Pakastin täyteen halvalla

Joululaatikot alennuksessa
Joululaatikot alennuksessa

Huomasin tuossa kaupassa käydessäni toissapäivänä, että suurin osa jouluruoista oli perinteiseen tapaan heti joulun jälkeen reilussa alennuksessa. Ostin itse tuollaisen lanttulaatikon (rakastan Saarioisen lanttulaatikkoa) ja voi olla, että käyn hakemassa noita vielä pari lisääkin. Ainakin paikallisessa Citymarketissa Saarioisen joululaatikoita oli reilusti jäljellä ja viimeinen käyttöpäivä näytti olevan tänään.

Myös kinkut oli laitettu alennukseen, mutta alennusprosentit eivät vielä olleet niin kovia. Olen kuullut, että jotkut ostavat joulun jälkeen halvalla pakastekinkkuja ja syövät niitä sitten pitkin vuotta. Tuolla tavalla saa kyllä vuoden lihat melkoisen halvalla. Juhlakinkkujen kilohinta näytti olevan nyt nelisen euroa kilolta.

Eri asia sitten on, että viitsiikö kinkkua syödä pitkin vuotta. Ostin tänä vuonna meille vain kahden kilon kinkun. Tuo oli kyllä ihan oikea valinta, sillä aiempina vuosina on osa kinkusta mennyt lopulta aina pakastimen kautta roskiin. Ehkä siinä on se, että yritän syödä sitä aina liian suurissa erissä kerralla. Joka torstainen hernekeittopäivä voisi olla tuohon ratkaisu.

Kaverini ratkaisu halvan (ja terveellisen) lihan saamiseen on, että hän tilaa joka syksy Lapista kokonaisen poron. Poroa saa kuulemma tänne etelään toimitettuna (vähän suhteista riippuen) n. 13 – 15 euron kilohinnalla kun ottaa koko poron. Kokonaisen poron hinnaksi tulee näin pari sataa euroa.

Omasta pakastimestani löytyy tällä hetkellä pakastettua kuhaa, jota isäni ostaa kerralla isompia määriä. Lihaa sekin.

6 kommenttia

  1. Kannattaa olla tarkkana ettei pakasta jo kertaalleen pakastettua. Joululaatikot tehdään kesällä ja pakastetaan varastoon.

  2. Mua ei haittaa, vaikka olis kertaalleen pakastettuakin. Eiköhän aika moni muukin asia ole (esim. jauheliha) ja silti pakastan ja hyvää on edelleen myöhemminkin:)

    Meidän lähikauppa pisti vielä paremmaksi, laatikot 700 grammaa maksoi 20 senttiä! Harmittaa kun en ostanut enempää, kyseessä oli Forssan laatikot ja ainakin porkkanalaatikko oli sen verran hyvää, että voisin syödä sitä vaikka kerran viikossa. No, pakastintilat on kuitenkin rajalliset, joten kovin montaa laatikkoa en muutenkaan olisi voinut ostaa. Rosollit maksoi 50 senttiä, niitä oli syönyt jo niin paljon jouluna, etten viitsiny ostaa pelkästään sen takia, että halpaa on.

  3. Saarioiselta kommentoitiin tuosta joululaatikoiden pakastuksesta, että laadullisista syistä pakastettujen joululaatikoiden pakastusta uudelleen ei suositella. Tässä paino sanalla laadullinen, ei terveydellinen.

    Lisäksi Saarioiselta kerrottiin, että kaikki joululaatikot eivät suinkaan ole pakastettuja. Se, onko laatikko pakastettu vai ei löytyy pakkauksen tuotemerkinnöistä.

    Pakastettuja ovat ilmeisesti ennen joulua ilmestyvät laatikoita, joulun tienoilla kauppoihin tulevat laatikot ovatkin sitten yleensä jo tuoreita.

  4. Semmoinen tuli muuten mieleen, että toiseen kertaan pakastettuina ne laatikkoruuat voivat olla hieman vetisiä. Mutta ongelma korjaantuu sillä, että lämmityksen suorittaa uunissa. Lisäksi laatikoita kannattaa ennen jouluakin maustaa oman laisekseen. Tällöin laatikot ovat oikeastaan kotitekoisia vaikka ne kaupasta ostetaankin. Samalla vähentää sitä stressiä, joka joulueväiden tekemisestä tulee.

  5. Rakastan joululaatikoita ja toisin, kun suurin osa ihmisistä, voin syödä vaikka viikon samaa ruokaa. Mutta, mutta, kun en ole yksin tässä taloudessa, niin jätän halvat lattikot kauppaan. Sulaa laiskuuttani en viitsi tehdä monia ruokia, siis miehelleni omaa ja itselleni omaa ruokaa.

  6. Itse kyttään juuri alennuksia joulun, pääsiäisen ja muiden ”erikoisten” aikojen jälkeen, kun on myynnissä jotain tavallisesta poikkeavaa. Sama pätee myös vapaa-ajan tuotteisiin, eikä pelkästään suuhunpantaviin. ”Aikainen lintu madon nappaa, mutta viimeinen hiiri saa juuston.” Onhan se hintojen nousukin joissain tapauksissa mahdollista.

    Tästä tulikin mieleen. Veneiden, asuntovaunujen- ja autojen, sekä muiden tiettyjen aikojen vehkeiden myymisaika kannattaa harkita hyvin. Keväällä saa veneestä ja liikkuvasta asunnosta todella hyvän hinnan verrattuna syksyyn.

    Mielenkiintoinen blogilöytö.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.