Ei näin, Norwegian, ei näin

Norwegian Reward
Norwegian Reward

Norwegianilta tuli sähköpostiin otsikolla ”UUTTA! Ansaitse 400 CashPoint -pistettä Kotimaan Energialta”.

Mietin hetken aikaa mistä tämä Kotimaan Energia on tuttu.

No, Kotimaan Energiahan on nimensä vaihtanut vanha tuttu Suomen Energiayhtiö!

Niille jotka eivät tätä yhtiötä tunne, laitetaanpa muistin virkistykseksi pari lainausta.

Kuningaskuluttaja kirjoitti Suomen Energiayhtiöstä vuonna 2008 otsikolla ”Halpasähköyhtiö petti jälleen lupauksensa” näin:

Mutta mennyttä ei ihan heti pyyhkäistä pois. Kolmen vuoden aikana yhtiöstä on valitettu niin paljon, että valituksia käsitellään edelleen kuluttajariitalautakunnassa ja Kuluttajavirastossa.

Vanhojen ongelmien lisäksi on tullut uusia ongelmia – valituksia muun muassa perintäongelmista sekä jopa kaksi vuotta myöhässä tulevista tasauslaskuista.

Yle kirjoitti 2012 samaisesta firmasta otsikolla ”Kuluttajavirasto paheksuu sähkönmyyjän myyntitapoja”:

Kuluttajavirasto on huomauttanut Suomen Energiayhtiötä aiemmin muun muassa katteettomista hintalupauksista. Lisäksi kuluttajavirasto on saanut vuosien aikana kymmeniä valituksia koskien yhtiön toimintaa. Tästä huolimatta yhtiö ei näytä muuttaneen toimintapojaan. Miksi yrityksen toimintaa ei ole saatu kuriin?

– Yhtiön edustajien kanssa käytiin keskusteluja viimeksi maaliskuussa. He lupasivat, että parantavat toimintatapojaan jatkossa, Kaakkola sanoo.

Vuonna 2013 Talouselämä kirjoitti heistä otsikolla ”Jos Suomen Energiayhtiöstä soitetaan, kannattaa olla todella tarkka sanoistaan”:

Kuluttajaviraston lakimies Jukka Kaakkola kertoo, että erimielisyyttä on ollut siitä, onko sähkösopimus todella tehty. Useissa tapauksissa sähkösopimus on syntynyt, vaikka kuluttaja on kuvitellut vain tilaavansa Suomen Energiayhtiön puhelinmyyjältä tarjouksen.

Samana vuonna 2013 Taloussanomat otsikoi ”Hanakka sähkömarkkinoija jälleen höynäyttämässä”.

Vuonna 2015 Yle kertoi otsikolla ”Kotimaan Energia: Valheellinen puhelinmyynti ehdottomasti nykyohjeistuksen vastaista”:

Aiemmin Suomen Energiayhtiö -nimellä toiminut sähköyhtiö Kotimaan Energia selvittää parhaillaan mahdollista telemarkkinoinnin väärinkäytöstä. Rauman Energia tiedotti viime viikolla Kotimaan Energian käyttäneen harhaanjohtavasti Rauman Energian nimeä myyntitarkoituksessa.

Kotimaan Energian toimitusjohtaja Kenneth Hedman vakuuttaa, että väärän tiedon käyttö telemarkkinoinnissa on ehdottomasti yhtiön nykysääntöjen vastaista.

Vuonna 2016 syyskuussa Kuningaskuluttaja kertoi otsikolla ”Kotimaan Energian sähkösopimukseen on pakko ostaa vakuutus”:

Kaakkolan mukaan Kotimaan Energiasta tulee valituksia kuluttajaneuvontaan parin vuoden takaista selvästi vähemmän, mutta yhtiö erottuu yhä tänäkin vuonna valitustilastoissa.

Ja vuoden 2016 marraskuulla otsikolla ”Luulit saavasi tarjouksen, mutta tulikin sähkösopimus? Kotimaan Energian puhelinmyynti kuluttajaviraston tarkkailussa”:

Sähkönmyyntiyhtiö Kotimaan Energia on päätynyt toimintansa takia kilpailu- ja kuluttajaviraston seurantalistalle. Viraston lakimies Jukka Kaakkola arvioi, että yhtiön aggressiivisesta puhelinmyynnistä on tullut kuluttajaneuvontaan jo satakunta valitusta.

Laitoin Norwegianille viestiä, jossa pidin tätä heidän yhteistyökumppanin valintaa vähän outona. Norwegian vastasi minulle näin:

Hei Markus! Kiitos viestistäsi. Meillä on useita yhteistyökumppaneita, joiden kautta voit ansaita CashPoint -pisteitä Norwegian Reward -tilillesi. Kotimaan Energia on yksi yhteistyökumppaneistamme. Kotimaan Energia on osa norjalaista Hafslund-konsernia. Jo vuonna 1898 perustettu Hafslund on Norjan suurin verkkoyhtiö sekä merkittävä uusiutuvan energian tuottaja, jolla on yli miljoona asiakasta Pohjoismaissa. Hafslund-konserniin kuuluvat lisäksi mm. Norges Energi, Sveriges Energi sekä Göta Energi. Kotimaan Energia myy sertifioitua vesivoimalla tuotettua ympäristöystävällistä sähköä. Voit lukea lisää yhteistyökumppaneistamme alla olevan linkin kautta. Ystävällisin terveisin, Anu

Laitoin heille vastauksena linkkejä noihin uutisiin. Tähän ei tullut enää vastausta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.