Nettovarallisuus on aina arvio

Mikä on tämän taulun arvo?
Mikä on tämän taulun arvo?

Blogijuttuuni ansiotulojen kasvattamisesta oli tullut kysymys: ”Eikö [ansiotulojen kasvattamisen sijasta] parempi tavoite olisi nettovarallisuuden kasvattaminen?”

Hyvä kysymys.

Tavoitteista sanotaan usein että niiden pitäisi olla SMART (tarkka, mitattava, saavutettava, realistinen, aikaan sidottu).

Nettovarallisuuden ongelma on että nettovarallisuutta ei voi mitata tarkasti.

Maailman rikkaimpien ihmisten listaa julkaiseva Forbes-lehti on tehnyt tästä ongelmasta itselleen ihan bisneksen.

Forbesin tapa selvittää mahdollisesti rikkaiden ihmisten nettovarallisuus on:

  1. Arvioida mahdollisesti rikkaiden henkilöiden omakseen ilmoittaman omaisuuden (maa, kodit, ajoneuvot, taideteokset jne.) arvo.
  2. Laskea pörssiomistusten arvo osakekursseista.
  3. Arvioida listaamattomien yhtiöiden arvo P/E-luvun perusteella.
  4. Vähentää velat varoista.

Arvioida, laskea, arvioida.

Pörssiosakkeita ja käteistä rahaa lukuun ottamatta nettovarallisuus on aina arvio.

Hyvä käytännön esimerkki tästä on ennen Yhdysvaltain vuoden 2016 presidentinvaaleja käyty kiistely Donald Trumpin omaisuuden arvosta. Toisten mielestä se oli yli 10 miljardia dollaria, toisten mielestä ”vain” neljä miljardia dollaria. Kumpikin vastaus voi olla oikea.

Minulla tuo mittari lakkasi toimimasta vähintään siinä vaiheessa kun siirryin yrittäjäksi. Paljonko nettovarallisuuteni on tällä hetkellä? Jaa-a. Ei mitään käsitystä. Omistamien listaamattomien yritysten osakkeiden arvo voi olla X tai se voi olla Y tai se voi olla nolla.

Hämmentävää kyllä, en pysty tällä hetkellä määrittämään arvoa myöskään likvideille varoilleni. Suuri osa ”likvidistä” varallisuudestani on kiinni osakeyhtiössä.

Voisin kyllä laskea mikä on näiden varojen ns. ”fire sale” -arvo eli mitä minulla olisi jos kaikki pitäisi laittaa lihoiksi tällä sekunnilla. En sitten tiedä onko tuon määrittämisessä mitään mieltä.

Nettovarallisuus toimii vielä siinä vaiheessa mittarina kun oma omaisuus on lähinnä rahaa pankkitilillä.

Itse mittaan tällä hetkellä kassavirtoja eli sisään tulevaa ja ulos menevää rahaa.

Verotettavat ansiotulot valitsin tavoitteeksi siksi että ne on erittäin helposti todennettavissa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.