Tekijä: Markus Ossi

Markus Ossi on Helsingin kauppakorkeakoulusta valmistunut ekonomisti. Markus on opiskellut rahoitusta HEC Montréalissa ja markkinointia ESC Reimsissä. HEC Montréalissa hän opiskeli sijoitusportfolioiden hallintaa, johdannaisinstrumenttien hinnoittelua sekä kaupankäyntiä rahoitusmarkkinoilla. ESC Reimsissä hän opiskeli markkinointia sekä brändien hallintaa. Markus on ollut säästämisen ja sijoittamisen asiantuntijana mm. Huomenta Suomessa, Kuningaskuluttajassa sekä Jenny+ -ohjelmassa.

Ruotsalainen suositus ruoan kotivaraksi

Ruotsalaisten viranomaisten antama suositus ruoan kotivaraksi on suomalaista kattavampi ja yksityiskohtaisempi. Siinä missä Suomessa suositellaan 72 tunnin kotivaraa, Ruotsissa puhutaan viikon kotivarasta.

Ruotsalaisessa kotivarassa oletetaan että elintarvikkeiden saatavuus on heikentynyt ja ruoanlaittomahdollisuudet ovat rajoitetut.

Ruotsalaisen kotivaran ajatuksena on että sen sisältämillä elintarvikkeilla voi kattaa yhden viikon aikuisen henkilön energiantarpeen. Ruotsalaisesta kotivarasta ei saa kaikkia välttämättömiä vitamiineja ja hivenaineita, ainoastaan tarvittavat kilokalorit. Tästä ei  siis voi rakentaa kahden viikon kotivaraa kertomalla lukuja kahdella.

Alla oleva lista vastaa aikuisen henkilön viikon tarvetta. Suluissa on määrä, jota ruokaa tarvitaan.

Kuivatavarat:

  • Jauhe perunamuusi (100 grammaa jauhetta)
  • Maito / kasviperäinen juoma (kaurajuoma tai vastaava) (2 litraa)
  • Nopeasti kypsyvä pasta, nuudelit, viljalisäke tai riisi (500 grammaa)
  • Kaurahiutaleet, ruishiutaleet, jauhot tai aamiaismurot (350 grammaa)
  • Jauhekeitto (1 pussi)
  • Kova leipä ja keksit (550 grammaa)
  • Pehmeä leipä, jolla on pitkä säilyvyys, esim. tortilla (80 grammaa)
  • Mantelit, pähkinät tai siemenet (265 grammaa)
  • Kuivatut hedelmät (155 grammaa)
  • Suklaa, energiapatukat (100 grammaa)

Maidon voi korvata maitojauheella. Sata grammaa jauhetta vastaa litraa maitoa. UHT-maidot sekä kasviperäiset juomat säilyvät huoneenlämmössä maitoa pidempään.

Säilykkeet:

  • Sulatejuusto tai muu säilyvä levite (iso tuubi)
  • Liha- ja kalasäilykkeet, kuten jauhelihakastike, tonnikala, makrilli tomaattikastikkeessa, raviolit, lohipullat, lihapullat, keitetty liha (1150 grammaa)
  • Keitetyt pavut ja linssit (265 grammaa valutettuna)
  • Säilykesienet (750 grammaa, kolme pientä purkkia)
  • Tomaatti- ja kasvissäilykkeet, ateriakastikkeet ja pastakastikkeet (1000 grammaa)
  • Säilykehedelmät ja -marjat (730 grammaa)
  • Hillo, hedelmäsose tai marmeladi (240 grammaa)
  • Kiisseli tai mehukeitto (300 grammaa)

Muita elintarvikkeita, joita on hyvä olla varastossa

  • Öljyä, etikkaa ja viinietikkaa
  • Kahvi, tee, kaakao
  • Hunaja, sokeri
  • Jodioitu suola, lihaliemikuutiot, tomaattipyree, maustekastikkeet ja mausteseoksia
  • Jauhot, leivinjauhe ja kuivahiiva
  • Pullotettu vesi

Hedelmiä, juureksia, vihanneksia ja munia voidaan säilyttää huoneenlämmössä, mutta ne säilyvät jääkaapissa pidempään.

Sama koskee avattuja säilykkeitä. Kun pakkaus on avattu, ruoka ei säily yhtä kauan huoneenlämmössä. Siksi kotivaran elintarvikkeiden pakkauskoko kannattaa olla niin pieni että sen sisältö tulee käytettyä välittömästi.

Kuten yllä olevasta listata voi huomata, osaa näistä elintarvikkeista ei myydä Suomessa tai ne eivät kuulu perinteiseen suomalaiseen ruokavalioon. Tästä saa kuitenkin lisää hyviä ajatuksia oman kotivaran rakentamiseen.

Lue lisää

Selviytymisrepun sisältö

Olen nähnyt paljon erilaisia selviytymisreppujen pakkauslistoja. Näillä repuilla on erilaisia nimiä:

  • hätäpakkaus
  • selviytymispakkaus
  • 72 tunnin kotivara
  • varautumisreppu
  • selviytymisreppu (engl. bug out bag)
  • evakuointireppu (engl. INCH bag)

Suomessa hätäpakkaus tarkoittaa yleensä autossa pidettävää ensiapupakkausta. Kotivaralla taas tarkoitetaan kotiin varattuja tarvikkeita 72 tunnin onnettomuuden varalle.

Näiden lisäksi varautumisessa puhutaan jatkuvasti mukana kannettavista tavaroista (engl. EDC / everyday carry) sekä sekä GHB:sta (engl. get home bag).

Minulle varautuminen on lähinnä hauskaa harrastamista. Varautumisessa ei ole kyse pelkästään yksittäisistä tavaroista vaan myös tarvikkeista, taidoista, harjoittelusta, suunnittelusta sekä yhteisöstä. Reppuun pakatuista tavaroista ei ole hyötyä jos niitä ei osaa käyttää. Väärät tarvikkeet, osaamattomuus tai liian painava selviytymisreppu voi jopa pahentaa tilannetta.

Olen jakanut pakkauslistat neljään osaan. Neljäs taso olettaa että käytössä on ajoneuvo.

Perustavarat

Nämä tavarat sinulla on todennäköisesti aina mukanasi reppua lukuunottamatta.

  • Hyvät kengät
  • Kännykkä
  • Korttikotelo (ajokortti, pankkikortti, Kela-kortti)
  • Reppu tai laukku

Lähes kaikissa varautumisohjeissa suositellaan kantovälineeksi reppua. Toisten mielestä käsimatkatavarana menevä pyörillä varustettu lentolaukku on paljon järkevämpi vaihtoehto. Joissakin ohjeissa suositellaan että repun ei tulisi olla liian taktinen näköinen.

Taso 1. Kevyt selviytymisreppu

Juoma

  • 1 litra juomavettä metallipullossa
  • Vesirakko
  • Vedensuodatin
  • Vedenpuhdistustabletteja

Ruoka

  • Ziploc-tyyppisiä pusseja
  • Hyvin säilyvää ruokaa 3 päiväksi (terveellistä purkkiruokaa, energiapatukoita, taistelumuonapakkauksia) jokaiselle perheenjäsenelle

Vaatteet

  • Pipo
  • Buff
  • Sukat
  • Alusvaatteet
  • Housut
  • Pitkähihainen aluspaita
  • Veden- ja tuulenpitävä takki

Lämpö ja suoja

  • Kaksi sytkäriä
  • Sytykkeitä
  • Pressu
  • Puuvillainen shemagh-huivi
  • Kaksi vahvaa jätesäkkiä

Hygienia

  • Ensiapupakkaus
  • Suojamaskeja
  • Saippua
  • WC-paperia
  • Kynsisakset

Valo, turvallisuus ja viestintä

  • Otsalamppu
  • Vedenpitävä kynä ja paperia
  • Radio

Muut tärkeät

  • Puukko
  • Monitoimityökalu
  • Hyvää narua (15 metriä)
  • Tärkeät asiakirjat (paperi ja USB-tikku)
  • Li-ion varavirtalähde
  • Matkapuhelimen laturi (USB)
  • Käteistä rahaa pieninä seteleinä

Taso 2. Selviytymisreppu

Ruoka

  • Retkimuonapakkauksia
  • Retkikeitinsarja (esim. Trangia 25-3 HA)
  • Retkikeittimen polttoainetta
  • Lusikkahaarukka (esim. Light My Fire Spork)

