Julkinen velka euroalueella (Lähde: Economist)

Julkinen velka euroalueella (Lähde: Economist)

Viimeisen kahden viikon aikana mielenkiintoisimmat lukemani talousaiheiset jutut ovat käsitelleet euroalueen mahdollista hajoamista.

Euroopan johtajien tulisi varautua euroalueen hajottamiseen

Economist-lehden Charlemagne-kolumnissa toivottiin, että Euroopan johtajat varautuisivat pahimpaan eli euroalueen hajottamiseen. Kolumnissa kerrotaan myös erilaisia ajatuksia tavasta, jolla euroalue voitaisiin hajottaa hallitusti. Jonathan Tepper ehdottaa, että ilmoitus esimerkiksi Kreikan lähtemisestä euroalueesta pitäisi tehdä viikonloppuna. Viikonlopun aikana kaikki talletukset pankeissa muutettaisiin drakmoiksi ja pankit pidettäisiin kiinni. Valuutan pakeneminen estettäisiin säännöksin. Käteisenä käytettäisiin aluksi euron seteleitä, jotka on leimattu drakmoiksi. Käteisen rahan vieminen pois Kreikasta estettäisiin sulkemalla kaikki Kreikan rajat.

Talouskuri on järjetöntä

New York Times -lehden kolumnisti Paul Krugman taas on sitä mieltä, että Espanjan ja Kreikan pakottaminen talouskuriin on täysin järjetöntä. Esimerkiksi Espanjassa nuorisotyöttömyys on jo yli 50 prosenttia. Paul Krugman toteaa (suomennos minun):

Sen sijaan, että euroalueen johtajat myöntäisivät olleensa väärässä, he vaikuttavat ajavan päättäväisesti taloutensa – ja yhteiskuntansa – alas kalliolta. Ja koko maailma saa maksaa tästä.

Yrityset varautuvat jo euroalueen hajoamiseen

Lääkeyhtiö GlaxoSmithKlinen pääjohtajan mukaan he lähettävät päivittäin käteisvarantonsa turvaan pois euroalueelta suojatakseen itseään mahdollisilta euroalueen ongelmilta.

Related posts:

  1. 10 syytä miksi euroalue on kuin Titanic
  2. Kolme tapaa säästää joululahjakuluissa
  3. Mitä riskejä on vapaaehtoisissa eläkevakuutuksissa?
  4. Economist ennustaa eläkejärjestelmän tuhoa
  5. Öljyn hinnan ennustetaan nousevan huomattavasti vuoden loppuun mennessä

5 kommenttia artikkeliin “Kolme uutista eurosta”

  1. Noice & News kirjoitti:

    Euroopan ja euroalueen ongelmista saa aikaiseksi hyviä otsikoita. Ja tietäen eurooppalaisten valtioiden vanhan perinteen riidellä ja repiä toisensa kappaleiksi, on houkuttelevaa etsiä lisää ongelmia horisontista.

    Itse epäilen, että talousmedia rankasti aliarvioi eurooppalaisen projektin kestävyyttä.

    Mutta nyt näyttäisi siltä, että terävimmät kynät ovat pikku hiljaa kyseenalaistamassa yleistä mantraa. Financial Timesissa oli asiasta terävä kolumni tällä viikolla, ja Seeking Alphassa aiheesta oli hyvä jatkopohdinta:

    http://seekingalpha.com/articl.....n-in-spain

    Ei hötkyillä vielä.

  2. Jouni kirjoitti:

    GlaxoSmithKlinen kotipaikka on Englanti, joten on luentevaa että rahaa siirretään kotimaahan. Ei se punta niin turvallinen. Velkaa liikaa ja kipeätä leikkaukset tekevät.
    Jutussa itse asiassa puhuttiin, että rahat siirretään Kreikasta pois.
    Ei kai kukaan järkevä Kreikkalaisissa pankeissa pidä rahaa tai Kreikkalaisia seteleitä pidä taskussa. (setelin numerosta näkee kotimaan)
    Tuossa nyt on oiottu käsitettä Euroalue. Ja rahan siirto päätös on tehty jo viime vuoden puolella kun Kreikan tilanne näytti erityisen hankalalta. Silloin jo asiasta luin.

  3. Petri kirjoitti:

    Kartalla punaiseksi värjätty Italia on yksi todellinen murheenkryyni jos se alkaa kyselemään lainafyffeä. Siinä on niin pohjaton kaivo, että.

  4. Rahahana kirjoitti:

    Älä nyt Petri, Italia on oikea rahahana.

    Berlusconi hoitaa lahjukset kaikille joiden mielen media sattuu pahoittamaan.

  5. Motun kirjoitti:

    Kuva harhauttaa siinä mielessä, että Espanjan pahin ongelma ei ole valtion velka (jota sitäkin toki on jonkin verran, mutta lähellä keskitasoa EU:ssa), vaan pankkien ja yritysten velat ja ongelmaluotot. Eikä 25% työttömyys auta tilannetta. Valtion velka itsessään olisi hyvinkin hallittavissa, jos Espanjan taloudella muuten menisi hyvin, mutta Espanjan ongelmat ovat syvemmällä taloudessa.

Jätä kommentti

Varmista aina tällä sivustolla esiteltyjen tuotteiden ja palveluiden yksityiskohdat. Voit jättää palautetta rikkinäisistä linkeistä kommenteissa.

* Jotkut tämän sivun linkeistä ovat affiliate-linkkejä. Affiliate-linkkiä klikatessasi siirryt haluamallesi sivulle affiliate-verkoston kautta, joka maksaa minulle rahaa klikkauksista. Läpinäkyvyyden vuoksi olen merkinnyt affiliate-linkit niiden perään kirjoittamallani tähdellä (*).