Uutisissa on ollut tänään siitä, että asuntolainojen lyhennysvapaiden suosio on kasvanut. Helsingin Sanomat kirjoitti:
Suomen Pankin mukaan suomalaiset neuvottelivat helmikuun aikana asuntolainasopimusten maksuaikatauluja uusiksi 3,2 miljardin euron edestä. Tämä kertoo Suomen Pankin mukaan siitä, että asuntolainojen maksuton lyhennysvapaa on saanut suuren suosion. Pankit ovat markkinoineet maksutonta lyhennysvapaata helmikuun alusta lähtien.
Normaalisti lainasopimuksia neuvotellaan uusiksi vain noin 200000 miljoonan euron edestä kuukaudessa. Suosio on siis enemmän kuin kymmenkertaistunut.
Vaikka tällaisen vaikutelman voisi saada, pankkien tarjoamat asuntolainan lyhennysvapaat eivät ole mitään pankkien harjoittamaa hyväntekeväisyyttä.
Korot ovat tällä hetkellä erittäin alhaalla. Kun asuntovelallinen ottaa lyhennysvapaata vuodeksi, tulee lainaan yksi vuosi lisää. Tänä lainan uutena viimeisenä vuotena korot ovat todennäköisesti korkeammalla kuin nyt. Lyhennysvapaan ottamalla asuntolainan kokonaissumma voi siis kasvaa.
Ennen lyhennysvapaan ottamista kannattaa laskea tämän lisävuoden hinta. Lyhennysvapaa voi tulla yllättävän kalliiksi.
Ajattelin näin lähestyvien eduskuntavaalien kunniaksi kirjoittaa perversseistä insentiiveistä.
Insentiivi on suomeksi kannuste. Esimerkiksi yrityksen johtajille annettava tulospalkka on insentiivi. Perverssi insentiivi on kannuste, jolla on odottamattomia tai ei-haluttuja vaikutuksia.
Helsingin Sanomien kolumnisti Susanne Björkholm antaa kolumnissaan perversseistä insentiiveistä kaksi klassista esimerkkiä:
Fossiileja 1800-luvulla metsästäneet eurooppalaiset paleontologit maksoivat Kiinassa paikallisille maanviljelijöille tietyn summan jokaisesta dinosauruksen palasta, jonka nämä mailtaan löysivät. Viljelijät tietenkin murskasivat löytämänsä suuret dinosauruksen luut pikkuriikkisiksi paloiksi ennen kuin myivät ne paleontologeille.
Vuonna 1906 Vietnamin Hanoissa haluttiin ratkaisu rottaongelmaan. Viranomaiset alkoivat ostaa rotannahkoja kansalaisilta saadakseen heidät tappamaan siimahäntiä. Luonnollisesti tämä johti siihen, että Hanoissa alkoi kukoistaa rottien kasvatusbisnes.
Toivon, että olen väärässä, mutta mielestäni Suomessa ajatellaan välillä turhankin sinisilmäisesti, että perverssejä insentiivejä ei joko ole olemassa ollenkaan tai että ne eivät vaikuta ihmisten käytökseen.
Kuulin muutama vuosi sitten tarinan, jonka mukaan erään suomalaisen julkishallinnon yksikön tehokkuuden mittariksi oli asetettu tuotto per työntekijä. Koska määräaikaisia työntekijöitä ei laskettu työntekijämäärään mukaan aiheutti tämä tehokkuusmittari sen, että määräaikaisia työntekijöitä ei vakinaistettu. Lisäksi tämä tapa mitata tehokkuutta oli johtanut vuokratyövoiman käytön lisääntymiseen sekä toimintojen ulkoistamiseen. En tiedä onko tarina totta, mutta tässä olisi ollut kysymys juurikin eräänlaisesta perverssistä insentiivistä.
Tyypillinen tapa aloittaa budjetin tekeminen on etsiä jostakin joku valmis budjettipohja. Valmiita budjettipohjia löytyy esimerkiksi Martta-liitolta. Tämä vaihe on vielä helppo.