Vaatteet

  • Vyö
  • Hansikkaat

Lämpö ja suoja

  • Myrskytulitikkuja

Nukkuminen

  • Makuupussi
  • Makuupussin alusta
  • Korvatulpat ja maski

Ensiapu ja hygienia

  • Vauvan puhdistuspyyhkeitä
  • Hammasharja ja -tahna
  • UV-suojattu huulivoide
  • Aurinkolasit
  • Suojalasit

Valo, turvallisuus ja viestintä

  • Taskulamppu tai lyhty
  • Itsepuolustustarvikkeet (esim. turvasumutin)

Muut tärkeät

  • Karttoja
  • Kompassi
  • Aurinkokennolaturi
  • Vedenpitävät pelikortit
  • Kuulokkeet
  • Pakkaushihnoja

Taso 3. ”Paska iski tuulettimeen” -reppu

Ruoka

  • Kalastusvälinesarja

Vaatteet

  • Vaihtosukat

Lämpö ja suoja

  • Tulentekoväline
  • Teltta

Ensiapu ja hygienia

  • Käsidesi

Valo, turvallisuus ja viestintä

  • Peili
  • Pilli

Muut tärkeät

  • Ladattavia paristoja
  • Paristolaturi
  • Käsisaha
  • Hiomakivi
  • Ilmastointiteippiä
  • Selviytymisopas
  • Kiinnitystarvikkeita

Taso 4. Evakuointi (INCH)

Täydellisessä evakuoinnissa on oletettavasti enemmän aikaa pakata tavaroita. Tällöin tavarat pakataan yleensä ajoneuvoon.

Evakuoidessa mukaan otettavia tavaroita voivat olla esimerkiksi:

  • Renkaanvaihtovälineet ja yksi tai useampi vararengas
  • Sorkkarauta
  • Lapio

Lapset, vanhukset ja lemmikkieläimet

Mikäli mukana on lapsia, vanhuksia, liikuntarajoitteisia tai lemmikkieläimiä, tulee nämä huomioida erikseen.

Lapsilla tulisi olla vähintään mukana laminoitu yhteystietokortti, jossa on lapsen koko nimi, syntymäaika, asuinpaikka sekä yhteystiedot vanhemmille sekä sukulaiselle, joka on todennäköisesti turvallisessa paikassa.

Jos lapsilla on eri nimi, kannattaa mukaan ottaa tapa, jolla todistaa lapsen huoltajuus. Lapsille voi ottaa mukaan tärkeimmän pehmolelun vedenpitävässä ja läpinäkyvässä pakkauksessa.

Lue lisää

Seitsemän askelta selviytymiseen

Blogijuttuni kotivaran rakentamisesta on saanut valtavasti lukijoita viimeisten viikkojen aikana. Koska aihe on pinnalla, jatkan varautumisen ja selviytymisen teemalla.

Aihetta tutkiessani törmäsin erinomaiseen malliin, jota kutsutaan selviytymisen seitsemäksi askeleeksi.

Selviytymisen seitsemän askelta on viitekehys mihin tahansa hätätilanteeseen. Nämä seitsemän askelta ovat tärkeysjärjestyksessä.

Ihmisillä on psykologinen taipumus olla ottamatta huomioon muuttuvia olosuhteita tai katastrofin mahdollisuutta, sillä ihminen uskoo asioiden jatkuvan samalla tavalla ja pysyvän päivästä toiseen samanlaisina (engl. normalcy bias).

Hätätilanteen sattuessa ihmiset käyvät läpi kolme vaihetta:

  1. Kieltäminen
  2. Harkinta
  3. Päätöksenteko

Mikäli henkilö ei ole suunnitellut etukäteen miten toimia hätätilanteessa, henkeä uhkaavan tilanteen aiheuttama stressi haittaa kykyä havaita tietoa ja tehdä päätöksiä. Mitä nopeammin henkilö käy läpi kieltämisen ja harkitsemisen vaiheet, sitä nopeammin hän pystyy tekemään päätöksen ja aloittamaan toiminnan.

Havaitseminen

Selviytymisen kannalta ensimmäiset sekunnit ja minuutit voivat olla kriittisiä. Valtaosa ihmisistä ei havaitse olevansa vaarassa ennen kuin tilanne on muuttunut hätätilanteeksi.

Mikäli et ole varma onko kyseessä hätätilanne, oleta että näin on.

Havaitse olevasi vaarassa. Mikäli et toimi, voit kuolla.

Havaitsemisen esteenä voivat olla:

  • ylpeys
  • kieltäminen
  • ahneus

Monet ihmiset ovat kuolleet koska he ovat olleet liian ylpeitä myöntääkseen tilanteen itselleen ajoissa.

Arviointi

Amerikkalainen akronyymi on STOP, pysähdy. Istu alas, ajattele, havainnoi ja suunnittele.

Arvioinnissa on kolme vaihetta:

  1. Hoida ihmiset, jotka ovat vakavasti loukkaantuneita tai joilla on hypotermia.
  2. Etsi paikka, jossa olet suojassa kylmältä, tuulelta ja sateelta.
  3. Mieti mitä voit hyödyntää, joka auttaisi sinua pysymään hengissä.

”Mitä minulla on mukanani? Mitä minun tulisi tehdä?”

Arvioi mitkä asiat ovat puolellasi ja mitkä asiat toimivat sinua vastaan.

a) vammat
b) varusteet
c) ympäristö
d) sää
e) taidot
f) sijainti

On tärkeää että selviytymisvarusteet ovat mukanasi. Eivät veneessä, autossa tai jossakin muualla. Jos haluat tästä lisätietoja, googleta EDC eli everyday carry.

Suoja

Suoja on mitä tahansa mikä eristää ja suojelee sinua ympäristöltä.

Ulkotiloissa tapahtuvissa hätätilanteissa ihmiset kuolevat pääasiassa joko hukkumalla tai hypotermiaan.

Hypotermia on seurausta kehon lämpötilan laskemisesta. Hypotermian oireita ovat vilunväristykset, masentuneisuus, sammaltava puhe sekä heikentynyt koordinaatiokyky.

Pääasiallinen suoja ovat vaatteesi. Pukeudu pahimman mahdollisen sään mukaisesti. Ota aina mukaasi päähine. Yli puolet kehon lämmöstä karkaa pään kautta.

Paras tapa on pukeutua kerroksittain. Villa ja keinokuidut ovat parempia kuin puuvilla koska ne ovat lämpimiä ja eristävät märkänäkin.

Mikäli sinun tarvitsee rakentaa suoja ulkotiloissa, muista että hyvä suoja on:

  • Pieni
  • Eristävä
  • Tuulen- ja sateenpitävä

Suoja voi tarkoittaa myös piiloutumista, kaasumaskin laittamista päälle, siirtymistä sisätiloihin tai evakuoitumista.

Merkinanto

Useimmissa hätätilanteissa hätämerkin tavoite on herättää huomiota.

Merkin tulee:

  • herättää huomiota
    • isompi
    • kirkkaampi
    • erilainen
  • välittää viesti APUA!

Selviytymispakkauksesi voi sisältää merkinantovälineitä kuten:

  • peilit
  • pillit
  • soihdut
  • heijastimet (alumiinifolio)
  • valot
  • EPIRB-hätälähetin

Voit myös rakentaa hätämerkkejä itse:

  • ripustamalla roskia
  • tekemällä SOS-merkin puista tai ruohosta
  • tulen ja savun avulla

Tarvitset merkkejä, joita käytät itse (aktiiviset signaalit) sekä merkkejä, jotka toimivat ilman apusi (passiiviset signaalit).

Härämerkin sääntönä on että kolme mitä tahansa tarkoittaa hätää. SOS-sanassa on kolme kirjainta. Tee esimerkiksi kolme erillistä nuotiota jonoon.

Yleiset periaatteet hyvään merkkiin ovat:

  • Kolme mitä tahansa
  • Jyrkät kulmat (ei esiinny luonnossa)
  • Kuusi kertaa korkeampi kuin leveä
  • Kontrasti taustaan nähden
  • Liikkuva merkki vangitsee katseen paremmin

Joissakin tilanteissa voi olla tärkeää että et lähetä tiettyjä signaaleja. Tämä voi tarkoittaa huomaamatonta pukeutumista, puhumattomuutta, valojen pitämistä pois päältä tai yöaikaan liikkumista.

