Mainitsin viime vuonna tekemässäni jutussa Kämppä viileämmäksi ilman konkurssia yhtenä todella halpana kämpän viilennyskeinona alumiinifolion laittamisen ikkunoihin. Minulta kysyttiin sähköpostitse viikko sitten, että miten olen tämän käytännössä tehnyt ja mitkä ovat olleet omat kokemukseni viilennystehosta.

Lisättyäni tämän vinkin Facebookiin ja kerrottuani tästä Muropaketissa, Tarkan markan lukija Natasa varoitti, että joillakin on jäänyt alumiinifoliosta ikkunaan hankalammin puhdistettavat jäljet.

Ikkunoihin jäävien tahrojen on epäilty olevan eri keskusteluissa:

  • Kalkkia
  • Lasihometta
  • Bakteerikasvustoa
  • Lasin, alumiinin, veden ja auringonvalon reagoidessa keskenään syntynyttä alumiinihydroksidia

Lisäksi Muropaketin keskustelija Alyniekka kertoi, että hänellä oli pamahtanut alumiinifolion laittamisen seurauksena lasi hajalle. Toinen keskustelija Azaloom epäili, että syynä tähän voivat olla nykyaikaiset selektiivilasit, jotka ovat hyvin herkkiä:

Nykyaikaisissa erikoislaseissa on hyvin tarkat ohjeet mitä saa ikkunoihin tai niiden läheisyyteen laittaa (sälekaihtimet) ja miten ja minkä värisiä. Voi poksahtaa selektiivilasit hajalle ja kalliiksi tulee. En lukenut blogia, mutta aiemman kirjoittajan kannattaa kirjoittaa sinne esiin lukijoille, että ottaa selvää onko asunnossa selektiivilasit ja että niihin noita ei tule missään nimessä laittaa.

Axel ehdottaa tämän jutun kommenteissa yhtenä ratkaisuna folion kiinnittämistä pahveihin. Katso englanninkielinen ohje foliopahvien tekemiseen Emily Gertzin blogista.

Lisäksi olen saanut vinkkejä siitä, että folio kiinnitettäisiin ikkunoiden karmeihin eikä suoraan ikkunalasiin. Tässä pitää olla kuitenkin tarkkana oikean teipin valinnassa, etteivät karmit tuhoudu teipin liiman ja lämmön yhteisvaikutuksesta.

Omat ikkunani ovat säilyneet ehjinä enkä ole huomannut niissä syöpymistä, mutta mitä ilmeisimmin laseissa ja niiden kestävyydessä on eroa. Minulla ei ollut aavistustakaan siitä, että tällä säästövinkillä voisi olla tällaisia haittavaikutuksia.

Mikäli siis kokeilet folion laittamista ikkunaan tai olet sen jo tehnyt, huomioi nämä asiat:

  • Älä laita foliota sisempään lasiin. Lasin ulko- ja sisäpintojen lämpöero voi halkaista lasin.
  • Varmistu ennen folion laittamista, että ikkunat eivät ole matalaenergiaikkunoita. Matalaenergiaikkunoissa käytetty selektiivilasi on tavallista lasia herkempää.
  • Jos et halua ikkunaasi jäävän vaikeasti puhdistettavia tahroja tai syöpymiä, käytä esimerkiksi Axelin ohjetta foliovuoratuista pahveista.

Lukemani ja kuulemani perusteella näyttää kuitenkin siltä, että tämä säästövinkki ei ole ollenkaan niin yksinkertainen, halpa ja helppo kuin mitä olen ymmärtänyt. Eräs, kalliimpi vaihtoehto, on hankkia ikkunoihin ammattilaisen asentamat auringonsuojakalvot. Keskustelufoorumeilta lukemieni kokemusten perusteella näiden viilentävä vaikutus on kuitenkin ollut joillekin pettymys.

Opin lisäksi tämän aamun ja päivän aikana, että selektiivilaseihin liittyy hyvin tarkkoja rajoituksia myös pimennysverhojen ja sälekaihtimien käytöstä ja väreistä. Jos asut uudessa talossa, jossa on matalaenergiaikkunat, pätevät myös seuraavat varoitukset:

  • Älä jätä sälekaihdinta puoliksi auki
  • Älä käytä tummia verhoja
  • Älä pese ikkunoita kylmällä säällä

Linkkejä varoituksiin ja keskusteluihin:

Alla vielä alkuperäinen ohjeeni:

Vaihe 1: Tarvikkeet

Vaihe 1: Tarvikkeet

Vaihe 1: Tarvikkeet

Tarvikkeiksi riittää rulla alumiinifoliota, sakset ja vettä. Jos haluaa tehdä oikein siistiä jälkeä, voi folion mittaamiseen ja siistiin leikkaamiseen varata rullamitan, pitkän viivottimen ja mattoveitsen.

