Minulle on aina ollut jonkinlainen ylpeydenaihe, että näytän köyhältä. Kiitos tämän blogin, tästä on tullut entistä helpompaa. Olen voinut perustella vaikka mitä sanomalla ”olisi aika tekopyhää kirjoittaa Tarkan markan blogi -nimistä blogia ja pukeutua merkkivaatteisiin”. Olen hyödyntänyt tätä perustelua ad nauseam myös muun ulkoisen habitukseni kanssa.
Minulla oli esimerkiksi jossakin vaiheessa yksi säästämisprojekti, jonka aikana en ajanut partaani useampaan kuukauteen. Lopputulos ei ollut todellakaan mikään miehekkään tyylikäs metsurinparta vaan jotakin, joka muistutti enemmän villinä rehottavaa häpykarvoitusta.
Olen säästänyt rahaa erinäisin keinoin myös hiustenleikkuussa. Strategioitani ovat olleet muun muassa:
- Hiusten leikkaaminen koneella kolmeen milliin. Tämän kokeilun lopputuloksena minut heitettiin ulos ruotsin tunnilta uusnatsina. Hyviä aikoja.
- Hiustenleikkuukoneen ja muiden välineiden ostaminen kotiin. Olen suositellut tätä vinkkiä aika paljon itsekin varsinkin monilapsisille perheille.
- Halvimmassa mahdollisessa parturissa käyminen. Hiustyylini oli aina sama. Sivut ajettu 4-6 milliin koneella, päältä sormenmittaan.
- Hiusten lyhentäminen itse. Kun hiukset kasvoivat korvien päälle, lyhensin niitä itse koneella. Näin pystyin kasvattamaan parturikäyntien välin kolmesta viikosta kolmeen kuukauteen.
Töissä pukeuduin vuosia ilmaiseksi saatuihin t-paitoihin. Kenkinä minulla oli yhdet Asicsin lenkkarit. Vaihdoin lenkkarit uusiin yleensä vasta kun niiden pohja oli niin hajalla, ettei sitä voinut enää liimata. (Kyllä, olin töissä it-alalla, mistä arvasitte?)
Farkkuni käytin totaalisesti loppuun. Jos farkkuun tuli reikä, laitoin niihin paikan. Yksi suosikkivaatteitani olivat Gazozin farkut (kaverini tietävät mistä puhun). Näiden farkkujen lahkeet olivat ainakin kaksikymmentä senttiä liian pitkät, farkut olivat hieman risat ja näytin niissä 45-vuotiaalta wannabe-hiphopparilta. Käytin kuitenkin näitä farkkuja, koska olin maksanut niistä joskus rahaa.
Voitte uskoa, että sain vaatetuksestani ja ulkonäöstäni paljon paljon palautetta vuosien aikana. Kannoin kuitenkin näitä paikattuja vaatteita ylpeydellä. Olinhan Tarkan markan bloggaaja.
Pystyin myös argumentoimaan itselleni taitavasti, että jos joku välittää vaatetuksestani ja ulkonäöstäni, kysymyksessä on ihminen, jonka mielipiteellä ei ole väliä. Substanssi on tärkeämpää kuin tyyli.
Jokainen ei-insinööri tajuaa varmasti heti mikä tässä argumentissa on vikana. Totta hemmetissä pukeutumisella ja ulkoisella siisteydellä on väliä. Tämä on intuitiivisesti täysin päivänselvää. Pukeutumisen merkitys kasvaa varsinkin kun mennään Suomen ulkopuolelle. Ranskassa meille annettiin koulussa pukeutumisohjeeksi ”soyez ultra-professionnell”, olkaa ultra-ammattimaisia.
Parturoinnissa, hiustenleikkuussa ja vaatetuksessa säästämisessä on sellainen kiva puoli, että niistä saatavat säästöt ovat heti nähtävissä. Siistin pukeutumisen tuomia mahdollisia tuottoja on sen sijaan erittäin hankala mitata.
Apuun rientää Neil Patel -niminen bloggaaja. Neil Patel kirjoitti vuoden 2014 joulukuussa suurta huomiota saaneessa blogikirjoituksessaan ansainneensa 692 500 dollaria enemmän vuoden aikana käyttämällä vuoden aikana vaatteisiin 169 301,42 dollaria.
