdasverinen keinottelu itsessään ei ole laitonta, moraalitonta eikä se (yleensä) lihota sitä harjoittavien henkilöiden lompakkoa. Tämän lisäksi, tietty määrä keinottelua on tarpeellista ja välttämätöntä, sillä useisiin osakkeiden osto- ja myyntitapahtumiin sisältyää huomattavien tuottojen ja tappioiden mahdollisuuksia ja jonkun on kannettava näihin liittyvät riskit. On olemassa älykästä keinottelua ja älykästä sijoittamista. Mutta on olemassa monia tilanteita, joissa keinottelu voi olla järjetöntä. Näitä ovat ensisijaisesti: 1) keinottelu kun luulet olevasi sijoittamassa; 2) keinottelu vakavasti sen sijaan että tekisit sitä huvin vuoksi silloin, kun sinulla ei ole riittävää tietoa tai taitoa siihen; 3) keinottelu suuremmilla rahamäärillä, kuin joita sinulla on varaa hävitä.
Näkemyksemme mukaan jokaisen ei-ammattilaisen, joka toimii velkavivulla tulisi huomata, että hän on ipso facto keinottelemassa ja hänen välittäjänsä tulisi näin hänelle neuvoa. Lisäksi jokainen, joka ostaa osallistuu niin sanottuihin ”kuumiin” osakeanteihin tai tekee minkä tahansa vastaavan ostoksen, joko keinottelee tai uhkapelaa. Keinotteleminen on aina kiehtovaa ja se voi olla kovin hauskaa silloin kuin olet voitolla. Jos haluat kokeilla onneasi siinä, laita syrjään osa – mitä pienempi sen parempi – rahoistasi erilliseen rahastoon tätä tarkoitusta varten. Älä ikinä lisää rahaa tälle tilille vain siksi, että markkinat ovat nousussa ja voitot vyöryvät sisään. (Se on aika harkita rahojesi ottamista pois spekulatiivisesta rahastostasi). Älä ikinä laita keinotteluun ja sijoittamiseen varaamiasi rahoja samalle tilille ja pidä keinottelu ja sijoittaminen erillään myös ajatuksissasi.
Vain pari vuotta sitten Suomen suurimman tilipankin Nordean ”sijoitusneuvojat” mainostivat kirkkain silmin Mermaid-rahastoja yksityishenkilöille soveltuvina turvallisina sijoituksina. Osuuspankin riskittömänä pidetty rahamarkkinarahasto on tälläkin hetkellä rakennettu johdannaisinstrumenttien avulla ja sen sisälle on lisätty puhtaasti spekulaativisia sijoituksia. Puolustusvoimien entinen komentaja kertoi viime viikolla sijoittaneensa 10 000 euroa WinCapitaan, joka mainosti 400 % varmoja tuottoja sijoitetulle pääomalle. Monet suomalaiset käyvät tänäkin sunnuntaina katsomassa asuntoja ja ostavat niitä ylimitoitetuilla asuntolainoilla, koska asunnot ovat hyviä ostoksia ja varmoja sijoituksia, koska niiden hinnat ovat nousseet viimeisen vuoden aikana yli 10 prosenttia.
Mitä enemmän asiat muuttuvat, sitä enemmän ne pysyvät samana.
Tämä säästövinkki tupsahti mieleeni käydessäni eilen avovaimoni kanssa rullaluistelemassa. Reittimme kulki kotoamme Visamäestä Parolannummen ja Parolan keskustan kautta takaisin Hämeenlinnaan. Kuten tapanamme on, pidimme matkan puolivälissä pienen tauon Mierolan sillan vieressä sijaitsevassa rantakahvilassa. Kuten yleensäkin, otimme yhteiset annokset ruokaa, jotka jaoimme keskenämme. Siinä syödessäni aloin miettiä, että vaikka käytän tätä säästövinkkiä harva se päivä en ole tainnut ikinä kirjoittaa tästä blogiin.
En muista enää, että kumpi meistä alunperin keksi annosten puolittamisen. Aloitimme tämän tavan joka tapauksessa joskus paikallisessa pizzeriassa huomattuamme, että olimme molemmat puolikkaan pizzan jälkeen jo aivan täynnä. Toki, jos oikein ahtamalla ahdan, jaksan syödä kokonaisen pizzan. Puolikaskin pizza kuitenkin riittää, joten nykyään otamme yleensä aina yhden pizzan puoliksi. Näin ulkona syömisen hinnaksi tulee 2,50 euroa nuppia kohden, mikä on varsin siedettävä hinta.
Yksi annos riittää hyvin kahdelle myös kiinalaisessa ravintolassa. Paikallisen kiinalaisen ravintolan take away -annos on niin iso, että siitä riittäisi melkein kolmellekin. Meillä oli kuitenkin hetken aikaa pientä kinaa siitä, että kuinka tulisena ateriamme otamme. Minä pidän tulisemmasta ruoasta ja avovaimoni pitää hieman vähemmän tulisesta. Tämä ongelma ratkesi kuitenkin näppärästi. Pohdin tätä tulisuusongelmaa joskus ääneen ravintolan tiskillä tilatessani. Tarjoilija ehdotti, että ottaisimme annoksemme mietona ja hän voisi antaa meille lisächiliä mukaan pienessä muovipussissa.
Joissakin tapauksissa tämän puolittamiskikan avulla on mahdollista saada ruoka jopa halvemmalla kuin puoleen hintaan. Esimerkiksi McDonald’sissa Plus-ateria maksaa vain 0,90 euroa lisää aterian hintaan. Kaiken lisäksi Plus-ateria on vielä ainakin täällä Hämeenlinnassa opiskelijoille ilmainen. Otammekin joskus vain yhden Plus-aterian kahden pienen sijasta. Sama periaate pätee myös jäätelökioskeissa, joissa irtojäätelö kahdella pallolla on yleensä vain parikymmentä senttiä kalliimpi kuin irtojäätelö yhdellä pallolla.