Vaihe 2: Sisempi ikkuna auki

Vaihe 2: Sisempi ikkuna auki

Vaihe 2: Sisempi ikkuna auki

Viilennys toimii sitä paremmin, mitä ulompaan ikkunalasiin folio laitetaan. Omassa asunnossani kaikki ikkunat ovat avattavia ja olen laittanut folion uloimman lasin sisäpuolelle.

Vaihe 3: Ota vettä

Vaihe 3: Ota vettä

Vaihe 3: Ota vettä sormenpäihin (tai kostuta pesusieni)

Alumiinifolio pysyy todistettavasti koko kesän kiinni ikkunalasissa pelkän veden voimalla. Veden voi levittää sormenpäillä, mutta pesusieni toimii myös.

Vaihe 4: Kostuta ikkunalasi vedellä

Vaihe 4: Kostuta ikkunalasi vedellä

Vaihe 4: Kostuta ikkunalasi vedellä

Seuraavaksi kostutetaan ikkunalasi vedellä.

Vaihe 5: Mittaa sopiva pätkä alumiinifoliota

Vaihe 5: Mittaa sopiva pätkä alumiinifoliota

Vaihe 5: Mittaa sopiva pätkä alumiinifoliota

Seuraavana vaiheena mittaan silmätuntumalla sopivan pätkän alumiinifoliota. Jos haluat siistimpää jälkeä, voit mitata lasin leveyden rullamitalla.

Vaihe 6: Leikkaa sopiva pätkä alumiinifoliota

Vaihe 6: Leikkaa sopiva pätkä alumiinifoliota

Vaihe 6: Leikkaa sopiva pätkä alumiinifoliota

Leikkaan alumiinifolion varsin summittaisesti saksilla. Jälki on hieman rumaa, viivoittimen reunaa vasten mattoveitsellä leikkaaminen tuottaisi varmasti kauniimman lopputuloksen.

Vaihe 7: Aseta alumiinifolion pätkän yläreuna paikoilleen

Vaihe 7: Aseta alumiinifolion pätkän yläreuna paikoilleen

Vaihe 7: Aseta alumiinifolion pätkän yläreuna paikoilleen

Olen huomannut, että folio asettuu paikoilleen kauneimmin kun asettaa ensin folion yläreunan paikoilleen. En tiedä onko tällä niin suurta merkitystä, mutta laitan itse alumiinifolion kiiltävämmän puolen ulospäin. Oletukseni on, että kiiltävämpi puoli heijastaisi suuremman osan lämmöstä pihalle.

Jätän folion ylä- ja alareunaan pienen raon, jotta huone ei pimene aivan kokonaan. Näin huoneessa ei tarvitse pitää valoja päällä, joka taas tuottaisi lisää lämpöä ja kuluttaisi sähköä.

Vaihe 8: Alumiinifolion levittäminen ikkunaan

Vaihe 8: Alumiinifolion levittäminen ikkunaan

Vaihe 8: Alumiinifolion levittäminen ikkunaan

Kun yläreuna on paikoillaan, sujuu loppufolion tasoittaminen kuin itsestään ja pahempia ryppyjä ei yleensä pääse syntymään.

Vaihe 9: Ensimmäinen ikkunaruutu valmiina

Vaihe 9: Ensimmäinen ikkunaruutu valmiina

Vaihe 9: Ensimmäinen ikkunaruutu valmiina

Ensimmäinen ikkunaruutu on valmis ja nyt homma pitää vain toistaa niin monelle ruudulle kuin haluaa.

Makuuhuoneeni ikkuna

Makuuhuoneeni ikkuna

Tässä viimeisessä kuvassa näkyy folioitu makuuhuoneeni ikkuna. Olen laittanut foliota kaikkiin kuuteen ruutuun jättäen pienet raot auringonvaloa varten. Näistä raoista tulee valoa yllättävän paljon. Lisäksi tyttöystäväni on asentanut tuuletusikkunaan tarrateipillistä hyttysverkkoa, jota saa kohtuullisen edullisesti ainakin Tokmanni-konsernin myymälöistä kuten Vapaasta Valinnasta.

Aurinko paistaa makuuhuoneeseemme suoraan aamulla. Ennen folion laittamista makuuhuoneen lämpötila oli aamuisin hyvinkin yli 30 astetta, folion laittamisen jälkeen lämpötila on noussut pahimmillaankin vain 24 asteen tienoille. Viilentävä vaikutus on siis samaa luokkaa kuin siirrettävä ilmastointilaitteella. Toisin kuin ilmastointilaite, folion laittaminen ikkunoihin on hyvin edullista. Sähköä ei kulu eikä huoneen nurkassa ole kohtuullisen äänekkäästi hurisevaa ilmastointilaitetta häiritsemässä yöunia.

