Kirjat halvalla
Kirjat ovat siitä hauska tuote, että riippuen niiden hankkimistavasta hinta voi olla 0 €, 150 € tai mitä vain siitä väliltä.
Verkosta tilattuna kirjat voivat tulla jopa kymmeniä prosentteja halvemmaksi kuin perinteisestä kivijalkakaupasta. Jos esimerkiksi ostat kirjan lahjaksi, kannattaa vertailla myös verkkokauppojen hintoja.
Laina kirjastosta
Kaikken halvin tapa hankkia kirjat on tietenkin lainata ne kirjastosta.
Kaukolaina kirjastosta
Jos kirjaa ei löydy omasta kirjastostasi, he voivat tilata sen sinulle mistä tahansa muusta suomalaisesta kirjastosta. Tätä kutsutaan kaukolainaamiseksi.
Esimerkiksi Hämeenlinnan kirjastossa kaukolainojen laina-aika on kuukausi ja tilausmaksu 6 €. Kirjat saapuvat yleensä muutamassa päivässä.
Kaukolainat ovat ehdoton juttu erityisesti tenttikirjoja etsiessä. Kurssit ovat eri oppilaitoksissa eri aikaan, joten omasta kirjastosta loppu oleva kirja on lähes varmasti vapaana jossakin toisessa suomalaisessa oppilaitoskirjastossa.
Suomalaisten kirjojen ostaminen käytettynä
Antikka.net on suomalaisten antikvariaattien yhteinen verkkokauppa, josta löydät käytettyjä suomalaisia kirjoja.
Suomalaisia kirjoja halvalla netistä
Suomalaisten kirjojen osalta Tarkan markan lukijoiden suosikki on ollut Booky.fi *. Booky tarjoaa ilmaiset toimitukset Suomeen. Muita esiin nousseita kirjakauppoja ovat Adlibris ja Bookplus. Bookplus yhdistyi CDON.comin kanssa 20.3.2013, joten nykyään Bookplussan tarjonta löytyy CDONin kirjaosastolta *.
Varsinkin Stockmannin kanta-asiakkaiden kannattaa tarkastaa Akateeminen kirjakauppa *. Kanta-asiakkaat saavat verkkokaupassa 20 % alennusta kaikista kirjoista.
Ulkomaisten kirjojen ostaminen käytettynä
Ulkomaisten kirjojen ostaminen käytettynä on halvinta, turvallisinta ja helpointa Amazonin * ja Play.comin * kautta. Molemmilla kaupoilla on kirjahaun alla listattuna käytettyjen kirjojen hinta. Amazon kutsuu tätä järjestelmää nimellä Amazon Marketplace ja Play.com nimellä Playtrade.
Ennen käytetyn kirjan tilaamista tarkasta myyjän luotettavuusluku (esim. 98 %) sekä viimeisimmät myyjästä kirjoitetut arvostelut. Jos nämä ovat kunnossa, voit tilata kirjasi turvallisin mielin.
Ulkomaisten kirjojen ostaminen uutena
Ulkomaiset kirjat löytyvät uutena halvimmalla yleensä Amazonin tai Play.comin * kautta.
Amazonilla on kuitenkin oma liike ja eri hinnat mm. Yhdysvalloissa, Saksassa ja Ranskassa. Tarkasta postikuluineen halvin Amazon-kauppa Pricenoia-palvelun avulla.
Linkkejä kirjakauppoihin:
- The Book Depository USA
- The Book Depository UK (ilmainen toimitus kaikkialle maailmaan, ei tullimaksuja)
- Amazon UK *
- Amazon.com *
Jätä kommentti
Huomasitko virheen, kaipaatko lisätietoa? Jätä kommentti alta.
* Jotkut tämän sivun linkeistä ovat affiliate-linkkejä. Affiliate-linkkiä klikatessasi siirryt haluamallesi sivulle affiliate-verkoston kautta, joka maksaa minulle rahaa klikkauksista. Läpinäkyvyyden vuoksi olen merkinnyt affiliate-linkit niiden perään kirjoittamallani tähdellä (*).