Vesi

Tyypillinen vedentarve on 3-4 litraa henkilöä kohti päivässä.

Mikäli et saa tarpeeksi vettä, sinulle tulee nestehukka.

Nestehukan merkkejä ovat:

  • halu syödä jotakin kylmää tai märkää
  • tumma virtsa
  • päänsärky
  • kuivuneet huulet
  • väsynyt tai sekava olo
  • masennus

Nestehukassa keho ja mieli eivät toimi yhtä hyvin kuin tavallisesti. Mikäli nestehukka on vakava, voit kuolla.

Mikäli sinulla ei ole tarpeeksi vettä hätätilanteessa:

  • vältä tarpeetonta liikkumista
  • syö erittäin vähän sillä ruoansulatus kuluttaa vettä

Vedenkulutus kasvaa minkä tahansa aktiviteetin seurauksena. Stressaava tilanne lisää vedenkulutusta entisestään.

Tarvitset vedenlähteen, jossa vesi on puhdasta ja sitä on paljon.

Turvallisia vedenlähteitä ovat:

  1. Puhtaaseen astiaan kerätty sadevesi
  2. Mukanasi tuomasi tai valmiiksi pakattu vesi
  3. Vesi, jota on keitetty 20 minuuttia
  4. Suodatettu vesi

Älä ikinä juo virtsaa tai merivettä. Jokien ja järvien vettä tulee keittää 20 minuuttia.

Ruoka

Ruoka on tärkeää energiantarpeen kattamiseksi, lämmön tuottamiseksi sekä mielialan ylläpitämiseksi. Vanhan sanonnan mukaan mikä tahansa yhteiskunta on kolmen lämpimän aterian päässä anarkiasta.

Selviytymistilanteessa ruokaan sisältyy kolme sääntöä:

  1. Jos et tunne sitä, älä syö sitä
  2. Jos sinulla ei ole vettä, syö erittäin vähän
  3. Yritä syödä erilaisia ruokia sen sijaan että söisit paljon yhtä

Selviytymisen kannalta on tärkeää tietää ennalta mitkä kasvit ja eläimet ovat syötäviä.

Yleisesti ottaen ellei ole vettä, ei pidä syödä. Tämä on totta erityisesti selviytymismuonapakkausten osalta.

Jotkut ruokatarvikkeet, joiden vesipitoisuus on korkea ovat poikkeus (esimerkiksi marjat).

Leikki

Leikki on tärkeää masennuksen välttämiseksi.

Leikki on mitä tahansa, joka vaikuttaa mielialaan positiivisesti niin että halu selviytyä kasvaa.

Hätätilanteessa voit pitää itsesi kiireisenä ja onnellisena tekemällä näitä asioita:

  • paranna suojaasi
  • rakenna parempia merkkejä
  • kerää vettä
  • kerää ruokaa (esim. kalastamalla)
  • puhu ja kerro tarinoita
  • pelaa pelejä

Jos olet yksin, mieti mitä teet päästyäsi kotiin. Jos olet muiden ihmisten seurassa, varmista että he eivät ole masentuneita tai peloissaan. Muista että toimettomuus voi olla merkki pelosta. Huolehdi että kaikki tekevät jotakin ja puhuvat.

Ajattele kuten selviytyjä, älä kuten uhri.

Lue lisää

Varautumisen perusteet

Kerron tässä blogijutussa järkevän varautumisen perusteista.

Varautuminen ei tarkoita ammusten hamstraamista, ydinräjähdyksen kestävien bunkkereiden rakentamista tai optimaalisen paracord-narun löytämistä.

72 tunnin kotivara ei ole riittävä

Miksi ihmeessä kirjoitan tästä aiheesta vaikka meillä on varautumiseen paljon viranomaisten antamia ohjeita?

Viraomaisten antamat ohjeet ovat ihan hyviä. Ongelmana niissä on että viranomaisten antamien ohjeiden tulee olla mahdollisia kaikille.

Olen kirjoittanut tämän ohjeen (ja koko tämän verkkosivuston) siitä näkökulmasta mikä on järkevää yksilön näkökulmasta.

Hyvänä esimerkkinä viranomaisten ja järjestöjen laatima varautumissuositus kotitalouksille on hankkia kotiin 72 tunnin kotivara.

Katastrofialueilta kokemusta saaneen Punaisen ristin suositus on että varusteita olisi varattuna evakuointitilannetta varten 72 tunniksi ja kotona kahdeksi viikoksi.

Viranomaiset eivät voi myöskään suositella yksittäisiä tuotteita tai palveluita. Minulle ei ole tällaisia estoja.

Mihin tulisi varautua?

Mihin sitten pitäisi varautua? Skenaariot voi jakaa karkeasti kolmeen:

  1. Joudut jättämään kotisi nopealla aikataululla
  2. Joudut linnoittautumaan kotiisi pitkäksi ajaksi
  3. Et jostakin syystä pääse takaisin kotiisi

Ukrainan sodassa ihmisille on tapahtunut kaikkia näistä kolmesta. Jotkut ovat joutuneet lähtemään ensimmäisenä hyökkäyksen kohteeksi joutuneista kodeistaan karkuun muutaman minuutin varoitusajalla. Toiset ovat olleet jumissa kodissaan ilman sähköä tai vettä jo viikkoja. Jotkut ukrainalaiset ovat olleet lomamatkalla tai opiskelemassa ulkomailla eivätkä pääse enää takaisin kotiinsa.

Varautumisen vaiheet ovat seuraavat:

  1. Laita raha-asiasi kuntoon
  2. Huolehdi terveydestäsi ja kunnostasi
  3. Varmista vakuutusturva ja testamentit
  4. Rakenna kotiisi kahden viikon kotivara
  5. Varmistaudu jättämään kotisi ilman varoitusta

Vaihe 1. Raha-asioiden laittaminen kuntoon

Kun Ukrainan kriisi alkoi alkuvuodesta 2022 pahentua ja sodan uhka kasvoi, Ukrainan lentokentät täyttyivät yksityislentokoneista. Varakkaimmat ukrainalaiset lennättivät näillä itsensä ja perheensä turvaan. Koronakriisin alkaessa vuonna 2020 näimme Instagramista miten rikkaat linnoittautuivat valtaviin asuntoihinsa.

Mitä paremmassa kunnossa raha-asiat ovat, sitä paremmin olet turvassa kriiseiltä. Kriisin aikana varallisuus auttaa suojaamaan kriisin haitallisilta vaikutuksilta oman ja perheen hyvinvointiin.

Taloudellisen varautumisen tärkeimmät askeleet ovat:

  1. Vararahaston rakentaminen
  2. Korkeakorkoisten lainojen maksaminen pois
  3. Eläkesäästöjen kerryttäminen

Aloita lukemalla artikkelini näin saat raha-asiasi kuntoon.

Vaihe 2. Terveys ja kunto

Koronakriisi on saanut monet viivyttämään hoitoon hakeutumista.

Aivan ensimmäisenä kannattaa hoitaa kaikki ne terveysasiat, jotka ovat jääneet hoitamatta. Näitä voivat olla esimerkiksi:

  • Hammaskiven poisto
  • Veriarvojen tarkistaminen
  • Seulontatutkimukseen osallistuminen

Kriisitilanteessa on tärkeää että yleiskuntosi on erinomainen, sinulla ei ole addiktioita, mielenterveytesi on kunnossa ja sinulla on tarpeelliset lääkärin määräämät lääkkeet käytössä ja sinulla on niitä tarpeeksi varastossa.

Vaihe 3. Vakuutukset ja testamentit

Varautumiseen kuuluvat myös erilaiset vakuutukset, testamentit ja hoitotahdon ilmaisut. Nämä ovat tärkeitä erityisesti silloin jos muiden ihmisten toimeentulo on riippuvainen sinusta.

Vaihe 4. Rakenna kahden viikon kotivara

Koronakriisi antoi meille kaikille esimerkin tilanteesta, jossa kotona oli selvittävä kahden viikon ajan siellä olevalla ruoalla ja tarvikkeilla.

Kahden viikon kotivaran tavoitteena on selvitä kotona kahden viikon ajan tilanteissa, joissa:

  • vesijohtoverkosta ei tule vettä
  • pistokkeesta ei tule sähköä
  • internet ja matkapuhelinverkot eivät toimi
  • verkkopankit ja korttimaksut eivät mene läpi
  • ambulanssit eivät liiku ja sairaalat eivät voi ottaa vastaan potilaita
  • ulos meneminen ei ole turvallista

Tällaiset tilanteet voivat olla seurausta esimerkiksi kriittiseen infrastruktuuriin kohdistuneesta kyberhyökkäyksestä, teollisesta onnettomuudesta, luonnonmullistuksesta tai vaikkapa auringon massapurkauksesta.