Kun aurinko siirtyy aamukymmenen aikoihin hieman sivumpaan, avaamme viileämpinä päivinä tuuletusikkunan ja viilennämme huoneen sillä. Jotta yöunet olisivat kesälläkin makoisat, käytämme öisin vielä pimentävää rullaverhoa sekä tummia verhoja. Alumiinifolion kanssa huone pysyy kesäisinkin todella pimeänä, mutta viileänä.

Kiitokset tästä vinkistä kuuluu Otaniemen teekkariyhteisölle, jossa näitä folioikkunoita näin ensimmäisen kerran, sekä Muropaketin keskustelufoorumille, josta sain vinkin folion kiinnittämiseksi pelkällä vedellä teipin sijasta.

Jos et sitä jo tehnyt, katso myös aiempi juttuni Kämppä viileämmäksi ilman konkurssia, josta löytyy lisää halpoja vinkkejä asunnon viilentämiseksi sekä ohjeita siirrettävän ilmastointilaitteen ostamiseen.

Ps. Minulla on tällä hetkellä myynnissä ProKlima MA110 -mallinen siirrettävä vuoden vanha ilmastointilaite tarpeettomana. Laite on vuoden vanha ja myyn sen tarpeettomana. Ohjevähittäishinta Bauhausissa on 499 euroa ja myyn tuon tarjousten perusteella. Laite on noudettavissa Hämeenlinnasta. Kiinnostuneet voivat laittaa sähköpostia: markus.ossi@gmail.com

Kommentteja ja kysymyksiä saa tuttuun tapaan esittää.

No related posts.

6 kommenttia artikkeliin “Näin laitat alumiinifoliota ikkunoihin”

  1. Axel kirjoitti:

    Otaniemessä on tuota tosiaan käytetty pitkään, ja todellakin vedellä kiinnittämällä.

    Mutta on myös kolmas tapa, mitä käytetään otaniemessä. Folio teipataan pahvilevyyn ja se kiilataan ikkunaan karmien väliin. Tämä toimii parhaiten kun halutaan iltaisin katsoa ulos ja aamuisin nukkua mukavasti.

  2. Minä vain kirjoitti:

    Sellaista vaan varoittelisin, että väärin asentamalla voi ikkuna mennä. Ehdottomasti asennettava uloinpaan ikkunaan! Joskus joku tohelo asentanut sisempään ikkunaan niin lämmöstä halennut ulompi ikkuna

  3. SOS kirjoitti:

    Alumuunipaperia rautakaupasta http://kauppa.taloon.com/Publi.....-62-53xvxv

    Teipataan karmeihin ikkunateipillä (pysyy hyvin ja lähtee nätisti irti).
    https://www.rakennuskemia.fi/Default.aspx?PageId=83&WebSiteId=1&Category=18&CategoryType=1&ProductId=478

  4. Elsa kirjoitti:

    Ite kiinnitin aikoinaan ihan tavallisella teipillä ikkunaan, eikä jäänyt mitään jälkiä. Useampana vuotena tuli kiinnitettyä, sillä muuten makkarin lämpötila huiteli aamuisin yli kolmenkympin. Otaniemi on kyllä folioikkunoiden luvattu maa – itsekin asuin noihin aikoihin siellä.

  5. Jari kirjoitti:

    Tämä on halpa ja kätevä ns. avaruuspeite.Hopeinen puoli heijastaa lämpösäteilyn poispäin ja kultainen puoli taasen imee lämpöä.hyvää tässä on alumiinifolioon verrattuna että ei pimennä huonetta yhtä paljon kuin ko. folio vaan tästä näkee ikkunasta ulos suht. normaalisti.Olen teipannut peitteen ikkunan karmiin ja on todella kevyt.Hintakin vain 4.90€ ,peiton koko 160×210 cm eli sopii ikkunaan kuin ikkunaan. http://www.varusteleka.fi/prod....._2ZZ0ZGG9Z

  6. make kirjoitti:

    hei mistä saa tuota avaruuspeitettä?

Jätä kommentti

Varmista aina tällä sivustolla esiteltyjen tuotteiden ja palveluiden yksityiskohdat. Voit jättää palautetta rikkinäisistä linkeistä kommenteissa.

* Jotkut tämän sivun linkeistä ovat affiliate-linkkejä. Affiliate-linkkiä klikatessasi siirryt haluamallesi sivulle affiliate-verkoston kautta, joka maksaa minulle rahaa klikkauksista. Läpinäkyvyyden vuoksi olen merkinnyt affiliate-linkit niiden perään kirjoittamallani tähdellä (*).