Neil Patelin lähtökohta oli sama kuin minullakin:
Kun aloitin yrittäjänä, minulla ei ollut paljoa rahaa. Aina kun menin verkostoitumistilaisuuksiin, minulla oli joko löysät farkut jotka näyttivät siltä, että olin kakannut housuuni tai paita ja suorat housut, jotka eivät sopineet tyyliltään toisiinsa. Ostin suurimman osan vaatteistani Targetista (vrt. Prisma).
Koska maailma on täydellinen, ihmiset tietenkin huomasivat heti Neil Patelin huomattavan substanssiosaamisen eivätkä välittäneet hänen vaatetuksensa välittämästä ensivaikutelmasta. Oikein? Väärin. Koska hän näytti pummilta, ihmiset kohtelivat häntä (aluksi) kuin pummia.
Tämän jälkeen Neil Patel kokeili päivittää pukeutumisensa hieman parempaan. Kiitos siistimmän pukeutumisen, ihmiset ottivat hänet vakavammin ja olivat halukkaampia puhumaan hänelle.
Todellinen läpimurto tapahtui Neil Patelin mukaan kuitenkin siinä vaiheessa kun hän päivitti pukeutumisensa ”ihan ok” -tasolta aivan huipputasolle:
Tämä kokemus osoitti minulle että menestyvät ihmiset haluavat viettää aikaa toisten menestyvien ihmisten kanssa. En todellakaan sano, että kaikki menestyvät ihmiset pukeutuvat hyvin, mutta on todennäköistä, että jos jollakin on kädessä yli 10 000 euron kello, tällä ihmisellä on rahaa.
Kun alat puhua bisnestä näiden menestyvien ihmisten kanssa he tietävät, että bisneksen tekeminen kanssasi tulee maksamaan heille seuraavista syistä:
- Sinulla on kallis elämäntyyli – Jos ihmiset ymmärtävät että sinulla on rahaa, he ymmärtävät, että heidän täytyy maksaa sinulle tuntuva palkkio voidakseen tehdä töitä kanssasi. He tietävät, että jos he laittavat eteesi jonkun pienen rahasumman et yksinkertaisesti ole siitä kiinnostunut.
- Sen täytyy merkitä sinulle jotakin – Bisneksessä on sanonta, että jos sillä ei ole sinulle merkitystä, se ei ole tekemisen arvoista. Joten, jos rahamäärä jonka joku tarjoaa sinulle ei muuta elämääsi, on suurempi todennäköisyys että et hyväksy heidän tarjoustaan. Tämän vuoksi yrittäjät ovat valmiita heittämään suuntaasi suurempia rahasummia jos he haluavat tehdä töitä kanssasi.
Pukeutumalla kuin ”pomo”, minun oli mahdollista muokata yrittäjien näkemystä minusta ja uskottavuuteni pomppasi kattoon. Minun oli nyt mahdollista lyödä lukkoon miljoonien eurojen diilejä.
Neil Patelin argumentti on, että ihmiset uskovat mitä he näkevät. Jos näytät ihmisten mielestä menestyvältä, he uskovat, että olet menestyvä. Ihmiset haluavat assosioitua menestyviin ihmisiin.
Kuten Neil Patel itsekin toteaa, millään tällä ei ole väliä enää siinä vaiheessa kun kaikki tietävät, että olet menestyvä. Mark Zuckerberk voi pukeutua harmaaseen t-paitaan ja Mark Cuban farkkuihin tämän vaikuttamatta hirveästi siihen kuinka vakavasti ihmiset heidät ottavat.
Rehellisyyden nimissä veikkaan, että tässä Neil Patelin tarinassa syy-seuraus -suhde ei välttämättä mennyt aivan niin kuin herra Patel asian esittää. Tästä huolimatta meidän säästäväisten nörttien voi kuitenkin olla joskus hyvä pysähtyä hetkeksi ja miettiä, että helpotammeko vai haittaammeko oman viestimme läpimenoa omalla pukeutumisellamme.
