Kuten kaikki ovat varmaan huomanneet, jääkiekon MM-kisojen uutisoitiin ensin näkyvän ilmaiseksi Youtubesta, mutta tämä uutinen osoittautui myöhemmin uutisankaksi.

Kaikki lätkän MM-kisojen matsit näkyvät toki edelleen suorana Youtubessa kansainvälisen jääkiekkoliiton MM-kisakanavalla. Näiden lähetysten katsominen on kuitenkin estetty suomalaisilta. Tämä esto on kuitenkin mahdollista kiertää useallakin eri tavalla.

Esto perustuu teknisesti tietokoneen käyttämän IP-osoitteen maantieteellisen sijainnin tunnistamiseen. Tällaisen eston kiertäminen onnistuu käyttämällä esimerkiksi VPN-tunnelointia tai surffaamalla Internetissä jonkun ulkomaisen välityspalvelimen kautta.

Vinkkejä eston kiertämiseen juuri MM-kisojen tapauksessa löytyy esimerkiksi näistä paikoista:

Kuuleman mukaan Youtubessa otteluiden kuvanlaatu ei ole kovinkaan hyvä eikä otteluita luonnollisesti kuule suomeksi selostettuna.

Ottelut HD-laatuisena kotiin haluaville vaihtoehtoina ovatkin edelleen:

  • Laajakaistan kautta Elisa Viihde -paketti
  • Lautasantennin kautta Canal Digital -paketti *
  • Kaapeliverkon kautta Canal Total -kanavapaketti tai oman kaapeliyhtiön paketti, johon oikeat kanavat kuuluvat

Antenniverkon kautta kaikki ottelut saa näkyviin tilaamalla PlusTV -paketin *. HD-kuvana matseja ei kuitenkaan antenniverkon kautta ilmeisesti saa.

Related posts:

  1. Paketti piilolinssejä ilmaiseksi
  2. Canal+ ilmaiseksi
  3. Katso Formula 1 -lähetykset ilmaiseksi
  4. DVD-elokuva ilmaiseksi
  5. 3 MikroPC-lehteä ilmaiseksi

1 kommentti artikkeliin “Jääkiekon MM-kisojen katsominen ilmaiseksi Youtubesta”

  1. TT kirjoitti:

    Myös muuta urheilua löytää helposti striimeinä netistä. Laatu ei tietystikään ole mitään priimaa, mutta ainakin itse pidä tärkeämpänä hintaa ja itse urheilun laatua. SM-liiga ei esimerkiksi kiinnosta läheskään niin paljoa kuin vaikka NHL.

Jätä kommentti

Varmista aina tällä sivustolla esiteltyjen tuotteiden ja palveluiden yksityiskohdat. Voit jättää palautetta rikkinäisistä linkeistä kommenteissa.

* Jotkut tämän sivun linkeistä ovat affiliate-linkkejä. Affiliate-linkkiä klikatessasi siirryt haluamallesi sivulle affiliate-verkoston kautta, joka maksaa minulle rahaa klikkauksista. Läpinäkyvyyden vuoksi olen merkinnyt affiliate-linkit niiden perään kirjoittamallani tähdellä (*).