Säästä useammin, älä enemmän

Tippimuki tekee säästämisen näkyväksi
Tippimuki tekee säästämisen näkyväksi

Tein äsken tapojen syntymistä pohtiessani mielenkiintoisen havainnon. Psykologia sanoo että tapojen syntyminen edellyttää että asia toistetaan usein.

Tällä on mielenkiintoinen seuraus. Jos haluamme tehdä rahan säästämisestä tavan, meidän pitää harjoittaa säästämistä jatkuvasti.

Usein säästämisessä keskitytään tavoitteisiin. Olen itsekin kirjoittanut siitä miten tavoitteiden pitää olla SMART (specific, measurable, attainable jne.)

Jos säästämisestä haluaa tehdä tavan, oleellisesta ei ole mikä tavoitteemme on. Paljon tärkeämpää on kuinka usein toimimme säästäväisesti.

Tavan muodostumisen kannalta ei ole väliä säästätkö joka päivä kymmenen senttiä vai 20 euroa. Tärkeintä on että säästät jotakin joka päivä.

Säästämistiheyttä ja tätä kautta säästäväisen elämäntavan muodostumista voisi edistää esimerkiksi näillä tavoilla:

Siirry käyttämään käteistä. Käteistä rahaa on paljon helpompi laittaa päivittäin säästöpossuun tai tippimukiin. Näiden etuna pankkitiliin verrattuna on että säästöt tulevat samalla näkyväksi. Myös näkyvyys on tärkeää tapojen muodostumisen kannalta.

Tee tavaroiden myynnistä harrastus. Mikäli asuntoon on kertynyt ylimääräistä krääsää, myy joka viikko jotakin vaikkapa Torissa tai kirpputorilla. Olen huomannut että monilla miljonääreillä on ollut pienestä asti tapana myydä jatkuvasti jotakin pientä.

Budjetoi kirjekuorimenetelmää käyttäen. Kirjekuorimenetelmässä kaikkia menokategorioita varten tehdään oma kirjekuori, jonne talletetaan kuukauden budjetti. Veloistaan oikeasti eroon päässeet käyttävät laajasti kirjekuorimenetelmää.

Tingi aina kun olet ostamassa jotakin. Tinkimisestäkin voi tehdä tavan. Myönnän että S-marketin kassalla tinkiminen ei onnistu. Lähes kaikissa muissa ostoksissa tinkiminen onnistuu.

Tämä auttaa mielestäni selittämään myös sitä miksi varakkaat henkilöt ovat edelleen säästäväisiä. Kysymys ei ole siitä etteikö miljonäärillä olisi varaa maksaa jostakin tuotteesta täyttä hintaa. Kysymys on siitä että varojen syntyminen on edellyttänyt sitä että on tehnyt säästäväisyydestä tavan.

Ps. Tämä tieto voi mielestäni auttaa myös epäonnistumisen tunteisiin. Jos oleellisempaa on säästämistiheys eikä säästetty rahamäärä, ei sillä ole niin väliä vaikka ei kuukaudessa saanutkaan säästöön sitä 500 euroa. Tärkeintä on että sai säästöön jotakin joka päivä.

Yksi kommentti

  1. Pitää säästää joka kuukausi ( tai viikko tai päivä-päätös on sinun) niin pieni summa, ettei sinun tarvitse loppukuusta ennen tili- tai eläkepäivää ottaa sitä tililtä pois!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.