Kun budjettipohja on löydetty, alkaa sen täyttäminen. Tästä ongelmat yleensä alkavat. Mitä ihmettä eri kohtiin laittaisi? Tietoliikenne… hetkinen… laajakaista on 50 euroa kuussa. Matkapuhelinlasku oli viime kuussa 120 euroa, mutta se johtui siitä, että oltiin perheen kanssa lomareissussa… Sähkö? Öö… Paras kysyä Vauva-lehden keskustelufoorumilta, että paljon muilla on sähkölaskut… Tupakka… No se me kyllä lopetetaan nyt sitten kokonaan!
Mikäli budjetin eri kohtiin ei löydy muuten lukuja, katsotaan apua Kilpailu- ja kuluttajaviraston mallibudjeteista.
Tästä prosessista syntyvä budjetti:
Ei kuvaa todellisia menoja
On aivan liian tiukka
Ei ota huomioon äkillisiä menoja
Lopputuloksena on, että budjetti lentää roskiin samalla hetkellä, kun se budjetissa määritelty tupakkalakko rikotaan ensimmäisen kerran.
Annoin tämän pohjalta reilu kuukausi sitten S-pankille haastattelun, jossa kerroin vinkkejäni budjetointiin. Ajattelin, että voisin avata näitä vinkkejä vielä hieman lisää.
1. Tutki mihin rahat menevät
Jos budjetti tehdään, tulisi sen perustua omaan tilanteeseen. Ensimmäisenä olisi siis hyvä selvittää, että mihin rahat tällä hetkellä oikeasti menevät. Omasta mielestäni tehokkain tapa tähän on kerätä kaikki kuitit talteen kuukauden ajan.
Toinen vaihtoehto on tehdä kaikki ostokset pankkikortilla. Tässä jää kuitenkin pois tieto siitä, että mihin rahat ovat menneet ruokakaupassa. Ruokakuittien analysointi voi olla nimittäin erittäin valaiseva kokemus. Itselleni oli aikoinaan järkytys huomata, että kuinka suuren määrän rahaa käytin kuukaudessa sipseihin, karkkeihin, limsoihin ja kaikenlaiseen muuhun roskaan.
2. Pidä budjetti aluksi erittäin yksinkertaisena
Helpoimpia tapoja kompastua budjetin tekemisessä on yrittää tehdä budjetista liian täydellinen. Yksi parhaista budjetointipohjista on Ramit Sethin I will teach you to be rich -kirjassa esittelemä malli:
Yllä näkyvän Ramit Sethin budjettimallin upein puoli on, että siinä on rakennettu sisään huvittelu. Suurimmalla osalla suomalaisista talouksista hyvin suuri osa talouden tuloista kuluu ei-välttämättömiin asioihin.
Monet sanovat tässä vaiheessa, että ”meillä on rahat niin tiukilla, että kaikki rahat menee ihan vain välttämättömiin asioihin”. Jos budjetissa ei ole oikeasti tilaa 20-35 % huvituksille, on vaihtoehtoja karkeasti kaksi: karsia rajusti omasta elintasosta tai kasvattaa tuloja.
Suosittelen kuitenkin olemaan rehellinen itselle, katsomaan peiliin ja miettimään, että ovatko esimerkiksi tupakka, alkoholi, karkit, sipsit, kahvi ja viikottainen lottokuponki välttämättömiä menoja. Aika usein niitä ei-välttämättömiä menoja alkaa lopulta löytyä.
4.Rakenna itsellesi vararahasto
Kaikille meille tulee joskus äkillisiä menoja. Joudumme liikenneonettomuuteen, pesukone hajoaa tai lähiomaisemme kuolee. Tehokkain tapa varautua äkillisiin menoihin on rakentaa vararahasto.
Vararahaston rakentaminen oli ehkäpä paras yksittäinen taloudellinen päätökseni ikinä. Vararahastoni auttoi minua esimerkiksi joutuessani työttömäksi kuusi vuotta sitten.
5. Automatisoi säästäminen
Viimeinen vinkkini on automatisoida säästäminen. Teen itse niin, että kun palkkani tulee tilille, siirrän siitä automaattisesti 400 euroa kuukaudessa ruokatilille. Tämän jälkeen tililtä lähtee automaattisesti rahaa pakollisiin menoihin (esim. asumisoikeusmaksu) sekä säästöihin. Tilille jäävä raha on käytettävissä huvituksiin.
