Tärkeintä on säästää tarpeeksi

Olen aasi
Olen aasi

Kahdeksankymmentä prosenttia menestyksestä on sitä että tulee paikalle.

Woody Allen

Olen käyttänyt viimeisen kahden vuoden aikana paljon aikaa indeksiosuusrahastojen vertailuun. Tavoitteeni on ollut löytää parhaat indeksiosuusrahastot kuhunkin omaisuusluokkaan.

Varsinainen tavoitteeni on saada tarpeeksi rahaa säästöön eläkettä varten.

Dave Ramsey väitti radio-ohjelmassaan että ajatustapani on väärä. Hän viittasi tutkimukseen jonka mukaan rikkaana eläköityvät ne jotka laittavat säästöön tarpeeksi suuren osan palkastaan.

Melkoisen salapoliisityön jälkeen löysin tämän ASPPA Journalissa julkaistun tutkimuksen. David Blanchett ja Jason Grantz tutkivat neljän eri tekijän vaikutusta onnistuneeseen eläkkeeseen:

  1. Säästämisaste
  2. Sijoitusten laatu
  3. Sijoitusten allokaatio
  4. Muutosten tekeminen allokaatioon tilanteen niin vaatiessa

Tutkimuksen lopputulos oli että suhteellisesti katsottuna säästämisaste on viisi kertaa tärkeämpää kuin sijoitusten allokaatio, noin 30 kertaa tärkeämpää kuin muutosten tekeminen allokaatioon tilanteen niin vaatiessa ja 45 kertaa tärkeämpää kuin sijoitusten laatu.

Perinteisen nyrkkisäännön mukaan allokaatio selittää yli 90 % sijoituksen tuotoista. Tämä nyrkkisääntö jättää huomiotta päivänselvän asian.

Mitä suuremman rahasumman sijoittaa, sitä suuremmaksi sijoitus kasvaa.

Duh!

Lähde:

  • Retirement Success: A Surprising Look into
    the Factors that Drive Positive Outcomes

 

2 vastausta artikkeliin “Tärkeintä on säästää tarpeeksi”

  1. Tämä kommentti/kysymys ei liity mitenkään tähän postaukseen. Mutta ajattelin kysyä viisaammalta.
    Itse olen todella huono matematiikassa saati kirjanpidossa. Osaatko kertoa vastauksen seuraavaan? Olen kunnalla töissä virastossa. Tilaamme töitä toiselta saman kunnan virastolta. Tarjoukseen ja tilaukseen kuuluu materiaalit ym ja palkat. Miksi siihen kuuluu palkat? Virasto mistä työmme tilaamme, he ovat budjetoineet palkat jo kerran ja tilauksessa me budjetoidaan ne toisen kerran? Sehän on kuitenkin rahan siirtämistä samasta pussista samaan pussiin, mutta tämä palkkojen tuplana maksaminen kasvattaa kunnan menoja? Kai?

    1. Tämä menee laskentatoimen puolelle joka ei ole omaa alaani.

      Veikkaisin että tuohon kuuluu palkat siksi että laskutushinta olisi vertailukelpoinen siihen nähden että työ tilattaisiin kunnan ulkopuolelta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *