Marjut Saarinen - 31. tammikuuta 2011

Suomalainen heittää ostamaansa, syömäkelpoista ruokaa roskiin 20-30 kiloa vuodessa. Yksittäinen kotitalous haaskaa vuosittain 50 – 65 kiloa, eli 5 % ostamastaan ruuasta. Eniten pois heitetään vihanneksia ja kotiruokaa. Eniten ruokahävikkiä henkeä kohti syntyy sinkkutalouksissa, erityisesti yksin asuvilla naisilla. MTT:n Foodspill-projekti selvitti suomalaisten kotitalouksien ruokahävikin määrää, laatua ja taustatekijöitä. Punnitus- ja kyselytutkimukseen osallistui 420 kotitaloutta pääkaupunkiseudulta [...]

Jatka lukemista aiheesta Rahaa roskiin?

Markus Ossi - 16. tammikuuta 2011

Viime vuoden alkupuolella Saituri-blogia pitävä Antti haastoi itsensä ja lukijansa säästämään vuoden aikana 10 000 euroa. En lähtenyt tuohon haasteeseen mukaan, mutta laskeskelin joulukuun alussa, että tuo 10 000 euroa voi mahdollisesti omallakin kohdallani ylittyä. Kuten jo uutiskirjeessä mainitsinkin, Antti itse sai kasaan 14 500 euroa. Myös monien omista tuloksistaan raportoineiden Saiturin blogin lukijoiden tulokset olivat reilusti [...]

Jatka lukemista aiheesta Sopiva säästötavoite

Markus Ossi - 9. tammikuuta 2011

Taloudellisella riippumattomuudella tarkoitetaan tilannetta, jossa henkilöllä on niin suuri henkilökohtainen omaisuus, ettei hänen tarvitse enää käydä töissä selvitäkseen välttämättömistä menoistaan. Ajatus siitä, että ei tarvitsisi käydä töissä on hyvin houkutteleva ja monet ovatkin ottaneet tämän tilan saavuttamisen tärkeimmäksi taloudelliseksi tavoitteekseen. Kuulin taloudellisesta riippumattomuudesta ensimmäisen kerran ollessani vaihto-opiskelijana Ranskassa. Tuolloin eräs toinen suomalainen vaihto-opiskelija kertoi minulle toisen [...]

Jatka lukemista aiheesta Taloudellinen riippumattomuus

Markus Ossi - 5. tammikuuta 2011

Asuntolaina on yksittäisen ihmisen suurimpia investointeja. Neljän prosentin kokonaiskorolla 200 000 euron asuntolainan ottava maksaa 20 vuodessa korkokuluina pankillensa vajaat 90 871 euroa. Asuntolainan hintoja voi ja kannattaakin vertailla pankkien kesken. Mikäli viitekorko on sama, on pankkien tarjousten vertailussa karkeasti ottaen kysymys siitä, että mikä pankki myöntää lainaa alhaisimmalla marginaalilla. Pankin tarjoama asuntolainan marginaali kuvastaa [...]

Jatka lukemista aiheesta Asuntolainan marginaalin manipulointi

Markus Ossi - 1. tammikuuta 2011

Vuosi 2011 0n alkanut ja minulla on nyt käsissäni tilastot Tarkan markan blogista vuodelta 2010. Aluksi joitakin yleisiä tilastoja vuodelta 2010: Tarkan markan blogia kävi vuonna 2010 lukemassa 299 394 suomalaista Tarkan markan blogia käytiin lukemassa 1 135 415 kertaa Tarkan markan blogin vierailijoista 70 % ei ollut ennen käynyt blogissani Tarkan markan suosituimmat jutut [...]

Jatka lukemista aiheesta Tarkan markan parhaat vuonna 2010