Tilien sijasta saman asian pystyy toteuttamaan käteisen rahan ja kirjekuorien avulla.
Tässä siis vähän lisää ajatuksia budjetoinnista. Otan tuttuun tapaan mielelläni kommentteja ja palautetta.
Minulla oli juuri erään toisen bloggaajan kanssa hauska keskustelu Facebookissa Zaran vaatteista. Tämä bloggaaja oli ostanut Zaran korkokengät Helsingistä 79,95 eurolla. Kommentoin hänelle vitsillä, että hänen olisi kannattanut lentää Espanjaan ja ostaa korkkarinsa sieltä niin kokonaissumma olisi ollut halvempi. Tämä ei nyt tietenkään ole aivan totta, mutta tässä kommentissani oli totuuden siemen.
Monien vaatteiden hinta Espanjassa (ja Portugalissa) on radikaalisti Suomen hintoja halvempi. (Ehkä hieman puolueellisen) Zaraforwarding.com-sivuston mukaan Zaran hinnat ovat Espanjassa keskimäärin 25 % Suomen hintoja halvemmat. Sama ilmiö pätee muissakin Inditexiin kuuluvissa ketjuissa kuten Pull & Bear, Bershka ja Massimo Dutti.
Vaatteiden halpuus Espanjassa ei kuitenkaan rajoitu pelkästään espanjalaisiin valmistajiin. Katsoin viime viikolla Madridin El Corte Inglés -tavaratalossa eräitä Timberlandin kenkiä, joiden ovh oli Espanjassa 109 euroa. Jätin kuitenkin kengät väärän värin vuoksi kauppaan ja ajattelin, että saan ne varmaan kuitenkin halvemmalla verkosta Suomessa. Yllätyksekseni kuitenkin huomasin, että näiden kenkien hinta oli esimerkiksi Zalandossa huimat 144,95 euroa.
Kun vielä Norwegianin meno-paluu -lennot Madridiin maksavat halvimmillaan 100 euroa, ei kai tässä auta muu kuin suositella muillekin säästövinkkinä keväistä shoppailumatkaa Espanjaan.
Osakesijoittamisen aloittamista harkitsevan keskiluokkaisen suomalaisen vaihtoehdot ovat karkeasti:
Osakesalkun rakentaminen itse
Sijoittaminen oman tilipankin sijoitusrahastoihin
Täyden palvelun varainhoito yksityispankissa
Vaikka aiheesta on kirjoitettu suomeksi paljon hyviä kirjoja, osakesalkun rakentaminen itse ei ole mielestäni laisinkaan helppoa. Omaksuttavan teoreettisen pohjan määrä on suuri ja asioiden syvällisempi ymmärtäminen vaatii melko hyvää matemaattista taustaa. Lisäksi risnkinä on, että erinäisistä psykologisista tekijöistä johtuen homma lipsahtaa helposti keinottelun puolelle. Lopputuloksena onkin valitettavan usein se, että yksityissijoittaja laittaa kaikki rahansa kiinni johonkin Talvivaaran tai Kansallisosuuspankin tyyppiseen kansanosakkeeseen.
Monille ratkaisuna on kävellä omaan tilipankkiin juttelemaan pankin sijoitusneuvojan kanssa. Pankkien omat rahastot huolehtivat sijoittajan puolesta sijoitusten allokoinnista omaisuusluokkien välillä sekä hajautuksesta omaisuusluokkien sisällä. Oman tilipankin rahastoihin sijoittamisen perusongelma on, että pankkien rahastojen kulut ovat usein täysin järjettömät. Pahimmillaan pankkien rahastoissa on yksi hallinnointipalkkio, minkä lisäksi pankin rahasto ostaa muita pankin rahastoja, joissa on taas yksi hallinnointipalkkio. Tilipankeilla on myös paha taipumus tuputtaa asiakkailleen kuukausittaisessa myyntikierrossa olevaa trendirahastoa, pahimpana esimerkkinä Nordean ”riskitön” Mermaid.