Vaihe 5. Varmistaudu jättämään kotisi ilman varoitusta

Iso osa varautumista on pitää huoli siitä että koti on mahdollista jättää nopeasti ilman varoitusta.

Tätä tarkoitus varten kotiin voi pakata valmiiksi selviytymisrepun (engl. bug out bag). Selviytymisrepun muita nimiä voivat olla hätäreppu tai varautumisreppu.

Jokaisella perheen aikuisella tulisi olla oma reppunsa. Reppuun pakataan vain sen verran tavaraa kuin kukin pystyy itse kantamaan. Lapselle tärkeintä olisi saada mukaan oma rakas pehmolelu miellään vedenpitävässä ja läpinäkyvässä laukussa. Ukrainassa ihmiset näyttävät käyttävän tähän läpinäkyviä kasseja, joissa tyynyt joskus myydään.

Selviytymisrepun sisältö vaihtelee paljon.

Tärkeimmät tarpeet, joihin repun tulisi vastata ovat:

  1. Lämpimänä pysyminen
  2. Juominen
  3. Syöminen
  4. Ensiavun antaminen
  5. Tulen tekeminen
  6. Valaisu
  7. Kommunikointi
  8. Suojan tekeminen
  9. Peseytyminen ja hygienia
  10. Maksaminen

Alaikäisiä lapsia varten tulisi olla vedenpitävät yhteystietolaput, jotka eivät irtoa lapsesta ja joissa on lapsen koko nimi, syntymäaika, tiedot sairauksista sekä vanhemman puhelinnumero että kriisialueen ulkopuolella olevan sukulaisen puhelinnumero ja yhteystiedot.

Lue lisää

Tether (USDT) kryptovaluutta

Olen nyt sattuneesta syystä tutkinut viimeiset pari viikkoa tarkemmin kryptovaluuttoja sekä erityisesti kryptovaluuttojen markkinapaikkoja. Olen ollut nyt pari viimeistä päivää jumissa Tether-nimisessä kryptovaluutassa.

Tetherin ympärillä on pyörinyt jo useamman vuoden erilaisia teorioita. Syyskuussa 2018 USA:n liittovaltion syyttäjä alkoi tutkia hyödynnetäänkö Tetheriä bitcoinin kurssin manipuloinnissa.

Oma synteesini näistä teorioista on seuraava:

  1. Yhden Tetherin pitäisi vastata jossakin pankkitilillä makaavaa todellista USA:n todellista dollaria. Näin ei ole.
  2. Tethereitä luodaan lohkoketjuihin tyhjästä. Tätä tukee että Tethereitä luodaan tasaisissa, miljardin Tetherin blokeissa.
  3. Tethereitä ilmestyy lisää erityisesti bitcoinin arvon romahtaessa. Loogisesti ajatellen tällaisina päivinä markkinapaikoilta kuitenkin katoaisi dollareita, ei tulisi niitä lisää eikä varsinkaan miljardeja.
  4. Kun Tetherit on luotu, niillä ostetaan bitcoineja. Näitä bitcoineja vaihdetaan oikeiksi dollareiksi Coinbasen kaltaisissa markkinapaikoissa.
  5. Kupla pysyy pystyssä niin kauan kuin ihmiset uskovat että yhden Tetherin arvo on yksi dollari. Näin kauan kuin tämä usko säilyy, ihmiset eivät kryptovaluuttojen arvon romahtaessa kotiuta voittojaan markkinapaikoilta fiat-valuutoiksi vaan heille riittää että he näkevät että heidän kryptovaluuttansa ovat muuttuneet markkinapaikan käyttöliittymässä Tetherin kaltaiseksi stablecoin-valuutaksi.
  6. Kuplan säilyttämiseksi pystyssä riittää että kuplan ylläpitäjät käyvät ostamassa Tetheriä aidoilla dollareilla Krakenin tyyppisten markkinapaikkojen ovella.

Vaikka nämä olisivat totta, onko tällä mitään väliä? Sanotaan näin että jos tavoitteena on käydä kryptovaluuttakauppaa 100x vivulla, tämä ei välttämättä onnistu sellaisella alustalla, josta tarpeen vaatiessa pääsee nopeasti ulos ovesta fiat-valuuttoja takataskussaan.

Lue lisää

Kuuden viikon toteutuneet ruoat

Olemme tehneet nyt kevään ja kesän aikana arjen organisointia. Tätä voisi kutsua myös koronavuoden tuhojen korjaamiseksi.

Painoin koronan alkaessa n. 82 kiloa. Vuoden 2020 joulukuussa painoni kävi pahimmillaan 97 kilossa.

Aivan kuten Suurin pudottaja -ohjelmassakin, tilanteen korjaaminen lähti inhorealistisesta nykytilanteen selvittämisestä. Osana tätä prosessia avovaimoni otti ylös perheemme kuuden viikon ruoat.

Viikko 1

Lounas: Kalapihviä, perunoita, munakastiketta, salaattia
Päivällinen: Jauheliha-kierrepasta, kasviksia, raejuustoa

Lounas: Entrecote-pihvi, perunoita, paistettuja kananmunia
Päivällinen: Nakkikastike, perunat, kasvis, raejuusto

Lounas: Nakkikastike, perunat
Päivällinen: Pinaattiletut, tuore leipä, mango

Lounas: Pienet kanankoivet, perunat, kasvis
Päivällinen: Maksalaatikko, itse tehty Naughty burger

Lounas: Naughty burger, kanankoivet
Päivällinen: Lohimedaljongit, wok-vihanneksia

Lounas: Lohimedaljongit, kasvis, peruna-porkkanamuusi, raejuusto
Päivällinen: Maksalaatikko, kalapuikkoja dipillä, kaali-jauhelihakeitto, ruisleipä

Lounas: Lohi, peruna-porkkanamuusi, entrecote-pihvi, kasvis, raejuusto
Päivällinen: Kalapihvi, peruna-porkkanamuusi, kaali-jauhelihakeitto, kasvis, raejuusto

Viikko 2

Lounas: Kaali-jauhelihakeitto, kalapihvi + muusi, kasvis, raejuusto
Päivällinen: Pinaattikeitto, grahamlihapiirakka, spagetti, juustoinen jauhelihakastike, kasvis, raejuusto

Lounas: spagetti, juustoinen jauhelihakastike, salaatti, oliivit, leipäjuusto
Päivällinen: Makkaraperunat, spagetti, kasvis, hedelmää, ranskalaiset dipillä, raejuusto

Lounas: kanakastike (curry, paprika, sipuli, tomaattipyre, hunaja, kuohukerma, mustapippuri, vehnäjauho), basmatiriisi
Päivällinen: spagetti, kaalikeiton loppu, kanariisi

Lounas: kana+riisi, kasvis, raejuusto
Päivällinen: lihapullia (yrttejä, ruislimppu korvannut korppujauhon), keitetyt perunat, ruskea kastike

Lounas: kana+riisi, salaatti, hedelmä, oliivi
Päivällinen: lihapullat, kastike, peruna (äidille kaupan kalakeittoa, ruisleipää)

Lounas: Lohimedaljonki, voipottua, kasvis, raejuusto (nuorimmat Piltti karjalanpaisti)
Päivällinen: lihapullat, perunat, kastike

Lounas: kanakastike + riisi äidille, muille lihapullia
Päivällinen: lohimedaljonki, voipottu, kasvis, raejuusto

Viikko 3

Lounas: tortilloja, jauheliha, guacamole, salaatti, salsa medium, kermaviili
Päivällinen: pinaattilettuja, salaattia, raejuusto, verilettuja (fish & chips isälle)

Lounas: tortillan loput (isä), muille kana-kierrepasta-salaatti, säilykepersikka, munia, oliiveja, cesar-kastike
Päivällinen: Possukastike (possusuikale, sipuli, valkosipuli, mustapippuri, persilja, luumu, sinappi, kuohukerma) + keitetyt perunat, salaatti, raejuusto

Lounas: Kanasalaati, leipää, hedelmiä
Päivällinen: possukastike, kierrepasta, raejuusto, hedelmäsalaatti

Lounas: kanasalaatin loput (isä), possukastike + perunat, raejuusto, kasvikset, paistettu muna
Päivällinen: uunivalmis kala (kaupan seitikala jogurtti + mozzarellatomaattikastikkeella), keitetyt perunat, raejuusto, salaatti

Lounas: jauheliha-makaronilaatikko (jauheliha 10 %, sipuli, valkosipuli, sipuli, lihaliemi, 5 dl kiehuva vesi, juustoraaste), hernettä, salaattia
Päivällinen: omatekoinen pizza (jauheliha 10 %, sipuli, ananas, herkkusieni, simpukka, tonnikala, tomaattimurska ja -pyre, valkosipuli, emmental, yrtit)

Lounas: jauheliha-makaronilaatikko, ketsuppi, salaatti, raejuusto
Päivällinen: uunissa pitkään kypsytetty karitsan potka, kasviksia (padassa n. 1 kg lihaa, porkkanaa, lehtiselleriä, sipulia, valkosipulia, rosmariinia, timjamia, suolaa, mustaippuria), keitetyt perunat ja ranskalaiset, kukkakaaligratiini

Lounas: loppu pizzasta
Sunnuntai: grillattua kanaa, auran paprikadippiä, croissantia, tuoreita mansikoita ja mustikoita, leipää

Viikko 4

Lounas: lammas ja kukkakaaligratiini (isä), grillattu kana, dippi, omatekoiset lohkoperunat (250C n. 20 min, rypsiöljy, paprika, mustapippuri, timjami, rosmariini, oregano, yrttisuola)
Päivällinen: lammas ja gratiini, lohkoperunat, raejuusto, kasvis (nuorimmat Piltin kasviksia ja karjalanpaistia)

Lounas: lammas ja kukkakaaligratiini + lohkoperunat, paahtoleipä, Piltin Bolognese, paistetut lohimedaljongit
Päivällinen: Pinaattilettuja + omppuhilloa, ruisleipä, kananmunaa

Lounas: Chili con carne + riisi (sipuli, valkosipuli, ruskeita papuja, Mutti tomaattimurska, chilijauhe, paprikajauhe, basilika, oregano, mustapippuri)
Päivällinen: Lohikeitto, jossa edellisen päivän lohimedaljongin paloja, lehtiselleriä, porkkanaa, sipulia, pakasteherneitä, 2dl kermaa, pala voita, 2dl vettä, mustapippuria), leipää

Lounas: Chili con carne
Päivällinen: Kanankoipea (175C, n. 1h, oma marinadi jossa oliiviöljyä, paprikaa, rosmariinia, currya), paprikadippiä, raejuustoa, salaattia, riisikakkua, hedelmiä

Lounas: Kanankoipea, riisiä, currykastike (voi, vehnäjauho, curry, paprikajauhe, rosmariini, vesi, kerma), salaatti, kasvis
Päivällinen: entrecote-pihvi paistettuna, paistettuja munia, pienimmille Piltti Bolognese

Lounas: Kalapuikkoja + peruna-porkkanamuusia (sis. Keiju-margariini, maito), kermaviilikastike (valkoviinierikka, sitruunamehu, sinappi, hunaja, mustapippuri, tilli), herne, salaatti, raejuusto
Päivällinen: Chili con carne

Lounas: Kalapuikot, uusi, kasvis, pienimmille Piltin karjalanpaistia
Päivällinen: Kalapuikot, muusi, lisukkeet

Viikko 5

Lounas: kasvissosekeitto, raejuusto, salaatti, tuore leipä
Päivällinen: parsa-herkkusienirisotto, raejuusto

Lounas: parsa-herkkusienirisotto (äiti), pienimmille lohimedaljonki + kasvis
Päivällinen: maksalaatikko, leipä, kasvis, hedelmä

Lounas: jauhelihakastike + kierrepasta (nauta 10 %, varsiselleri, porkkanaraaste, oregano, basilika, persilja, mustapippuri, soija, tomaattipyre, vehnäjauhosuurus, kerma)
Päivällinen: sama

Lounas: jauhelihakastike + pasta, raejuusto, kasvis
Päivällinen: pinaattilettuja, paahtoleipä, munkit

Lounas: Keitetyt perunat, jauheliha, makaroni, kierrepasta, salaatti, kasvis, kurkku, tomaatti, hot dog
Päivällinen: kanapuikkoja + paprikadippiä, pastaa, perunaa, salaattia, kasvista, raejuustoa

Lounas: maksalaatikko (vanhin lapsi), makaroni, hot dog, kanapuikkoja, dippiä, salaattia, äidille hot dog, kanapuikkoja, pienimmät kanapuikko ja makaroni
Päivällinen: Pinaattilettu, raejuusto, kanapuikko, paistettu kananmuna, salaatti, hedelmä, Onni-puuro, smoothie

Lounas: pienimmät Piltin lohi+muusi, kasvis, äidille eiliset jämät + paistettu lohi
Päivällinen: kanatortilloja

Viikko 6 

Lounas: kanatortilla + guacamole (avokadosta)
Päivällinen: äidille hernekeitto, muille tortillan jämät

Lounas: äidille hernekeittoa, ruisleipää, salaattia, pienille Piltin Bolognese
Päivällinen: lasagne, raejuusto, kasviksia

Lounas: lasagnea
Päivällinen: lasagnea

Lounas: lasagnea
Päivällinen: lasagnea

Lounas: kalapyörykät, munakastike (itsetehty valkoinen kastike, valkopippuri, muskottipähkinä), keitetyt perunat, salaatti, kasvikset, herne
Päivällinen: nakkirisotto (nakki, riisi, herne-maissi-porkkana)

Lounas: kalapyörykät, munakastike, perunat
Päivällinen: nakkirisotto

Lounas: silakkalaatikkoa (Saarioinen)
Päivällinen: jauheliha-makaronilaatikko (lihaliemeen + juustoraaste päälle)

 

Lue lisää

Osakemarkkinoiden tilanne (Gamestop-saaga)

Kirjoitin viime viikolla asioista, joita on hyvä tietää ennen Gamestopin osakkeen ostamista. Yritin myös arvata mitkä osakkeet nousevat seuraavaksi.

Mielestäni Gamestopin osalta spekulatiivinen mania alkaa lähestyä loppuaan.

Wolf of Wall Street -elokuvasta tuttu Jordan Belfort sanoi pari päivää sitten tv-haastattelussa että jos haluaa lähteä mukaan spekulatiivisen kuplaan, täytyy olla liikkeellä alun lopun ja lopun alun välillä.

En ole ostanut Gamestopin osaketta. Tämä ei ole sijoitussuositus. Seuraan tätä koko saagaa (pääasiassa) vierestä.

Seuraan tällä hetkellä Gamestopiin liittyen kolme asiaa.

Robinhood ja selvitystalot

Ensin TD Ameritrade ja myöhemmin Robinhood ja Webull estivät käyttäjiltään Gamestopin osakkeen ostamisen. Tästä uutisoitiin Suomessa laajalti koska myöskin Nokian osakkeen ostaminen oli estetty.

Syy miksi Robinhood esti käyttäjiään ostamasta Gamestopin osaketta oli että Robinhoodin kassassa ei ollut enää tarpeeksi rahaa vakavaraisuusvaatimuksiin liittyvien vakuuksien maksamiseen.

Ilmeisesti konkurssin välttämiseksi Robinhood otti ensin lainaa pankeilta ja myöhemmin lisää oman pääoman ehdoista lainaa sijoittajiltaan.

Tästä huolimatta Robinhood joutui käytännössä ajamaan toimintansa alas perjantaina pörssipäivän päätyttyä.

Jos Robinhood ei saa toimintaansa vakautettua, voi tämä teoriassa johtaa itsessään Gamestopin (ja muiden meemiosakkeiden) arvon laskuun.

Alexandra Ocasio-Cortez

Demokraattien kongressiedustaja Alexandra Ocasio-Cortez nappasi Robinhoodin ongelmista välittömästi poliittiset irtopisteet. AOC kirjoitti Twitterissä (Helsingin Sanomien käännös):

Me tarvitsemme lisää tietoa Robinhood-sovelluksen päätöksestä rajoittaa yksityisten sijoittajien mahdollisuutta käydä kauppaa osakkeilla, kun hedgerahastot voivat samaan aikaan käydä kauppaa niin kuin ne haluavat.

