Tarkan markan blogin kirjoittajana saan varsin paljon palautetta siitä mihin ja miten rahani käytän. Jotkut ovat ihmetelleet esimerkiksi sitä, että jos kerran olen niin säästäväinen, miksi ihmeessä minulla on 2300 euron maastopyörä. Lisäksi varsinkin keskustelufoorumeilla näkee lähes jokaisessa pidemmässä säästämisaiheisessa keskusteluketjussa ainakin yhden kommentin jossa udellaan, että mitä järkeä on rahan säästämisessä kun ei sitä rahaa [...]
Kuten edellisessä kirjoituksessani mainitsin, en ole oikein varma, että pidänkö tämän vuoden Yhteisvastuukeräyksen lahjoituskohteesta. Yhteisvastuukeräyksen sivuilla sanotaan, että: Takuu-Säätiö käynnistää yhteisvastuuvaroin Suomessa pienluottohankkeen, jossa myönnetään taloudellisessa ahdingossa oleville ihmisille matalakorkoisia pienlainoja, joiden avulla he voivat saada elämänsä ja taloutensa uudelleen hallintaan. Ymmärrän tavallaan tämän idean, mutta. Mutta. Mutta. Olen nimittäin törmännyt näkemykseen, jonka mukaan ylivelkaantumista [...]
Jatka lukemista aiheesta Velkavaikeuksista selviäminen ottamalla lisää velkaa
Olen miettinyt jo parina aiempanakin vuotena, että viettäisin laskiaisen ja pääsiäisen välisen ajan paastoa. Tänä vuonna ajattelin nyt tämän tempauksen (kuten avovaimoni näitä älynväläyksiäni kutsuu) sitten toteuttaa. Olen itse luterilainen. En ole mikään uskonnollisten asioiden erikoistuntija, mutta käsitykseni mukaan tämän meidän kotoisen uskontomme oppi-isä Martin Luther otti paastoon näkemyksen, jonka mukaan paaston kaltaisilla hartauden osoituksilla [...]
Tilasin perjantaina Hobby Hall -verkkokaupasta oheisen kuvan mukaisen Country X -ruokailuryhmän. Toimituskuluineen hintaa tuli 298,90 euroa. Sain sähköpostiini tilausvahvistuksen, jossa toimitusajaksi luvattiin 3-7 arkipäivää. Tämä sopi paremmin kuin hyvin, sillä pöytä ehtisi tulla tupaantuliaisiimme. Tänään huomasin, että NetPostiin oli tullut kirje Hobby Hallilta. Tässä kirjeessä sanottiin, että tilaamaani tuotetta ei voidakaan toimittaa. No, ei mitään, [...]
Olen taas ollut hieman laiska talletustilieni korkojen kanssa. Siirtelin tuossa rahojani paikasta toiseen pari viikkoa sitten ja huomasin, että korkotarjoukseni Osuuspankissa päättyi jo vuosi sitten. Laitoinkin verkkoviestiä Osuuspankkiin pari viikkoa sitten. Tänään sitten juttelin aiheesta Osuuspankin sijoitusneuvojan kanssa ja kävi ilmi, että kasvutuottotilini korko on ollut 1,08 %. No, Osuuspankilla oli menosta tästä tarjous, joten [...]
Olen etsinyt autooni uusia talvirenkaita vanhojen Hakkapeliitta 4:sten vedellessä viimeisiään. Ajattelin tällä kertaa kokeilla Tekniikan maailman talvirengastestinkin voittaneita Continental ContiIceContact -renkaita. Renkaiden hintojen vertailua varten Pyry teki tuonne Tarkkamarkkaan listan halpoja renkaita myyvistä liikkeistä. Kävin nämä läpi ja pyysin lisäksi tarjouksen paikallisesta Toyota-liikkeestä. Hieman yllättäen Toyotan tarjous oli halvin, 430 euroa alle laitettuna. Tästä tarjouksen pyytämisestä [...]
Kuukausi vaihtui taas vajaa viikko sitten. Tämä tarkoittaa sitä, että nyt on taas se viikonloppu kuukaudesta, jolloin yrittäjät ympäri Suomea valmistelevat tai jopa viimeistelevät edellisen kuukauden kirjanpitoa. Prosessi on oheisessa kuvassa vasta alussa, mutta noin tunnin kuluttua tuo lattia tulee olemaan täynnä erilaisia kuitteja, tiliotteita, tositteita sekä tulosteita. Näitä kuitteja kasaillessa olen huomannut, että yrittäjyys [...]
Pienen tauon jälkeen bloggaamisen pariin palanneesta Rinta-Lopin Antista eli tuttavallisemmin Saiturista oli juttu Helsingin Sanomissa eilen perjantaina 3.2.2012. En itse tilaa Helsingin Sanomia, mutta onnekseni vanhempani osasivat ottaa jutun minua varten talteen. Antti ottaa kantaa erityisesti nykyiseen heti-mulle-kaikki-nyt -kulttuuriin. Antin mukaan ”lyhyen aikavälin nautinnot voittavat pitemmän ajan suunnittelun. Nautintojen siirtämisellä voisi saada aikaan suuria muutoksia [...]