Miesten bisnespukeutumisesta kiinnostuneille suosittelen seuraavia suomalaisia blogeja:
Ps. Oma päivän asuni on Niken hölkkähousut, itse kudotut villasukat, Craftin lämpöpaita sekä isältäni roskiin menossa ollut reikäinen vanha villapaita. Ei tässä nyt sentään olla pistämässä elämää ihan ranttaliksi.
Tein vuosi sitten Patelin ajatuksen tyyppisen ihmiskokeen.
En pidä vaatteiden ostamisesta, ja siksi olin edelliset vuodet noudattanut ajatusta siitä että ihminen pärjää ihan mainiosti kaksilla pitkillä housuilla (toiset päälle, toiset pesuun) ja niin kauan kun vaatteessa ei ole reikiä, se on päälle ok. Kävin töissä farkuissa ja miehen kutistuneessa villapaidassa, koska se oli sattumalta huopunut just oikean kokoiseksi ja muutkin ko. työpaikassa pukeutuivat epämuodollisesti. Työpaikka oli minulle umpikuja ja tiesin etten pääse siellä sellaisiin hommiin kuin haluan tai koulutuksen perusteella osaisin tehdä. Olin kysynyt mutta mitään ei tapahtunut. No, vaihtaessani työpaikkaa viime toukokuussa päätin kokeilla mitä tapahtuu jos päätän tarkoituksella panostaa ulkoiseen uskottavuuteeni uudessa paikassa.
Ensiksi menin värianalyysiin, koska minulla ei ole yhtään taiteellista silmää enkä itse tajua mitkä värit sopivat yhteen toistensa kanssa. Luin läjän viime vuosisadan kirjoja vaatteiden hankkimisesta, koska uudempien oppaiden idea ”kaikki naiset tarvitsevat pikkumustan, farkut ja beigen trenssin” ei vastannut omaa käsitystäni siitä mitä pidin tyylikkäänä. Halusin erottua, en näyttää samanlaiselta kuin kaikki muut. Tein paperille suunnitelman siitä, mitä tarvitsisin, ja pidin huolta siitä että kaikki vaatteet mitä hankin olivat värilappujen mukaisia. Tällöin ne sopivat yhteen ja saatoin yhdistää minkä tahansa yläosan alaosan kanssa. Kenkiä ja sukkahousuja myöten. En ostanut mitään, mikä vähänkin epäilytti materiaalien tai sopivuuden osalta. Hankin hienopesuaineen, jota ei tarvinnut huuhdella pois, joten vaatehuolto sujui helposti. Kasasin vaatteet sankoon, annoin liota ja nostelin suoraan henkareihin kuivumaan.
Hiustenlaitosta ja meikkaamista (joita en myöskään hallinnut) selviydyin ostamalla pikkuisen vatupassiklipsun jolla saa suorat linjat (creaclip) jonka jälkeen tukan saattoi lyhentää itse, mutta se ei näyttänyt siltä. Lisäksi päätin, että opettelen Youtubesta yhden kampauksen kuukaudessa sen sijaan että pitäisin tukkaa poninhännällä joka päivä. Meikkaamisesta ostin kirjan jossa oli hyvät kuvat.
Kokeiluvuosi on ollut menestys. Aloitin määräaikaisena kesäsijaisena yhtä aikaa toisen työntekijän kanssa, joka kulki töissä Crocseissa ja huppareissa. Kesän lopussa vain toinen meistä jatkoi. Vuoden loppuun mennessä sain oman projektin hallittavaksi ja paljon vastuuta. Olen päässyt mukaan toteuttamaan asioita, jotka ovat huomattavasti oman alkuperäisen työnkuvani yläpuolella, ja uraputki jatkuu.
Vaatevaraston eduksi lukisin sen, että sain siitä uskottavuutta. Kenellekään ei tullut mieleen että olin kesäsijainen, koska en käyttäytynyt enkä näyttänyt kesäsijaiselta. Minut otettiin kyllin vakavasti jotta sain tilaisuuden tehdä asioita ja toteuttaa ideoita. Edellisessä työssä en siihen päässyt. Nyt kun kaappi on valmis ja homma ei enää vaadi vaivannäköä, tykkään myös siitä että en enää joudu panostamaan asiaan vaan se pyörii kätevästi autopilotilla.