Viimeisten päivien aikana:

  • Redditin r/wallstreetbets-subreddit on esitetty alt-right -ryhmänä.
  • Subredditin moderaattorit on leimattu valkoisen äärivallan kannattajiksi.
  • Gamestopin osaketta ostaneista puhutaan ”trumpismin” edustajina

Vaikuttaa hieman siltä että tällä yritetään tehdä tulevista toimenpiteistä hyväksyttävämpiä demokraattien kannattajien keskuudessa.

Mitä nämä toimenpiteet voisivat olla?

Michael Burry varoitti Twitterissä että USA:ssa on olemassa ainakin yksi ennakkotapaus tilanteesta, jossa sääntelijä on helpottanut shorttaajien painetta. AOC:n äkillinen takinkääntö Robinhoodin suhteen voisi olla tästä hyvä varoitusmerkki.

Roaring Kitty eli u/DeepFuckingValue

Gamestopin short squeeze -ilmiön kasvoiksi on noussut Redditissä nimimerkillä DeepFuckingValue kirjoittava CFA (certified financial analyst) Keith Gill.

Jos Gamestop-saagan taustat kiinnostavat tarkemmin, kannattaa katsoa Keith Gillin Youtubeen nimimerkillä Roaring Kitty tekemät videot. Hän esimerkiksi valitsi Gamestopin osakkeen alkujaan yli 15 000 osakkeen joukosta. Gamestop-saagan taustalla oli järkevä fundamenttianalyysi.

Kun Gamestopista alettiin puhua Redditissä, yhden Gamestopin osakkeen arvo oli 4,50 dollaria. Osakkeen arvo on noussut tästä lähtötasosta yli satakertaiseksi.

Tämä on enemmän kuin kukaan uskalsi alussa edes unelmoida. Jopa Keith Gill itse piti 50 dollarin hintaa uskomattomana voittona. Gamestopin osakkeeseen optioiden kautta sijoittaneet ovat tehneet osakkeella jopa yli tuhatkertaiset voitot.

Keith Gillin Gamestop-omistuksien arvo oli viime perjantaina noin 50 miljoonaa dollaria.

Voitot eivät kuitenkaan ole varmoja ennen kuin ne on kotiutettu. Yksi suuria kysymyksiä onkin milloin Keith Gill kotiuttaa omat voittonsa ja miten tämä vaikuttaa hänen seuraajiinsa Redditissä. Jopa Michael Burry kehotti häntä Twitterissä kotiuttamaan voittonsa.

Wall Streetin tunnetuimpia sanontoja on:

Bulls make money, bears make money, pigs get slaughtered.

Tässä sanonnassa sioilla tarkoitetaan niitä mattimyöhäisiä sijoittajia, jotka juoksevat sijoittamaan massiivisesti nousseeseen osakkeeseen kun sen hinta on jo noussut.

Gamestopin osake voi nousta (vaikka jo tänään) yli 1000 dollarin. Osakkeen todellinen arvo on kuitenkin (jopa Keith Gillin mielestä) huomattavasti alle nykyisen osakekurssin.

Ps. Esimerkiksi Goldman Sachs varoitti viime viikolla että jos Gamestopia shortanneet hedge-rahastot kaatuvat, voi tämä johtaa markkinoilla dominoefektiin.

Toinen mielenkiintoinen ilmoille heitetty ajatus on selvitystalojen (engl. clearing house) tilanne. Osakevälittäjien kuten Robinhoodin oman tilanteen lisäksi ilmoille on heitetty epäilyjä siitä että myös selvitystaloilla olisi ollut viime viikolla vakavaraisuusongelmia. Tämä voi tuoda osakemarkkinoille sekä likviditeettiongelmia että kasvaneen vastapuoliriskin.

PPs. Gamestop voi vain yksinkertaisesti myydä hedge-rahastoille niiden tarvitsemat osakkeet.

Lue lisää

Mitkä osakkeet nousevat seuraavaksi? (Gamestop-saaga)

Ennustukseni meni nappiin
Ennustukseni meni nappiin

Kirjoitin eilen asioista, joihin Gamestopin osaketta ostavan olisi hyvä varautua.

Aika moni näistä riskeistä toteutui:

  • Osakevälittäjien järjestelmät kaatuivat. Suomessakin Nordnetiin ei päässyt useampaan otteeseen.
  • Kaupankäynti keskeytettiin useampaan otteeseen.
  • Piensijoittajat eivät tienneet onko short-positiot purettu vai ei ts. onko argumentille nousulle enää perusteita.

Lisäksi muutama muu ennusteeni osui kohdilleen:

Nokian osakkeesta tuli meemiosake. Tämä vaikutti Redditin keskustelufoorumin tahalliselta manipuloinnilta. Lisäksi kuten arvelin, Nokian osake nousi USA:ssa (ADS/ADR) vasta meidän pörssin sulkeuduttua. Suomalaiset Nokian omistajat eivät päässeet pääasiassa purkamaan positioitaan.

AMC ja tietyt short interest -osakkeet nousivat rajusti. Näistä AMC:tä oli ehdotettu seuraavaksi kohteeksi jo yli viikko sitten (ks. kuva). Lisäksi talouslehdet tekivät toissapäivänä kilvan listoja seuraavista kohteista. Aivan kuten arvelin, spekulointi siirtyi näihin.

Sitä en osannut arvata että spekulointia ohjaisi niin vahvasti kaupankäynnin rajoittaminen muilla osakkeilla. Esim. Nokia nousi vasta kun kaupankäyntiä GME:n ja AMC:n osakkeella oli rajoitettu.

Teknologiaosakkeet laskivat ja markkinoiden epävarmuus kasvoi. Hedge-rahastot myivät teknologiaosakkeita purkaakseen short-positioitaan. VIX-indeksi nousi.

Yritän nyt kirjoittaa nopeasti muutaman vastauksen kysymykseen, mitä minulta on kysytty viimeisen 24 tunnin aikana.

Mitä tapahtuu Nokian osakkeelle?

Oletan että pörssin avautuessa Suomessa Nokian osake imee osittain ja melko nopeasti eiliset nousut sisäänsä.

Miksi tietyt osakkeet nousivat eilen?

Tämä saaga lähti liikkeelle ajatuksesta ns. short squeeze -ilmiön luomisesta. Spekulointi siirtyi eilen osakkeisiin, jotka täyttivät kolme kriteeriä:

  1. Korkea short interest
  2. Kohtuullinen markkina-arvo
  3. Piensijoittajien nimeltä tuntema yritys

Näiden lisäksi Redditin r/wallstreetbets keskustelupalstalla ilmeisesti nostettiin muutamia osakkeita ylös manipuloimalla keskusteluja automaattisesti luotujen käyttäjätilien ja näiden tilien tekemien kommenttien ja tykkäysten avulla.

Lisäksi jotkut osakkeet nousivat koska aiemmin oikeaan osuneet ennustajat ennustivat mitä tapahtuu seuraavaksi (ks. alla).

Mitkä osakkeet nousevat seuraavaksi (spekuloinnin myötä)?

Tällä ei ole enää mitään tekemistä sijoittamisen kanssa. Tämä noudattaa spekulatiivisen manian lainalaisuuksia.

Maniassa kaikki yrittävät arvata mitä muut tekevät seuraavaksi.

Omat arvaukseni ovat:

Gamestop voi nousta edelleen. Uutisoinnin lisääntyessä yhä uudet ihmiset avaavat osakevälitystilejä ja haluavat mukaan toimintaan.

Vähemmän tunnetut yritykset, joissa on korkea short interest tulevat manipuloinnin kohteeksi. Näiden löytämiseksi on syntynyt eilen useita sivustoja.

Tikkeri Yhtiö Pörssi Short Interest Float Muutos 27.1.2021
GME GameStop Corp. NYSE 138.08% 51.56M 134,84 %
SPCE Virgin Galactic Holdings Inc NYSE 81.53% 53.65M 10,23 %
AMC AMC Entertainment Holdings Inc NYSE 68.93% 56.57M 301,21 %
BBBY Bed Bath & Beyond Inc. Nasdaq 66.62% 114.36M 43,45 %
LGND Ligand Pharmaceuticals Inc. Nasdaq 64.24% 15.43M 3,88 %
FIZZ National Beverage Corp. Nasdaq 62.52% 11.65M 40,17 %
FUBO Fubotv Inc NYSE 62.15% 54.47M 6,44 %
SPWR SunPower Corporation Nasdaq 53.57% 80.92M -2,93 %
SKT Tanger Factory Outlet Centers NYSE 49.70% 90.14M 11,21 %
AXDX Accelerate Diagnostics Inc Nasdaq 46.26% 29.75M 24,96 %
TR Tootsie Roll Industries, Inc. NYSE 45.85% 16.11M 11,44 %

Yllä on listattuna joidenkin osakkeiden kurssimuutokset eilen, joiden short interest oli korkea.