Mikäli sijoitettava varallisuus on tarpeeksi suuri, on vaihtoehtona myös yksityispankkien tarjoama täyden valtakirjan varainhoito. Varainhoitopalvelut edellyttävät kuitenkin yleensä niin suurta sijoitettavaa varallisuutta, että ne ovat tavallisen keskituloisen ulottumattomissa. Varainhoitajan ja asiakkaan intressit eivät myöskään aina välttämättä kohtaa. Jos varainhoitajan saama tuotto perustuu varainhoitajan tekemien kauppojen määrään, voi varainhoitajan liika aktiivisuus tuoda turhia kaupankäyntikuluja. Jos taas varainhoitaja on passiivinen, voi asiakas alkaa kyseenalaistaa, että mistä hän oikein maksaa.
Näiden lisäksi jää jäljelle pari vuotta sitten kovasti pinnalla olleet indeksiosuusrahastot. Vaikka pidänkin indeksiosuusrahastoja ja passiivista sijoittamista pankin rahastoja tehokkaampana sijoitusmuotona, on indeksiosuusrahastoissakin omat ongelmansa. Lisäksi sijoittajan pitäisi kuitenkin edelleen osata itse tehdä allokaatio eri omaisuusluokkien välillä sekä sijoitusten tasapainotus. Monet Kauppakorkeakoulusta ja Teknillisestä korkeakoulusta valmistuneet kaverini ovatkin ratkaisseet ongelman sijoittamalla rahansa Seligsonin Pharos-varainhoitorahastoon.
Hyvän sijoitusratkaisun rakentaminen ei kuitenkaan ole loppujen lopuksi mitään rakettitiedettä. Homma menee karkeasti niin, että katsotaan sijoittajan ikä ja tämän jälkeen:
Tehdään allokaatio omaisuusluokkien välillä
Hajautetaan omaisuusluokkien sisällä
Tasapainotetaan salkua tarvittaessa
Automatisoitujen sijoituspalveluiden (engl. robo-advisor) ideana on tehdä näitä kolmea asiaa mahdollisimman tehokkaasti ja pienin kuluin.
Yritykset kuten Wealthfront, Betterment ja FutureAdvisor keräsivät kukin viime vuonna sijoittajilta kymmenien miljoonien dollarien sijoitukset. Suomessakin näyttää tämän vuoden alussa aloittaneen ensimmäinen tämän alan yritys Taviq.
Olen liittynyt itse Betterment-palveluun ja vaikka en ei-amerikkalaisena voikaan tuota ottaa käyttöön, pidän näkemästäni erittäin paljon.
Robo-advisor -palvelut eivät toki ratkaise kaikkia keskiluokkaisen sijoittajan ongelmia. Esimerkiksi vero- ja perintösuunnittelu ovat jotakin sellaista, jossa luottaisin itse edelleen asiantuntijan apuun. Ilmeisesti nämä palvelut eivät ainakaan vielä huolehdi myöskään kassavirran hallinnasta. Perusajatus on kuitenkin mielestäni erittäin hyvä.
Jos robo-advisor alkoi kiinnostaa konseptina, tässä vähän lisää luettavaa:
Kerroin täällä blogissa vuoden 2011 huhtikuussa tavoitteestani hankkia asunto käteisellä. Tuolloin itselleni asettama säästötavoite oli 220 000 euroa:
Tämä 220 000 euroa perustuu siihen, että se oli tässä naapurissa myynnissä olleen viitisen vuotta vanhan 117-neliöisen kaksikerroksisen rivitaloasunnon pyyntihinta. Ihastuimme molemmat tuohon asuntoon ja mitä nyt olemme asuntonäyttöjä käyneet, tuo 220 000 euroa on suunnilleen se hinta, mitä tällä hetkellä saa maksaa hyvästä omakotitalosta hieman syrjemmässä tai rivitaloasunnosta täällä keskustan lähellä.
Asuntojen hinnat ovat toki hieman eläneet tässä neljän vuoden aikana, mutta olen pitänyt tuon säästötavoitteen samana.