Tästä puolitusvinkistä on vielä se etu, että pienemmät annokset auttavat pitämään vatsan kunnossa ja painon kurissa. En tiedä sopiiko tämä vinkki käytännössä kuinka monelle pariskunnalle, mutta meillä tämä on ainakin toiminut todella mukavasti.
Kertokaapa kommentteja, oletteko käyttäneet joskus samaa jippoa?
Kävin tänään Hämeenlinnan keskustassa ja kuulin jostain kaupan kaiutinjärjestelmästä Infon mainoksen, jossa he kehuivat tietävänsä parhaat taskulaskimet tilanteeseen kuin tilanteeseen.
Olen ollut aina jonkinlainen matematiikkanörtti ja käyttänyt elämäni aikana useampaa eri taskulaskinta kuin laki sallii. Täten väittäisin tietäväni, että mikä on hyvä taskulaskin. Teknillisen korkeakoulun matematiikan peruskurssit ja Kauppakorkeakoulun kunnialla läpi selvittäneenä voinkin suositella hyväksi peruslaskimeksi Texas Instrumentsin mallia TI-30X IIS tai sen puutteessa mallia TI-30X IIB. Mallit ovat muuten samoja, mutta IIS:ssä on myös aurinkokenno. Tämä voi olla pienelle matematiikkanerolle lähes elämän ja kuoleman välinen ero. Kukaan ei nimittäin halua, että omasta taskulaskimesta ökähtää puhti kesken matematiikan tentin.
Tästä laskimesta löytyvät kaikki tärkeimmät ominaisuudet, siinä on mukavat isot näppäimet ja se on kevyt. Laskimen hienoin ominaisuus on kuitenkin, että siihen voi kirjoittaa koko laskutoimituksen kerralla. Jos joku luku menee väärin, voi laskun ottaa uudeelleen esiin ja korjata vain sen yhden väärin menneen luvun. Monissa muissa peruslaskimissa joutuu aloittamaan koko homman alusta. Tämä nopeuttaa laskujen laskemista, mistä on huomattava apu silloin kun tekee aikarajallisia tenttejä. Tämä laskin voi olla se ratkaiseva tekijä arvosanojen 10 ja 10- välillä.
Kysymyksessä ei ole graafinen laskin, joten jos luet (tai pikku pilttisi lukee) esimerkiksi pitkää matematiikkaa lukiossa, voi olla, että joudut ostamaan myös sellaisen.
En tiedä onko tämä laskin paras markkinoilla oleva, mutta ainakin tämä (TI-30X IIB) on ollut omaan käyttööni juuri sopiva. Myös Amazon.com-verkkokaupan kävijät tuntuvat olevan kanssani samaa mieltä. Tämä laskin näyttää nimittäin komeilevan myydyimpien laskinten listalla sijalla kaksi. Kärkesijaa pitää hallussaan saman yrityksen graafinen laskin.
Tiedätkö jonkun paremman peruslaskimen? Kerro oma suosikkisi kommenteissa.
Kirjoitin viime viikolla siitä, kuinka kulta (ja yleensäkin hyödykkeet) on yksityishenkilölle huono sijoitus. Yksityishenkilö voi kuitenkin keinotella hyödykkeillä huomattavasti helpommin ostamalla niitä kerralla paljon.
Oletetaan, että perheessäsi menee WC-paperia 24 rullaa kuukaudessa. Kävin tätä harjoitusta varten katsomassa vessapaperin hintoja Hämeenlinnan Prismassa. Siellä kahdeksan rullan pakkaus Serla Toilet WC-paperia maksoi 3,75 euroa. Vuodessa kahdeksan rullan pakkauksia ostamalla vessapaperiin menisi 3,75 x 3 x 12 = 135 euroa. 24 rullan pakkauksissa vessapaperi maksoi samaisessa Prismassa 10,60 euroa. Näitä isompia pakkauksia ostamalla vessapaperiin menisi vuodessa 127,20 euroa. Tästä voisi hätäisesti laskea, että ostamalla vessapaperia isommissa pakkauksissa säästäisi vuoden aikana 7,8 euroa eli ei paljon mitään.
Tilanne muuttuu kuitenkin hieman mielenkiintoisemmaksi jos alamme ajatella vessapaperia sijoituksena. Ostamalla isompia vessapaperipakkauksia, meillä olisi koko ajan sidottuna vessapaperiin rahaa kotonamme maksimissaan 10,60 euroa. Tälle 10,60 euron sijoitukselle tulisi tuottoa 7,80 euroa, joka tarkoittaa sitä, että tämän vessapaperisijoituksemme tuotto on huimat 73,6 % vuodessa. Kaiken lisäksi tämä tuotto on verotonta!
Yritteliäs keinottelija voi hankkia vastaavia kaksinumeroisia tuottoja esimerkiksi kaakaojuomajauheella, kaurahiutaleilla ja sokerilla. Vessapaperi sijoituksena ei ehkä skaalaudu kovinkaan hyvin, mutta kyllä se silti kullalla keinottelun voittaa.
(En kuitenkaan missään nimessä suosittele, että ostat kotiisi paljon helposti pilaantuvaa ruokaa. Myöskään Virosta rahdattu viina ja olut eivät välttämättä ole hyviä sijoituksia. Sen lisäksi, että alkoholiin sitoutunut rahamäärä on suurempi, sen helppo saatavuus asunnossa saattaa pian johtaa kyseisen nautintoaineen kulutuksen kasvuun.)