Tuntuvia säästöjä kassakuitit tarkastamalla

Nämä tarkastamalla voit säästää jopa satoja euroja vuodessa (Flickr: Jeni-dawn)
Nämä tarkastamalla voit säästää jopa satoja euroja vuodessa (Flickr: Jeni-dawn)

Tarkan markan uutiskirjeen tilaaja Tapio lähetti meille sähköpostilla mielenkiintoisen säästövinkin. Hän väitti, että kassakuitin tarkastamalla voi säästää kymmeniä tai jopa satoja euroja vuodessa. Tapio kertoi, että hänelle on käynyt useita kertoja niin, että kassa on ottanut tarjoustuotteesta normaalihinnan tai muuten eri hinnan kuin on merkitty hyllyn reunaan. Huolimattomat asiakkaat menettävät tällä tavoin tuntuvia määriä rahaa ja kauppa saa perusteetonta voittoa.

Aloin tehdä pientä googlailua aiheesta ja selvittää, onko Tapiolla käynyt vain huono tuuri, vai ovatko tämäntyyliset tapahtumat kauppojen kassoilla yleisiäkin. Aika pienellä vaivalla löytyi useammiltakin keskustelufoorumeilta ketjuja, joissa varoiteltiin toisia käyttäjiä kaupoista, joissa asiakkaalta on kassalla veloitettu enemmän kuin olisi pitänyt. Erityisen tyypillistä tuntuu olevan se, että tarjoushinta löytyy hyllystä, mutta kassalla tuotteesta pyydetään kuitenkin normaalia hintaa.

Jos asiaan ei aiemmin ole kiinnittänyt huomiota, saattaakin olla hyvä idea tarkastaa kassakuitti ainakin parilla seuraavalla kerralla, kun vierailee siinä tutussa ja turvallisessa lähikaupassa. Samalla kun nappailee ostoksia kärryyn, voi esimerkiksi kirjoittaa paperin palalle ja naputella kännykän laskimeen, paljonko ostosten yhteissummaksi pitäisi tulla. Tällöin voi jo heti kassalla kuittia vilkaisemalla todeta, onko joutunut maksamaan liikaa. Jos on, virhe on tässä vaiheessa vielä helppo korjata.

Jos tuotteiden hintoja ei seuraa, ei varsinkaan paljon tavaraa kerralla ostaessa parin euron ylimääräistä menetystä helposti huomaa. Jos kuitenkin kuvitellaan saman parin euron menetyksen tapahtuvan vaikkapa pari kertaa viikossa, on vuoden aikana tosiaan kyse jo sadoista euroista. Pienellä tarkkaavaisuudella voi siis tässäkin tapauksessa päästä hyvinkin tuntuviin säästöihin.

Tässä vielä linkkejä löytämiini keskusteluihin, joissa suositellaan kassakuitin tarkastamista:

Tarkastatko itse aina ostoskuitin? Entä oletko näin tekemällä kohdannut ikäviä yllätyksiä?

21 kommenttia

  1. Kävipä kerran niinkin, kun kaupassa oli joulun jälkeen kalliimpi suklaarasia alennushintaan. 7,97e piti maksaa, lapussa luki, että oikea hinta olisi 13,95e, mutta kassa veloitti vielä tätä ”oikeaa” hintaa muutaman euron enemmän.

  2. Noin viikko sitten K-Rauta tarjous terassilautaa 150m tarjoushinta 1,38€/m kassalla 1,78 €/m. Tarjoustalo: Terassiruuvit hyllyn reunassa 5,99 €/pkt kassalla 9,80 €/pkt. Tarkoitus oli ostaa 4 pkt mutta myyjä siirsi hintalapun joka oli kuulemma väärässä paikassa noin metrin päässä. Jäi ostamatta.
    Saman viikon sunnuntaina Lidl. Tarjousjuusto -20%. Kassalla otettu oikein mutta varmuuden vuoksi ylimääräisenä lisukkeena koko alentamaton hinta. Kolmen peräkkäisen päivän saldo oli noin 80€. Kassat eivät olleet moksiskaan. Eivät edes anteeksi pyytäneet. Hyvä kun eivät haukkuneet pikkumaiseksi.
    Kortilla kun maksaa niin helposti jää huomaamatta.
    Kassoille tullut outo tapa: Kysyvät ”Haluatko kuitin”. Moni ei halua. Itse tarkistan aina kuitista heti kassan jäkeen oikeellisuuden.

    1. Vastaan omaani koska unohdin että samana sunnuntaina Plantagenissa sama juttu: Kassalla kanta-asiakaskukka alennettuun hintaan ja lisukkeeksi 5€ kalliimmalla sama kukka toiseen kertaan. Nyt täytyy myöntää etten enää jaksanutkaan yrittää huomauttaa kohteliaasti kassalle. Taisi saada koko viikkoni patoumat kerralla.

  3. Olen ottanut tavaksi tarkistaa kuitin heti kassalla. Harmittaa, jos on varta vasten ottanut kaksi pakettia jotakin tuotetta yhden sijaan, koska paljousalennusta luvataan ja sitten sitä ei kassalla huomioida. Näin on käynyt joitakin kertoja. Joskus taas olen itse valinnut tuotteen, joka ei sisällykään tarjoukseen, jos lukee pienellä painetun tekstin, harmittavia nuokin tilanteet, mutta kassalla asian voi vielä
    korjata. Ellei sitten hämäänny jalkaa polkevasta kassajonosta…

    1. Toivottavasti tarkoitit kassan jälkeen. Jos kassalla tarkistat, mitä on kuittiin lyöty, niin on todella ikävää muille kassajonossa olijoille tällainen seisotus.

  4. Tarjoustuotteiden kohdalla tarkistan yleensä kuitin saman tien, onko hinta tullut oikein (nimim. tänään aamulla viimeksi tuli vastaan väärä hinta koneelta, kun ei ollut vielä järjestelmään päivitetty tarjoustuotteita; huomautin kyllä siitä 1,05 € virheestä). Pienellä viiveellä tulee viimeistään huomattua virheet, sillä vielä olen kirjannut jok’ikisen ostoksen kirjanpitotaulukkoon… Välillä kyllä jo melkein hävettää sen 10 sntin väärän laskutuksen vuoksi käydä asiasta mainitsemassa kassalla/infossa, mutta jos jokaiselta laskutetaan se 10 snt enemmän, niin kyllähän siitäkin jo kertyy.

    Virheellisten hintojen laskutuksen korjauksen puolesta on hieman ikävä Euromarket-ketjua, sillä siellä väärin laskutettu tuote annettiin ilmaiseksi kokonaan hintatakuun perusteella eikä vain maksettu erotusta takaisin. <3 Kallein hintatakuulla saatu tuote oli parivuoteen lakana, joka saatiin väärän hinnoittelun vuoksi lopulta ilmaiseksi 🙂 Hintatakuu lienee kyllä edelleen voimassa Siwoissa ja Valintataloissa, mutta näissä tulee harvemmin käytyä niiden mielestäni korkeamman hintatason vuoksi…

  5. Tarkistan kuitit ja ärsyttävän usein hinnat tulee väärin. Varsinkin sittarissa olen saanut olla tarkkana ja välillä tuntuukin, että olen infon kanta-asiakas valitellessani hinnoista.. :/

  6. Asuinalueellani on K-kauppa ja Lidl. Aloin seurata kuitteja ja totesin K-kaupan kuiteissa pieniä virheitä ja aina minun haitakseni. Ei siis voinut olla kyse sattumasta. Lidlin kuiteista en löytänyt yhtään samanlaista virhettä. Nyt käytän K-kauppaa vain poikkeuksellisesti.

  7. Tuo on ihan totta! Tietyssä marketissa käydessäni olen tullut tarkaksi kuittien suhteen. Useamman kerran nimittäin alennusta ei ollutkaan annettu. Olen jopa ajatellut, että näin ihan tietoisesti vedätetään huolimattomia asiakkaita. Kyllähän nykyaikana tekniikan pitäisi toimia.. Ne tarkat joutuvat sitten ikävään tilanteeseen anellessaan heille kuuluvia senttejä.

  8. Toinen hyvä kuittien tarkastussyy on tuplaveloitukset eli kassahenkilö on huomaamattaan vetänyt tuotteen kahdesti. Näitäkin tapahtuu silloin tällöin.

  9. Onneksi osaan laskea päässä ja on pakkokin, kun muutenkin menee kaikki eläkerahat. ’Huvitan’ nuoria kassahenkilöitä kertomalla loppusumman ennen kuin viimeinen tavara on mennyt läpi. Olen tosiaan ’tienannut’ jonkun kympin vuodessa. Nykyisin olen laiskistunut ja lasken vaan euron tarkkuudella, mutta se riittää hälyttämään, jos kassahenkilö ilmoittaa poikkeavan summan.

  10. ”– voi jo heti kassalla kuittia vilkaisemalla todeta, onko joutunut maksamaan liikaa. Jos on, virhe on tässä vaiheessa vielä helppo korjata.”
    Psst – vielä helpompaa, ennen kuin kuitti on lyöty ulos. (Tosiaan siis jos oikea loppusumma on tiedossa.) Tällöin väärän hinnan voi heti mitätöidä koneelta, eikä tarvitse tehdä uutta kuittia.
    Kassalla sattuu vahinkoja! Kun tuotteita on tuhansia, ei siellä usein tiedetä kuin ne hinnat, jotka kone antaa. Tuskin mikään kauppa tahallaan veloittaa ilmoitettua kalliimpia hintoja; niitä ei vaan ole epähuomiossa merkitty järjestelmään.
    Täytyykin selata näitä boikottiviestejä, aika oudolta kuulostaa, jos ystävällisen (<-huom.) huomautuksen jälkeen ei ole liikamaksua hyvitetty.

    1. ”Täytyykin selata näitä boikottiviestejä, aika oudolta kuulostaa, jos ystävällisen (<-huom.) huomautuksen jälkeen ei ole liikamaksua hyvitetty."
      Toivon, että tämä oli tarkoitettu huumoriksi. Olen itse tienannut aikoinaan opiskelurahat kassan takana istumalla ja nimenomaan kiireapulaisena ja tiedän, että se ei aina ole herkkua, mutta se liikamaksu on lain mukaan hyvitettävä, vaikka se asiakas ei olisikaan niin ystävällinen. Toki, jos asiakas on täysin väärässä ja jatkaa rähisemistä, niin silloin kutsutaan esimies paikalle.
      Valitettavasti on kauppoja, joille sattuu näitä 'koneen päivitys' -ongelmia turhan usein ja siinä voi semmoinen euron säästö tuoda tonnin tappion kauppiaalle. Vaikka kyllähän kaupan keskittyminen pakottaa ihmiset asioimaan siinä kaupassa, mikä lähellä on.

  11. Suomen Lähikauppa Oy:llä on tuoreus- ja hintatakuu. Tarkoittaa sitä, että jos löydät myymälästä ns yliaikaisen tuotteen, saat vastaavan ttuoreen ilmaiseksi. Jos sinulta on veloitettu väärä hinta, saat pitää tuotteen ja sinulle palautetaan tuotteesta veloitettu hinta. Tämä ei koske tilannetta, jossa sinulta on alunperin veloitettu liian vähän.

    Nämä koskevat Siwaa ja Valintataloa sekä Euromarketin valikoimasta suunnilleen vastaavia tuotteita. Et siis voi saada ilmaista polkupyörää 😉

  12. Kuinka sitä enää muistaa mitä on ostanut ja mitä on hyllyssä lukenut? Jos käy ruokakaupassa tai vaikka rautakaupassa niin ei todellakaan muista hintoja enää muutaman tuotteen jälkeen. Tietenkin, jos olisi laskin käytössä. Puhelun on liian työläs, mutta tietenkin ruutupaperille hinnat.

  13. Hei!

    Muistuttaisin vielä, että kassat eivät ole syypäitä kassajärjestelmän virheellisiin hintoihin, mutta esimerkiksi minä kaupan vastuuhenkilönä voin olla. Nykyisin hintojen päivittyminen järjestelmään on automaattista ja toteutetaan jossakin ihan muualla kuin kaupassa. Kaupan tehtävä on yleensä vain vaihtaa hintalappu hyllynreunaan oikeana päivänä, näitä lappuja voi olla kerralla vaihdettavana esim. 300-700 kpl, joten valitettavasti jokin merkintä saattaa joskus kadota ja epähuomiossa mennä väärään pinoon. Tarjousten päivitys koneelle on yleensä vastuumyyjän työtä ja ihmisiä mekin vain olemme, virheitä ja unohduksia sattuu. Vai oletteko te muut 100 % täydellisiä ihmisiä sekä työssänne, että vapaa-ajalla, ettekä koskaan unohda mitään? Teidän laskutoimituksenne ovat myös varmaan aina virheettömiä ja muistatte esim. aina punnita kaikki ostoksenne hedelmä- ja vihannesosastolta? 😉

    Kuitit kyllä kannattaa tarkastaa aina, teen itsekin niin. Yleisin virhe saattaa olla tarralla alennetuissa tuotteisssa, kun kassa ei huomaa alennustarraa. Eikä sekään mikään ihme ole, kun käsien läpi menee päivässä tuhansia tuotteita. Asiakas voi itsekin vaikuttaa siihen laittamalla tarrapuolen selkeästi näkyviin, esimerkiksi juustopaketti kun ei ole läpinäkyvä. Tahallaan näitä virheitä tuskin kukaan tekee, koska me myyjät niitä rahoja emme todellakaan itsellemme saa. Se on kyllä ihme juttu, jos kauppa ei ole suostunut korjaamaan virhettään, pahoittelukin on paikallaan, olipa asiakas sitten kuinka ärsyttävä, ikävä ja tyhmä tahansa. Tavatonta ei kuitenkaan ole sekään, että asiakas itse katsoo hinnan väärin, esim. viereiseltä tuotteelta.

  14. Erittäin hyvä vastaus, Marja! Kiitos siitä!:)
    Kassa on tosiaan usein syytön hintavirheeseen, sillä kaikki on koneelle valmiiksi hinnoiteltu. Emme myöskään voi mitenkään muistaa tuhansia tarjouksia ulkoa (hypermarketissa). Valitettavia ovat toki prosenttialet kohta vanhentuvissa tuotteissa, jotka ovat menneet ohi silmien, näppäilyvirheet tai useamman kerran skannerin läpi vedetyt tuotteet. Kaikki kaupan työntekijät ovat kuitenkin vain ihmisiä ja joskus tekevät virheitä. Kuitti on hyvä tarkistaa, niin asia oikaistaan ja korjataan.

  15. Jep… olen huomannut tämän saman ”hinta-ongelman”, aikoinaan hintavirheet oli viikottaisia. Lasken hinnat aina, jotta pystyn kassalla oikaisemaan väärin laskutetun. Nyt olen vaihtanut enimmäkseen käyttämääni kaupparyhmää ja enää ei olisi välttämätöntä laskea. Viimeisen 4-5 vuoden aikana yksi virhe !!! (Tämä siis päivittäistavarakaupassa, muissa kaupoissa hintavirheitä kyllä on aina silloin tällöin).

  16. Kiitos Marja vastauksestasi! Hyvin olit tiivistänyt kaupan näkökulman asiaan.

    Itseäni harmittaa nämä ”ihan tietoisesti vedätetään” -ajattelijat. Yksikään osapuoli ei voita tilanteessa, jossa kuitin loppusumma on erheellinen. Jokaisen meistä tulee myös muistaa, että kuitin tarkastaminen on asiakkaan velvollisuus!

  17. Kyllä se tosi on, että kannattaa olla tarkkana kuittien kanssa. Juuri tänään todistin vaatekaupassa tapahtumaa, jossa edellä asioivan tytön huulirasvapakkauksen hinnaksi tuli koneelta 35e oikean (7e) hinnan sijasta. Myyjä tässä tapauksessa huomas virheen. Tyttö osti sen verran suurella summalla vaatteita, että noinkin iso hintaero olis voinu jäädä tyystin huomaamatta.

  18. Nyt vuoden sisään tullut kaksi kertaa vastaan tilanne, että kaupassa jossa on hintatakuu (=väärin laskutetun tuotteen saa ilmaiseksi), myyjä yrittää ensin tarjota väärän ja oikean hinnan erotusta, eikä koko summaa. Vasta sitten tarjoaa koko summaa, kun paljastuu että asiakas tietää mitä hintatakuu tarkoittaa, ja että kyseisessä kaupassa hintatakuu on voimassa.

    Kun alennus on ollut voimassa viikon, niin aika ihme että sattuisin olemaan ensimmäinen joka huomaa väärin veloitetun hinnan kassakuitista. Jos taas olisin, niin se tarkoittaa että kymmeniltä on veloitettu väärä hinta. Joten siinä ei yksi täyden summan hyvitys paljoa tunnu, kun kymmenet on saatu ostamaan tuote muka alehintaan, ja ovatkin maksaneet täyden hinnan.

    Se että ei tarkasta kuittia on sama kuin myy jonkun tavaran tuntemattomalle ihmiselle, joka maksaa käteisellä, etkä edes laske minkä arvosta niitä kolikoita siinä kädessäsi on.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.