Ihmiset seuraavat mielipidevaikuttajia. Elon Musk ja Chamath Palihapitiya pumppasivat Gamestopia.

Will Meade twiittasi että AMC, Clovis Oncology ja KOSS voisivat olla seuraavia kohteita. KOSS:n avasi eilen hinnalla 17,56 USD ja nousi jälkipörssissä 90 USD.

Jim Cramer ja talouslehdet tekevät kilvan listaa osakkeista, joihin spekulointi voisi siirtyä.

Lisäksi monet tajusivat viimeistään eilen (Nokian myötä) kuinka helpolla r/wallstreetbets subredditin manipulointi on.

Mitä tapahtuu seuraavaksi yleisesti?

Uskon että USA:ssa sääntelijät pyrkivät keksimään keinoja hillitä kuplaa.

Jo eilen osakevälittäjät USA:ssa (esim. TD Ameritrade ja Robinhood) rajoittivat kaupankäyntiä meemiosakkeilla.

Lisäksi Redditin r/wallstreetbets käyttämä Discord-keskustelujärjestelmä suljettiin.

Työkalupakissa ovat ainakin:

  • Erään osavaltion sääntelijän ehdottama meemiosakkeiden 30 päivän trading halt.
  • Hedge-rahastojen short-positioiden julkinen sulkeminen.
  • Subredditin sulkeminen kokonaan.

Kaikki tämä lisää epävarmuutta markkinoilla.

Teinkö eilen paljon rahaa näillä tiedoilla?

En.

Olen luonteeltani äärimmäisen varovainen sijoittaja. Vihaan edes hetkellisiä tappioita.

Loppuun perinteiset varoitukset.

Nämä eivät ole sijoitussuosituksia. Historiallinen kehitys ei ole tae tulevasta. On olemassa riski, ettet saa sijoittamiasi varoja takaisin.

Ja ennen kaikkea, uskon että sääntelijät tekevät kaikkensa hillitäkseen spekulointia. Jos ostat jotakin näitä osakkeita keinottelutarkoituksessa, on mahdollista että et voi myydä niitä välittömästi tai (jos ehdotetut trading halt -muutokset toteutuvat) jopa viikkoihin.

Lue lisää

Lue tämä ennen kuin ostat Gamestopin osaketta

Gamestopin osakkeen arvo kävi yli 230 dollarissa eilen illalla
Gamestopin osakkeen arvo kävi yli 230 dollarissa eilen illalla

Ne, jotka seuraavat minua Instagramissa tietävät että olen ihmetellyt Gamestopin osakkeelle suunniteltua short squeeze -hyökkäystä jo viikkojen ajan. Nyt tästä kirjoitetaan jo suomalaisissa iltapäivälehdissäkin.

Kerron tässä blogijutussa muutaman asian, jotka on hyvä tietää ennen Gamestopin osakkeen ostamista.

Mietin Gamestopin osakkeen ostamista jo kun osake oli 20 dollarissa. En kuitenkaan tehnyt tätä.  Ajattelin että vaikka osake voisi nousta 30 dollariin ja saisin tästä ehkä 50 % pikavoiton, voisin myös menettää 25 % sijoitetusta pääomastani. Nyt kun osake on noussut yli 200 dollariin, en ajattele riskejä enää ollenkaan. Mietin ainoastaan että jos ostaisin Gamestopin osaketta tänään iltapäivällä voisin olla muutaman tunnin kuluttua jopa miljoona euroa rikkaampi.

Gamestopin osakkeen arvon nousussa ei ole kysymys siitä että Gamestopin arvo yhtiönä olisi noussut muutamassa viikossa monikymmenkertaiseksi. Kysymys on puhtaasta spekulatiivisesta maniasta. Markkinoita ajaa ahneus ja sijoittajia pelko jäädä pois markkinoiden noususta (engl. FOMO, fear of missing out).

Jotkut nyt tapahtuvat ilmiöt ovat samoja, joita tapahtuu kaikissa spekulatiivisissa manioissa. Se mitä Gamestopin osakkeelle tapahtuu ei eroa merkittävästi siitä mitä tapahtui Hollannissa vuonna 1637 tulppaanimaniassa, Ranskassa vuonna 1720 Mississippin kuplassa tai vuonna 2000 IT-kuplassa.

Redditin r/wallstreetbets -subredditin pääargumentti Gamestopin osakkeeseen sijoittamiselle on ns. short squeeze -ilmiö. Koska Gamestopin osakkeen short interest on 137 %, ostamalla Gamestopin osaketta Redditin käyttäjät voivat pakottaa shorttaajat luopumaan short-positioista ja ostamaan lainaamansa osakkeet. Teoriassa tämä pakottaisi Gamestopin osakkeen absurdiin kurssinousuun.

Redditin sankariksi tässä taistelussa hedge-rahastoja vastaan on noussut käyttäjä u/DeepFuckingValue, joka on tämän saagan aikana onnistunut nostamaan Gamestop-omistuksensa arvon 50 000 dollarista yli kahteenkymmeneen miljoonaan dollariin.

Tästä päästään ensimmäiseen riskiin.

Emme tiedä milloin short squeeze on ohitse

Short squeeze -ilmiö on sinänsä todellinen. Yksittäinen sijoittaja ei kuitenkaan voi tietää milloin tämä ilmiö on ohi. Piensijoittajat voivat jatkaa osakkeen ostamista vaikka argumentti osakkeen arvon nousulle on jo kadonnut.

Osakkeen shorttaus ei myöskään ole todellisuudessa yhtä yksinkertaista kuin miten se Redditissä esitetään.

Suuret sijoittajat saavat tiedon piensijoittajien kaupoista etukäteen

Monet amerikkalaiset piensijoittajat käyvät kauppaa Robinhood-nimisen sovelluksen kautta. Kaupankäynti Robinhood-sovelluksen kautta on ilmaista. Robinhood tekee rahansa sillä että he lähettävät tiedon piensijoittajien tekemistä kaupoista ensin suursijoittajille ja vasta sitten markkinoille.

Monet piensijoittajat ajattelevat että he voivat ostaa osaketta niin kauan kuin se nousee ja myydä osakkeensa pois heti kun osakkeen arvo alkaa laskea.

USA:ssa on mennyt viraaliksi TikTok-video, jossa @ChadandJenny-käyttäjänimeä käyttävä pariskunta kertoo kaksikymmenkertaistaneensa rahansa tällä momentum trading -strategialla.

Suursijoittajat voivat kuitenkin likvidoida koko positionsa millisekunneissa ennen kuin yksikään piensijoittaja ehtii edes kissaa sanoa, saati sitten siirtämään sormeaan Myy-napille.

Kaupankäynti voidaan keskeyttää

Osakemarkkinoilla on käytössä ns. circuit breaker -sääntö (ks. trading halt), joka keskeyttää kaupankäynnin markkinoiden ylikuumentuessa. Gamestopin osake laukaisi tämän säännön useita kertoja eilen. Tämän säännön tavoitteena on antaa sijoittajille hetki aikaa hengähtää. Suursijoittajat voivat kuitenkin jatkaa kaupankäyntiä pörssin ulkopuolella kaupankäynnin keskeytyksen aikanakin (ks. dark pool).

Osakevälittäjien järjestelmät voivat kaatua

USA:ssa piensijoittajien käyttämä Robinhood-sovellus on kaatunut useita kertoja viimeisen vuoden aikana. Näin on käynyt varsinkin markkinoiden ylikuumentuessa.

Kaupat voidaan perua

Osakemarkkinoiden sääntelijät voivat perua jo toteutuneita pörssikauppoja.

Pörssiyritykset voivat tehdä toimenpiteitä huomaamatta

Monet ovat ennustaneet että seuraava meemiosake on maailman suurin elokuvateattereita omistava yritys AMC Entertainment Holdings. Kirjoitin tästä itsekin Facebookin Sijoituskerho-keskusteluryhmään.

