Tyhjästä on paha nyhjästä

"You're all pretty much fucked."
”You’re all pretty much fucked.”

Wall Street: Money never sleeps -elokuvassa oli kohtaus, jossa Gordon Gecko piti puheen yliopisto-opiskelijoille:

Olette kaikki pitkälti kusessa. Ette tiedä sitä vielä, mutta olette NINJA-sukupolvi. Ei tuloja. Ei töitä. Ei omaisuutta. Teillä on paljon mitä odottaa.

Minulle muistutettiin eräänä iltana, että sanoin kerran ahneuden olevan hyvästä. Nyt se vaikuttaa olevan laillista.

Ahneus saa baarimikkoni ostamaan kolme taloa, joihin hänellä ei ole varaa. Ahneus saa teidän vanhempanne kiinnittämään heidän 200 000 dollarin talonsa 250 000 dollarilla. Sitten he ottavat saamansa ylimääräisen 50 000 dollaria ja lähtevät shoppailemaan He ostavat plasma-tv:n, kännykän, tietokoneita, katumaasturin ja hei, nyt kun kerran vauhtiin pääsimme, mikä ettei toisen talonkin, koska kyllähän me kaikki tiedämme, että talojen hinnat eivät voi kuin nousta, eikö?

En nyt muista, että olenko maininnut tästä jo täällä blogissa, mutta jättäydyin heinäkuun lopussa pois ”päivätyöstäni”. Minulla oli suunnitelma mitä tekisin tämän jälkeen, mutta valitettavasti tämä suunnitelma kariutui.

Koska minulla ei ole työpaikkaa eikä oma yritykseni tuota mitään, tuloni ovat olleet viimeiset kaksi kuukautta tasan nolla euroa kuukaudessa. Koska minulla ei ole pennin vertaa tuloja, ei näistä perinteisistä säästövinkeistä ole enää oikeastaan mitään apua. Ainoa, mihin näitä voin käyttää on menojen minimointi niin, että säästöni riittävät pidemmälle.

Sen verran ajatukseni on tässä muotoutunut, että olen huomannut näiden perinteisten säästövinkkien vajavaisuuden. Ymmärrän myös nyt todella paljon paremmin ihmisiä, jotka sanovat, että heillä ei ole enää mitään mistä säästää. Tyhjästä on todellakin paha nyhjästä.

Olen nyt kahden kuukauden ajan syönyt vararahastoani. Vararahastoni vastaa kuuden kuukauden menoja ja tästä on nyt kaksi kuukautta mennyt.

Saa nähdä, että mitä tässä keksisi.

6 kommenttia

  1. Mitä ihmettä on tapahtunut? Etkö saa kuitenkin työttömyyskorvausta, kun olet ollut päivätöissä aiemmin? Jos sinulla on valmiiksi yritys ja reilusti vapaata aikaa, niin digitaaliset tuotteet voisivat olla ratkaisu (?). Sinulla on valmiiksi lukijakuntaa ja tunnetusti tietoa säästämisestä yms, joten mikset kirjoittaisi aiheesta vaikka e-kirjaa? Digitaalisissa tuotteissa toteutuskustannukset ovat mukavan pienet ja sinulla on markkinointia varten jo valmis kanava + lukijat.

    En tiedä, onko sopimatonta udella, mutta minua jäi vaivaamaan, mikä suunnitelma voi kariutua noin? Varmaan sinulla on ollut kuitenkin joku varmuus jutusta, koska olet jättänyt päivätyösi.

    Toivon sinulle kaikkea hyvää!

  2. Olen kyllä miettinyt digitaalisia tuotteita, samoin kuin monia ajatuksia.

    Mitään korvauksia ei tässä tilanteessa saa. Ilmoittauduin kyllä työttömäksi työnhakijaksi. Kuulemma tämän estää kuitenkin se, että a) olen jättäytynyt pois töistä vapaaehtoisesti b) minulla on osakeyhtiö.

    Mitä tulee tuohon suunnitelmaan ja sen kariutumiseen niin sitä en valitettavasti pysty enempäää avaamaan.

  3. Ei osakeyhtiön pitäisi vaikuttaa työttömyyskorvaukseen. Varsinkin kun se on ollut olemassa samalla kun olet ollut vakituisessa päivätyössä.

    Selvitykset vain, että olet tehnyt töitä vaikka sinulla on yritys, eikä yritys työllistä sinua täysipäiväisesti.

    Kohta a on vain karenssin paikka, joka hatusta heittäen lienee 90 päivää. Tämän jälkeen tällä ei pitäisi olla väliä.

  4. Mie tykkään ihan valtavan paljon siitä, että kerrot- miten paljon oma maailmasi on nyt avartunut ymmärtämisen tasolla aikaisempaan verraten.
    oot ihan oikeassa, mistään vinkeistä ei ole paskankaan hyötyä- jos rahaa ei vaan mistään tule, ei ole kohteita mistä säästää- on vain kaikki ne kohteet, johon mihinkään ei ole latiakaan.

    Vilpittömästi todellakin toivon,enkä jotenkin edes epäile, ettet löydä keinoa, ja pääse jatkamaan tavoitteitasi, koska keskimääräistä enemmän sinua on hellittyä ÄÖ määrällä ja sinnikkyydellä ja terveellä järjellä.
    Pidähän meidät kartalla ja kerro, mitä ja miten tämä ”köyhyysjakso” etenee.

    On aikoja, ja sitten on vaikeita aikoja.

  5. Todella harmillista että suunnitelmat kariutuivat.
    Jälkiviisaana on kenen tahansa hyvä olla mutta tässä nähdään miten suuri apu ja hyöty puskurirahastosta on. Kukaan kun ei voi tietää, milloin oma työ menee alta tai terveys krakaa niin pahasti ettei töihin ole enää menemistä.

    Voin kyllä lämpimästi suositella digituotteita, sinulla osaamista on niin paljon ja siitä osaamisesta moni olisi varmasti valmis pienen siivun maksamaan. Itse opiskelen Digivallankumouksen E-Kirja Mastermindilla (ei ole maksettu mainos =D ) ja täytyy sanoa, että kaiken valmennuksella oppimani tiedon haaliminen kasaan olisi varmasti vienyt minulta vuosia.

    Tsemppiä Markus jatkoon, kun yksi ovi sulkeutuu, kaksi avautuu vai miten se meni?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.