Meillä kaikilla on omat kulutustottumuksemme, jotka säätelevät sitä, mihin rahaa käytämme, kuinka paljon ja missä. Monet niistä ovat myös sellaisia, ettei niitä tiedosta itsekään. Siksi välillä onkin hyvä pysähtyä miettimään, mihin kaikkeen rahaa oikein tuleekaan jatkuvasti käytettyä. Tässä listaamani seitsemän vinkkiä ovat tietysti vain hyvin pieni osa tavoista, joilla voi muuttaa kulutustottumuksiaan ja säästää rahaa. [...]
Jatka lukemista aiheesta 7 vinkkiä kulutustottumusten muuttamiseen
Tällä hetkellä on menossa yksi niitä tilanteita, joissa yrittäessäni säästää rahaa olen aiheuttanut minulle (ja erityisesti avovaimolleni) aivan turhan paljon harmaita hiuksia ja aivan turhaa stressiä. Avovaimoni on aloittanut uudessa työpaikassa viime vuoden loppupuolella, joten hänelle ei ehtinyt kertyä kuin vasta noin viikon verran kesälomapäiviä tälle kesälle. Juttelimme alkuvuodesta, että milloin kesäloman pitäisimme jamuuten koska [...]
Jatka lukemista aiheesta Olisinpa vain varannut pakettimatkan
Kirjoitin pari viikkoa sitten blogiini jutun, jonka aiheena oli pyykin kuivaus sisällä. Aihe herätti paljon keskustelua ja kommentteja. Monet huomauttivat, että ulkoa pyykit voidaan varastaa. Lisäksi siitepölyallergikoille (kuten minulle) pyykin kuivaaminen ulkona ei ole keväällä ja kesällä vaihtoehto. Lisäksi varsinkin alkukeväästä pyykit voivat herkästi pölyyntyä ihan vain katupölystä. Tämä riippuu toki pyykkinarujen sijainnista. Aiemmassa asunnossamme [...]
Jatka lukemista aiheesta Pyykin kuivaus sisällä narulla maksaa myös
Tarkan markan uutiskirjeen tilaaja Tapio lähetti meille sähköpostilla mielenkiintoisen säästövinkin. Hän väitti, että kassakuitin tarkastamalla voi säästää kymmeniä tai jopa satoja euroja vuodessa. Tapio kertoi, että hänelle on käynyt useita kertoja niin, että kassa on ottanut tarjoustuotteesta normaalihinnan tai muuten eri hinnan kuin on merkitty hyllyn reunaan. Huolimattomat asiakkaat menettävät tällä tavoin tuntuvia määriä rahaa [...]
Jatka lukemista aiheesta Tuntuvia säästöjä kassakuitit tarkastamalla
Olemme ihmetelleet tänään toimistolla pikavippien todellisten vuosikorkojen laskemista. Aiheesta on ollut paljon epäselvyyttä. Sanomalehti Karjalaisen tutkiessa lokakuun lopussa 80 pikavippisivun ilmoittamat todelliset vuosikorot ja verratessa niitä todellisiin noin puolet pikavippiyrityksistä ilmoitti todelliset vuosikorot väärin. Jo pikavippien todellisen vuosikoron laskentakaavasta on paljon epäselvyyttä. Jotkut pikavippiyritykset ilmoittavatkin ilmeisesti edelleen pikavippiensä todellisen vuosikoron Työ- ja elinkeinoministeriön suositukseen perustuen. [...]
Jatka lukemista aiheesta Erään pikavipin todellinen vuosikorko
Olen lukenut lehdistä, että kaupat heittävät päivän päätteeksi paljon ruokaa roskiin. Lidlin varastossa aikoinaan kesätöissä ollut avovaimoni on kertonut minulle, että hekin joutuivat heittämään roskiin hirveän määrän ruokaa vain siksi, että kontissa oli pieni virhe. Tänään näin kuitenkin omin silmin ensimmäistä kertaa, kun ruokaa heitettiin roskiin oikeasti suuria määriä. Satuin paikalliseen Siwaan juuri ennen sulkemisaikaa. [...]
Kukaan ei ole täydellinen ja kaikki tekevät virheitä. Henkilökohtaisen talouden hoitamiseen tämä pätee siinä missä mihin tahansa muuhunkin. Listaankin nyt muutamia tyypillisimpiä rahankäyttöön liittyviä virheitä, joita monet tekevät. Ehkä olet itsekin johonkin niistä törmännyt. Mikäli virhe taas ei ole omalle kohdalle osunut, voi virheen tiedostamalla välttyä jatkossakin sen tekemiseltä. 1. Eläminen yli varojen Tämä on [...]
Jatka lukemista aiheesta Tyypillisiä rahankäyttöön liittyviä virheitä
Kirjoitin eilen tänne blogiin pyykin kuivauksesta sisällä. Yritin tätä juttua varten etsiä Googlesta tietoa sähkön todellisesta hinnasta. Päädyin Energiamarkkinaviraston sivuille, joka julkaisee sivuillaan tilastoja sähkön hinnan kehityksestä Suomessa. Tilastot olivat sinänsä hyviä, mutta luin noita taulukoita väärin. Oheisessa kuvassa näkyvät sähkön todelliset kokonaishinnat eri tyyppikäyttäjille tänä vuonna. Taulukon perusteella ei voi nähdä, että maksaako itse [...]
Kuten kaikki ovat varmaan huomanneet, jääkiekon MM-kisojen uutisoitiin ensin näkyvän ilmaiseksi Youtubesta, mutta tämä uutinen osoittautui myöhemmin uutisankaksi. Kaikki lätkän MM-kisojen matsit näkyvät toki edelleen suorana Youtubessa kansainvälisen jääkiekkoliiton MM-kisakanavalla. Näiden lähetysten katsominen on kuitenkin estetty suomalaisilta. Tämä esto on kuitenkin mahdollista kiertää useallakin eri tavalla. Esto perustuu teknisesti tietokoneen käyttämän IP-osoitteen maantieteellisen sijainnin tunnistamiseen. [...]
Jatka lukemista aiheesta Jääkiekon MM-kisojen katsominen ilmaiseksi Youtubesta
Vaikka kirjoittelenkin säästämisaiheista blogia huomaan usein, että en suinkaan ole kaveripiirini säästäväisin tai hintatietoisin henkilö. Sain tästä taas muistutuksen viime viikolla, jolloin pari kaveriani oli yötä minun ja avovaimoni uudessa kodissa. Asuimme ennen muuttoamme monta vuotta opiskelija-asunnossa, jossa vesi, laajakaista ja ennen kaikkea sähkö kuuluivat vuokraan. Tästä seurasi se, että ennen tätä emme ole juurikaan [...]