Dubain hyvät ja huonot puolet

Dubai yhdellä kuvalla
Dubai yhdellä kuvalla

Palasin vajaa viikko sitten Dubaista. Dubaita oli suositeltu paljon joten pitihän tuo kokeilla.

Dubain paras puoli oli puhtaus. Jopa metroasemien vessat olivat moitteettoman puhtaita.

Loput Dubain hyvät puolet tulevatkin varauksella.

Kyllä, Dubaissa on hyvät shoppailumahdollisuudet. Varsinkin amerikkalaisia vaatteita etsivälle Dubai on lähes yhtä hyvä kuin New York. Amerikkalaisten vaatteiden hinnatkin ovat kohtuullisia.

Yleisesti vaatteiden hinnat ovat Dubaissa järjettömät. Esimerkiksi nuorten vaatekauppa Bershkassa hinnat olivat 2,5-kertaiset hintalapun eurohintoihin verrattuna. Edullisia vaatteita etsivän kannattaa suunnata enemmin vaikka Espanjaan.

Kyllä, Dubaissa on lämmin. Dubaissa voi olla liiankin lämmin. Olimme reissussa lokakuun lopulla ja lämpötila oli varjossa 35-37 astetta. Toisin kuin luulisi, Dubaissa voi olla trooppisen kosteaa. Jo muutaman sadan metrin kävelymatka oli auringon ollessa ylhäällä liikaa.

Kyllä, Dubaissa on turvallista siinä mielessä että turisteihin kohdistuvaa rikollisuutta ei juurikaan ole. Kuitenkin Dubain liikenne on yksi maailman vaarallisimpia.

Dubai on kasvanut viime vuosina todella rajua tahtia. Tämän seurauksena ilmassa on paljon saasteita sekä rakennuspölyä. En suosittele keskustan alueella (downtown) asumista ainakaan astmaatikolle.

Rakentamiseen liittyessä Dubaissa on rakennustöitä kaikkialla. Meillä meni seitsemän kilometrin automatkaan yli tunnin verran tietöiden vuoksi.

Rakentaminen on käynnissä yötä päivää. Oma asuntomme oli Downtown Dubain alueella. Viereisellä rakennustyömaalla paalutettiin keskellä yötäkin ja betonirekat tuuttailivat pihalla aamusta iltaan.

Rakentamisen vuoksi majoituksen valinnassa pitää olla tarkkana. Esimerkiksi erään katsomani hotellin paras etu oli sen yksityinen uimaranta. Tämä ranta oli kuitenkin suljettu vuodeksi rakennustöiden vuoksi.

Yritimme itse mennä uimaan yleiselle uimarannalla jota oli kehuttu. Ranta oli ollut suljettu rakennustöiden vuoksi vuodesta 2015 lähtien. Rakennustöiden loppumisajasta ei tiennyt kukaan.

Dubain kaikkein huono puoli varsinkin tämän blogin näkökulmasta oli kaiken kalleus. Hinnat olivat paikoin järjettömiä. Hissi Burj Khalifan (maailman korkein rakennus) huipulle maksoi 250 euroa. Tee ja leivonnainen yhdelle hengelle maksaa Burj Al-Arab -hotellissa 247 euroa. Suomessa 20 euroa maksava merkkiliikkeen vaate maksaa Dubaissa 50 euroa. Hotellihuone rannalta maksaa 500-1000 euroa per yö.

Luin itse netistä matkakokemuksia joissa Dubain sanottiin olevan edullinen. Tämä edullisuus oli totta vuoden 2008 finanssikriisin jälkimainingeissa vuosiin 2011-2013 asti. Tämän kirjoitushetkellä vuonna 2017 eletään nousukauden huippua ja se näkyi. Viikon oleskelu Dubaissa maksoi meille 2-3  kertaa enemmän kuin saman ajan viettäminen vaikkapa Espanjassa tai jopa New Yorkissa.

Dubaissa voi pärjätä halvemmallakin jos menee asumaan vanhan Dubain puolelle tai alueelle jossa asuu paljon siirtotyöläisiä. Tässä kyllä katoaa mielestäni koko Dubain pointti.

Jos olet lähdössä Dubaihin, suosittelen pakettimatkaa sekä viiden tähden resort -tyyppistä hotellia.

En kuitenkaan varaisi matkaa Apollomatkoilta. Syynä tähän on että Apollomatkan matkustajat lensivät samalla Finnairin reittilennolla kuin mekin. Tämä Finnairin suora lento Dubaihin on järkyttävä. Kone on pieni ja paluumatkalla virvoitusjuomat loppuivat noin tunnin kuluttua lähdöstä.

Jos olet lähdössä Dubaihin suosittelen jotakin toista lentoyhtiötä vaikka se edellyttäisikin välilaskua. Kuulin koneessa että Dubaissa asuvat lentävät yleensä Emiratesilla Tukholman kautta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *