Väliaikatiedote

Olen saanut viimeisen vuoden aikana jonkin verran ihmettelevää sähköpostia siitä, että mitä ihmettä Tarkan markan uutiskirjeelle ja tälle blogille tapahtui. Tälle tapahtui sellaista, että laitoin 1.12.2013 kaikki omat sivustoni tauolle.

Tärkein syy tähän oli, että halusin keskittyä täysillä Ostohyvitys.fi-palvelun kehittämiseen. Näin vuoden jälkeen voin sanoa, että päätös kannatti. Olemme saaneet Suomessa Ostohyvitys.fi-palveluun lähes 150 000 käyttäjää. Venäjällä olemme nousseet viimeisen vuoden aikana suurimmaksi verkkokaupan bonussivustoksi.  Suomen ja Venäjän lisäksi toimimme tätä nykyä myös Ruotsissa, Singaporessa, Malesiassa, Intiassa ja Turkissa. Pari viikkoa sitten saimme 1,5 miljoonan euron sijoituksen palvelun kansainvälistymisen vauhdittamiseksi.

Toinen tärkeä syy oli ihan vain oma terveys. Kerroin täällä blogissa pari vuotta sitten siitä, että alaselkäkipuni paheni ja paheni.Vaikka kuinka yritin kuntouttaa selkääni ja käydä fysioterapiassa ja ostaa hyviä tuoleja, tuosta ei meinannut tulla yhtään mitään. Loppujen lopuksi oli vain todettava, että se on se istuminen mikä tuon tekee. Ja kyllä, bloggaamisessa tulee istuttua. Yhden blogijutun kirjoittamisen aikana tulee istuttua helposti neljä tuntia putkeen. Tämä on lisäksi sellaista hommaa, että kun kirjoittamisen makuun pääsee, ei taukoja oikein tule pidettyä. Tämänkin suhteen vuoden blogitauko kannatti. Huomasin jo parin kuukauden jälkeen, että selkäni oli paremmassa kunnossa. Viimeisen parin kuukauden aikana olen jopa pystynyt aloittamaan uudelleen lenkkeilyn. Selkäni ei toki ole edelleekään missään loistavassa kunnossa eikä varmasti ikinä tule olemaankaan, mutta ainakin pystyn taas kävelemään suhteellisen normaalisti.

Joka tapauksessa yritän nyt taas näin vuoden tauon jälkeen kirjoitella tänne blogiinkin jotain. Olen viimeiset pari viikkoa siivonnut tätä palvelinta, jolla tämä blogini on ja tämä WordPress tuntuu toimivan taas ”suunnilleen”. Ensimmäisenä olisi tarkoitus jakaa hieman matkailuun liittyviä säästövinkkejä. Näitä on kertynyt viimeisen vuoden aikana melko rutkasti.

Lisäksi katson, että saisinko kehiteltyä jonkun tavan, jolla voisin lähettää noita Tarkan markan uutiskirjeitä. Aiemmin käytin tuohon erillistä palvelua, joka alkoi kuitenkin olla touhuun liian kallis ja raskas. Jos joku halvempi ratkaisu löytyy, voi noitakin alkaa taas kohta tipahdella sähköposteihin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.