AMC:n osake on nyt noin 8 dollarissa. Ennen koronapandemiaa osake oli 20 dollarissa. Osakkeella olisi siis mahdollisuus tuplaantua ennen kuin sen arvo olisi sama kuin ennen pandemiaa. AMC:n markkina-arvo on kuitenkin tämän kirjoitushetkellä kolme kertaa suurempi kuin ennen koronapandemiaa.

Miten tämä on mahdollista?

AMC:n johto on yksinkertaisesti käyttänyt tilanteen hyväkseen ja myynyt omia osakkeitaan suursijoittajille pörssin ohi pitäen samalla huolen siitä että osakekurssi pysyy jatkuvasti samalla tasolla.

(En nyt löydä tarkkoja lukuja mutta muistaakseni AMC:n osakkeiden määrä oli vielä pari viikkoa sitten noin 80 miljoonaa kappaletta ja nyt niitä on markkinoilla yli 300 miljoonaa kappaletta.)

Redditin (ja sosiaalisen median) manipulointi on naurettavan helppoa

Mennään vielä Gamestopin ulkopuolelle ja yleisesti ns. meemiosakkeisiin.

Redditin r/wallstreetbets -subredditiä lukevan on hyvä ymmärtää että Redditin manipulointi on äärimmäisen helppoa.

Suomessa uutisoitiin toissapäivänä miten muutama Redditiin tehty kirjoitus nosti Nokian osakkeen kurssin nousuun ja päivävaihdon ylös.

Näiden Nokiaa hehkuttavien Reddit-kirjoitusten takana oli ehkä vain yksi ainoa taho, joka on luonut Redditiin viimeisen parin kuukauden aikana satoja uusia tilejä.

Jos tämä kuulostaa salaliittoteorialta, kannattaa pitää mielessä että Instagramiin on luotu viimeisen parin viikon aikana tekaistuja käyttäjätilejä satojen suomalaisnaisten tileillä. Tavoitteena on ollut saada Instagram-käyttäjät luulemaan että alkuperäisen tilin omistava suomalaisnainen on alkanut myydä kuviaan OnlyFans-palvelun kautta. Tämän operaation kustannus on ollut jollekin kymmeniä tuhansia euroja. Vastaavasti tämän operaation tuotto on ollut ehkä satoja tuhansia euroja.

Kuinka paljon rahaa ja energiaa jonkun kannattaisi käyttää tällä hetkellä r/wallstreetbets -subredditin manipulointiin?

Jos yhdellä ainoalla tämän subredditin etusivulle nousevalla keskusteluketjulla saadaan Nokian markkina-arvo ylös miljardeilla euroilla, vastaus on miljoonia dollareita.

Redditin vanhoille ja arvostetuille käyttäjille voidaan myös maksaa rahaa (ja todennäköisesti maksetaankin) tiettyä osaketta ylistävien kommenttien kirjoittamisesta. Pörssikurssin arvon manipuloijat voivat halutessaan ostaa lisäksi mielipiteitä ja postauksia sosiaalisen median vaikuttajilta, Instagram-julkkiksilta, näyttelijöiltä ja muilta kuuluisilta henkilöiltä. Tätä varten on olemassa USA:ssa jopa palvelu nimeltään Cameo.

(Ja kyllä, useat julkisuuden henkilöt ovat julkaisseet Gamestopin osaketta ylistäviä postauksia ja twiittejä rahasta. Tämä ei ole mikään salaliittoteoria, tämä on fakta. Esimerkiksi videoista on vain leikattu pois se osuus josta käy ilmi että kysymyksessä on maksettu mainos.)

Tässä oli vain muutamia tapoja, joilla Gamestopin osaketta ostava voi polttaa näppinsä. 

Monien Redditin käyttäjien toiveena on että ostamalla ja pitämällä Gamestopin osaketta, piensijoittajat voivat kerrankin voittaa shorttaajat, hedge-rahastot ja front running -kauppaa käyvät HFT-yhtiöt. R/wallstreetbets on täynnä meemejä siitä miten ”Shitron Research” eli Citron Research) tai Melvin Capital kaatuu.

Tällä hetkellä tilanne kuitenkin on että sama firma (Citadel) joka tukee Melvin Capitalia, ostaa Robinhoodilta tiedon heidän käyttäjiensä osto- ja myyntitoimeksiannoista ennen niiden pääsyä markkinoille.

Jos kiinnostusta riittää, voin kirjoittaa erillisen postauksen meemeistä, Shitronista, FD:stä, paperikäsistä (paper hands) ja siitä mikä Redditin r/wallstreetbets-niminen subreddit oikein on.

Epäilen kuitenkin että tämän viikon jälkeen tällä ei ole kuin historiallista merkitystä.

Lue lisää

Kaikkien munien laittaminen samaan koriin

Keskustelimme äsken kaverini kanssa sijoittamisesta. Hän sanoi tekevänsä ainoastaan sijoituksia, joiden arvo heilahtelee rajusti. Tästä tuli mieleeni ajatus siitä mikä on riskinen sijoitus.

En tiedä kuinka hyvin osaan selittää tämän ajatuksen auki mutta kokeillaan.

Lähdetään liikkeelle siitä mistä pankit puhuvat kun ne puhuvat sijoittamisen riskeistä:

  1. Pankeille riskinen sijoitus tarkoittaa sitä että sijoituksen arvo voi heilahdella voimakkaasti sijoitusaikana (ns. volatiliteetti).
  2. Pankit arvioivat sijoituksen riskiä menneisyyden perusteella. Kukaan ei kuitenkaan voi tietää miten sijoituksen arvo tulee heilahtelemaan tulevaisuudessa.
  3. Pankkien käsityksessä riskistä ei ole kyse siitä tuleeko sijoituksen arvo nousemaan vai ei. Vaikka sijoituksen arvo nousisi raketin lailla, sijoitus voisi silti olla riskinen jos sen arvo heilahtelee rajusti matkalla ylös.

Esimerkiksi Warren Buffett on sitä mieltä että tällainen riskin määritelmä on typerä.

Toinen tapa ajatella riskiä on todennäköisyys sille että sijoittaja pääsee sijoitustavoitteeseensa.

Tästä tullaan tämän jutun varsinaiseen otsikkoon. Jos sijoitettavat rahasummat ovat muutamia kymppejä kuukaudessa ja sijoittajan tavoitteena on rikastuminen, ovat matalakuluiset indeksirahastot täysin väärä sijoituskohde.

Viisikymmentä euroa sijoitettuna 20 vuodeksi 4 % tuotolla
Viisikymmentä euroa sijoitettuna 20 vuodeksi 4 % tuotolla

Tyypillisen osakeindeksirahaston odotettu tuotto kulujen jälkeen on noin 4 % vuodessa. Oletetaan että alkupääomamme on 100 euroa ja että sijoitamme kuukausisäästösopimuksella 50 euroa jokaisena kuukautena kahdenkymmenen vuoden ajan.

Vuonna 2040 tällainen 12 100 euron sijoitus on kasvanut ainoastaan 18 561 euroon.

Jos tavoitteena oli että kasassa olisi esimerkiksi 100 000 euroa tai jopa miljoona euroa, ei tavoitetta saavutettu.

Sen sijaan jos sijoittaja olisi sijoittanut rahansa yhteen ainoaan teknologiaosakkeeseen, olisi sijoittajalla ollut alusta asti edes teoreettinen mahdollisuus päästä tavoitteeseensa.

Miksi sitten pankit käyttävät sijoitusten arvon heilahtelua sijoituksen riskin mittarina?

Ilmeisesti tärkein syy tähän on että ihmiset ovat heikkoja sietämään sijoituksen arvon heilahtelua. Kun pörssikurssit romahtavat, monet sijoittavat myyvät kaikki sijoituksensa pois.

Tämän pankkien käyttämän riskin määritelmän on tarkoitus suojella meitä omilta psykologisilta heikkouksiltamme.

Kuitenkin jos sijoittaja on sijoittanut yhteen ainoaan yhtiöön ja uskoo tähän yhtiöön vakaasti ja uskoo ja luottaa tämän yhtiön visioon, hän ei välttämättä myy sijoituksiaan pois. Lopputuloksena voi olla huikea jättipotti.

Näin on käynyt esimerkiksi niille henkilöille, jotka sijoittivat kymmenen vuotta sitten Amazoniin, Teslaan tai bitcoiniin.

Lue lisää