Nimimerkki Johanna kyseli minulta vuoden 2013 heinäkuussa väliaikaraporttia. Vastasin tuolloin Johannalle näin:
Ongelmana ei ole niinkään ollut varallisuuden kasvattaminen kuin likvidin rahan hankkiminen pankkitilille ja erityisesti sen pitäminen siellä.
Minun piti kirjoittaa tästä juttu jo tuolloin vuoden 2013 joulukuussa, mutta tuolloin tuo jäi tekemättä siirrettyäni kaikki omat projektini (myös tämän blogin) tauolle vuoden 2013 joulukuun alussa.
Käytännössä tuolla kommentillani tarkoitin sitä, että vaikka laskennallinen varallisuuteni olikin sellainen, että olin saavuttanut tavoitteeni, oli varallisuuteni käytännössä itse perustamien yrityksen osakkeissa. Olin siis tavallaan päässyt tavoitteeseeni, mutta en kuitenkaan. Osittain tämän vuoksi otinkin itselleni tämän vuoden tavoitteeksi kasvattaa ansiotulojani.
Joka tapauksessa voin nyt sanoa, että tuo 220 000 euron tavoite on saavutettu. Kaikki verovelat ja muut vastuut huomioiden minulla on nyt kasassa asuntoa varten 221 260,82 euroa.
En ole kuitenkaan välittömästi ryntäämässä asuntokaupoille. Tähän on useita syitä: asuntojen nykyinen hintataso, euron arvon rankka muutos dollariin nähden, työtilanteeni, muuttuneet prioriteetit, muuttuneet halut jne.
Ehkä tärkein syy on, että tämä nykyinen asumismuotomme (asumisoikeusasunto) ei ole ainakaan minulle ollenkaan hullumpi. Pidän aika paljon tästä vapauden tunteesta, joka tulee siitä tiedosta, että voimme milloin tahansa vaihtaa paikkakuntaa esimerkiksi töiden perässä ilman pelkoa siitä saammeko asunnon myytyä.
Yksi tavoite on kuitenkin kasassa ja seuraava on jo suunnitteilla. Aluksi pitäisi kuitenkin varmaan alkaa miettiä, että miten hoitaisin tuon tuo ansiotulohaasteen maaliin.
Tämän päivän säästövinkkini on aloittaa Björn Wahlroosin fanittaminen.
Syynä ei kuitenkaan ole se, että olisin kaikista asioista Björn Wahlroosin kanssa samaa mieltä. Valitsin tähän Björn Wahlroosin siksi, että hän tuntuu olevan Suomessa yksi helpoimpia maaleja kaikenlaiselle ”rikkaat ovat pahoja ihmisiä” -tyyppiselle kirjoittelulle. Nopea Google-haku Björn Wahlroosin nimellä tuottaa muun muassa tällaisia uutisotsikoita:
Sampo tahkoaa rahaa – Wahlroos kuittaa osinkomannaa yli 20 miljoonaa
Tässä on palkitsemisen Wahlroos-malli
Wahlroos antoi pojalleen hulppean kartanon
Björn Wahlroos myöntää HS:lle – Verotus vaikutti Ruotsiin muuttamiseen
Tällaisten juttujen herättämät reaktiot ihmisissä eivät luonnollisesti ole yleensä positiivisia.
Rikkaiden ihmisten kadehtiminen voi kuitenkin olla erittäin haitallista oman henkilökohtaisen varallisuuden kasvattamiselle. Kaikkein haitallisinta on, jos ajattelee, että rikkaat ovat pahoja ihmisiä tai että kukaan ei voi rikastua muuten kuin vilpillä, rikoksilla ja olemalla yleisesti paha ihminen.
Tällaisesta ”raha on pahasta ja rikkaat ihmiset ovat pahoja ihmisiä” -ajattelusta seuraa monenlaisia ongelmia säästämisen näkökulmasta.
Ensimmäinen ongelma liittyy rahan säästämiseen. Jos ajattelee, että raha on pahasta, tulee samalla asettaneeksi itselleen melkoisen alitajuisen esteen rahan säästämiselle. Jos kerran raha on pahasta, miten sitä voisi kerätä?
