Fixura

Fixura on suomalainen palvelu, jonka kautta yksityishenkilöt voivat lainata rahaa toisiltaan. Fixura toimii tässä välissä markkinapaikkana. Maailmalla tällaista vertaislainausta kutsutaan yleensä nimillä person-to-person lending, social lending tai peer-to-peer lending. Fixuraa ei kuitenkaan voi kutsua sosiaaliseksi lainaukseksi siinä mielessä, että sosiaalisessa lainauksessa on usein kyse enemminkin hyväntekeväisyydestä. Fixuran sijoittajien tavoite on nykyisessä heikkona pidetyssä tilanteessa saada parempaa tuottoa sijoituksilleen.

Fixura sijoittajalle

Vaikka vertaislainauksen korkeat tuotot ovatkin houkuttelevan, kannattaa vertaislainojen antamista tuottavana sijoitusmuotona harkitsevan yksityishenkilön pitää päänsä kylmänä. Vaikka Fixura tarkistaakin lainanhakijoiden luottotiedot, eivät puhtaat luottotiedot tarkoita sitä, etteikö lainaa hakevilla henkilöillä olisi jo maksuhäiriöitä. Luottotietomerkinnän syntyminen on kuitenkin pitkä prosessi. Yhdysvalloissa toimivassa Fixuran kaltaisessa Prosper-vertaislainapalvelussa jopa 45,3 % lainanhakijoista jättää lainansa maksamatta.

Yleinen taloudellinen tilanne on myös sellainen, että luottotietohäiriöiden määrä on Suomessa rajussa kasvussa. Tilanne on niin paha, että jopa suuret pikavippiyritykset ovat päätyneet hakemaan ulkopuolista rahoitusta. Tämä siitä huolimatta, että aivan kuten pankeillakin, pikavippiyrityksilläkin on mahdollisuus arvioida asiakkaiden maksukykyä pohjautuen suureen määrään historiallista tietoa.

Lainaajien maksukykyä arvioidessaan pankit voivat tutkia esimerkiksi seuraavia asioita:

  • Lainanhakijan kyky maksaa laskunsa ajoissa
  • Lainanhakijan luottokortin luottoraja ja tämän luoton käyttö
  • Lainanhakijan luottohistoria (mukaan lukien luottotietorekisteristä jo poistuneet merkinnät)
  • Lainanhakijan käyttämät lainamuodot (osamaksu, luottoraja, kulutusluotto, asuntolaina)
  • Lainanhakijan tekemät lainahakemukset

Fixuran kautta lainoja antavalla sijoittajalla ei ole käytössään lainan hakijoista muuta tietoa kuin ikä, sukupuoli, haettu lainamäärä, laina-aika, korko sekä lainaa hakevan henkilön luottokelpoisuutta kuvaava tähtiluokitus (0-5 tähteä). Fixuran kautta rahojaan lainaava onkin pankkeihin ja pikavippiyrityksiin verrattuna huomattavan huonossa asemassa.

Vastineeksi suuremmasta riskistä Fixuran kautta lainoja myöntävän pitäisi saada sijoituksilleen korkeampaa tuottoa. Kulutusluottoja ammattimaisesti myöntävät rahoituslaitokset pyytävän tällä hetkellä vakuudettomista kulutusluotoista noin 30 % korkoa. Fixurassa korot liikkuvat tällä hetkellä kahdenkymmenen ja kolmenkymmenen prosentin välillä. Korkeat riskit huomioiden tämä korko on melko alhainen. Liian korkeiden korkojen ongelmana taas on, että mitä korkeampii korko on, sitä epätodennäköisemmäksi tulee, että lainanhakijalla on ikinä varaa maksaa lainaansa takaisin.

Jotkut Fixuran kautta lainoja antaneista ovat kuitenkin kokeneet, että Fixuran kautta omille rahoille saa parempaa tuottoa kuin esimerkiksi pankkitalletuksista. Lisäksi jotkut olettavat, että varsinkin vertaislainapalveluiden avautuessa niiden kautta hakevat lainaa lähinnä teknisesti edistyneemmät henkilöt, jotka maksavat koko väestöön verrattuna lainansa muita paremmin takaisin.

Fixuran kautta omaa lainaustoimintaa pyörittävän sijoittavan tärkein ohje on kuitenkin sijoitusten hajauttaminen eri lainan hakijoille sekä oman lainaportfolion tiivis seuraaminen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.