Vararahasto

Vararahasto antaa suojaa hätätilanteiden ja odottamattomien menoerien yllättäessä.

Mikä on vararahasto?

Vararahasto tarkoittaa kaikessa yksinkertaisuudessaan sitä, että on rahaa säästössä pahan päivän varalle. Vararahastoa kutsutaan myös nimellä hätärahasto, joka antaakin hyvän kuvan siitä, mihin säästettyjä rahoja kuuluu käyttää. Vararahaston rahoihin tulisi koskea vain ja ainoastaan, kun eteen tulee oikeasti jokin hätätilanne.

Esimerkkejä hätätilanteista ovat muun muassa työttömäksi joutuminen, sairastuminen tai auton hajoaminen. Hyvä tarjous mekosta tai televisiosta, joka on vain ihan pakko saada, ei ole oikea syy käydä käsiksi vararahastoon.

Kuinka suuri vararahaston pitää olla?

Sopiva vararahaston suuruus on yksilöllistä ja yksin asuva selviää pienemmällä säästössä olevalla summalla kuin perheellinen. Yleinen suositus vararahaston suuruudeksi on 3–6 kuukauden menoja vastaava summa.

Mitä epävarmempi taloudellinen tilanteesi on, sitä suurempi vararahastosi tulisi olla. Jos sinulla on vakituinen työpaikka ja muutenkin vakaa tilanne, 3 kuukauden menoja vastaava summa riittää. Jos taas olet pätkätöissä ja / tai elämäsi on kaoottista, tee vararahastostasi suurempi.

Miten aloitan vararahaston?

Jos sinulla ei ole vararahastoa, etkä tiedä miten pääsisit alkuun, lue alta helppo ja kivuton tapa, jossa on vain kaksi vaihetta. Jos sinulla on velkaa, lue ensin ohjeet veloista eroon pääsemiseksi.

Vararahaston aloittaminen

1. Avaa vararahastoasi varten säästötili. Koska kyse on säästöistä hätätilanteita varten, valitse tili, jolta rahat ovat nostettavissa milloin vain ilman rangaistusmaksuja. Jos epäilet itsehillintääsi, kannattaa varmistaa, että rahat eivät ole liian helposti saatavilla. Älä siis tee vararahastotilillesi verkkopalvelusopimusta äläkä missään nimessä yhdistä tiliin pankkikorttia.

2. Siirrä käyttötililtäsi rahaa säästötilillesi joka kuukausi. Helpoiten tämä onnistuu siten, että teet verkkopankissasi maksun, joka toistuu automaattisesti kerran kuukaudessa. Tällöin myös vararahaston kartuttaminen muuttuu automaattiseksi, eikä sinun tarvitse ajatella koko asiaa. Koska rahat menevät säästöön automaattisesti, et myöskään voi tuhlata niitä.

Lopuksi

Jos säästäminen pelottaa, etkä usko, että selviät kuukauden menoistasi, aloita vararahaston kartuttaminen hyvin pienellä summalla. Voit aluksi siirtää esimerkiksi vain 20 euroa kuukaudessa vararahastoosi. Kun parin kuukauden päästä huomaat, että rahasi riittävät edelleen pakollisiin menoihin, nosta kuukausittainen säästösumma 50 euroon.

Samalla kun kartutat vararahastoasi, pyri vähentämään menojasi ja mahdollisuuksien mukaan kasvattamaan tulojasi. Kaikki Tarkkamarkan ohjeet on kirjoitettu, jotta voisit säästää mahdollisimman paljon rahaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.