Toinen ongelma liittyy tulojen kasvattamiseen. Jos oma ajatusmalli on sellainen, että rikastua voi ainoastaan vilpillä, voi tämä ohjata pahimmassa tapauksessa omat yritykset rikastua juuri sinne vilpin puolelle.
Kolmas ja mielenkiintoisiin liittyy tilanteisiin, joissa ihmiset saavatkin äkisti ison summan rahaa. Rahan lähteenä voi olla veronpalautus, perintö tai hurjimmassa tapauksessa vaikkapa lottovoitto. Olen lukenut useita eri artikkeleita henkilöistä, jotka ovat saaneet äkisti suuren määrän rahaa, mutta tuhlanneet tai lahjoittaneet sen välittömästi pois. Tällaisissa tilanteissa taustalta on usein löytynyt näiden henkilöiden alitajuinen ajatus siitä, että raha on pahasta. Tällöin reaktio on ollut:
Sain paljon rahaa
Minulla on paljon rahaa ja olen nyt rikas ihminen
Raha on pahasta ja rikkaat ihmiset ovat pahoja
Koska minulla on paljon rahaa, olen paha ihminen
Minun on pakko päästä rahoista äkkiä eroon, jotta en olisi enää paha ihminen
Rahan säästämisen ja vaurastumisen edellytys siis on, että muuttaa omaa ajatustaan siitä mitä raha on ja myös siitä millaisia rikkaat ihmiset ovat.
Käyttäytymistieteen professori Leena Krokfors hämmästeli tänään Iltalehdessä ihmisten tarvetta jonottaa ilmaisia ämpäreitä. Professori Krokfors kommentoi Iltalehdessä näin:
– Minä en pysty selittämään, miksi ihmiset vapaaehtoisesti haluavat jonottaa vaikkapa muoviämpäreitä. Yksi syy on ehkä yhteisöllinen kokemuksen saaminen ja ehkä eräänlainen muoti; minun on myös saatava tuo tietty tuote, professori pohtii.
Ämpäreiden sisältö on vaihdellut, mutta erään Valkeakosken Sanomissa kommentoineen mukaan lokakuussa 2013 ämpärissä oli ainakin:
Riisisuklaalevy
2* Nesquik murot
Ihovoidetta
Shampoo
Hoitoaine
Viilentävä geelispray hyönteisten pistoksiin
Ikkunakoriste
Amppelinpidike
Ongenkoukut
Kynttilän alunen
Kirjekuoria
Ristipääruuvimeisseli
Apocalyptican CD-levy
Lisäksi osassa ämpäreistä on lahjakortteja, joiden arvo on vaihdellut ilmeisesti 20 – 250 euron välillä. Viimeistään nämä lahjakortit ovat tehneet ämpäreiden jonottamisesta taloudellisesti kannattavaa.
Säästämisblogin ylläpitäjä minä en ymmärrä, että miksi joku rationaalinen, pienituloinen ihminen jättäisi jonottamatta Tokmannin ilmaisia muoviämpäreitä.
Tokmannin ”ilmaisten ämpäreiden” jonottajien lisäksi julkisuudessa on ihmetelty mm. sitä, että miksi ihmiset jonottavat Gigantin avajaisiin. Viimeksi kun Hämeenlinnassa avattiin Gigantti, sai 200 ensimmäistä maastöpyörän 10 eurolla. Näiden pyörien arvo oli pelkästään varaosina yli 100 euroa.
Jokainen voi laskea, että kuinka monta tuntia töitä pitäisi tehdä, että ansaitsisi reaalipalkkana 100 euroa. Veikkaan, että aika monella suomalaisella tehtävien työtuntien määrä ylittää ämpärien tai maastopyörien jonottamiseen kuluvan ajan. Tämä on juuri se laskutoimitus, jonka nämä ilmaisia ämpäreitä jonottavat taloudellisesti älykkäät suomalaiset ovat päässään tehneet.
”Tyhmiä laumaeläimiä” tässä ovat ämpäreiden jonottajien sijaan mielestäni ne, jotka mieluummin istuvat 20 tuntia töissä sen sijaan, että hankkisivat itselleen saman reaalitulon 2 tunnin jonotuksella.
Ai niin, unohdin. Ilmaisten ämpärien jonottaminen on noloa.