Säästämisvinkkien lista

Hyvin perinteinen, mutta kivulias, säästämisohje on lopettaa rahan tuhlaaminen. Useimmiten jos joku esittää esimerkiksi Internetin keskustelupalstoilla kysymyksen ”miten voin säästää rahaa”, ensimmäisten vastausten joukossa on ”lopeta tuhlaaminen”. Ongelmana tällaisissa säästämisohjeissa on, että ne edellyttävät yleensä halutusta elämäntyylistä luopumista.

Seuraavassa on listaa erilaisista säästämiskeinoista.

Käytä pelkästään käteistä. Ota kauppaan mukaan vain sen verran rahaa kuin tarvitset. Pankkikorttien ja varsinkin luottokorttien kanssa liikkuessa tuhlaaminen on helpompaa.

Nuku yön yli. Tee kuten Paavo Väyrynen ja mieti asiaa yön yli. Yöunen aikana ihmismieli käsittelee päivän aikana koettuja asioita. Aamulla herättyäsi voit huomata, että et ehkä sittenkään tarvitse sitä TV-Shopin mainostamaa kuntoilulaitetta.

Laske, paljonko sinun tulee tehdä työtä ostoksen eteen. Joskus auttaa kun ajattelee asiaa tehdyn työmäärän kautta. ”Tämän ostoksen eteen minun tulee tehdä työtä 24 tuntia”. Toisaalta, halut voivat myös motivoida varsinkin nuoria ahkerampaan työntekoon. ”Koko kesän jäätelöä myymällä voin viimein ostaa sen kauan haaveilemani skootterin”.

Mieti, mitä muuta saisit samalla rahalla. Itse käytän usein esimerkiksi baari-iltojen vaihtoehtoina lomamatkaa etelään. Kymmenen kesäisen 60 euron baari-illan hinnalla voisi ottaa syksyllä viikon äkkilähdön etelään. Suurrityksetkin laskevat usein investointia miettiessään vaihtoehtoiskustannuksia. Miksi et tekisi samoin?

Osta kerralla viikon ruokaostokset. Käy ostoksilla ruokakaupassa harvemmin. Suunnittele etukäteen viikon ruoat ja tee ostokset vaikka joka viikon alussa. Osta nopeasti pilaantuvat tarvikkeet kuten maito ja leipä pitkin viikkoa. Älä kuitenkaan intoudu käyttämään koko yön auki olevia huoltoasemia tai kioskeja. Näissä maitokin on tavallista kauppaa kalliimpaa.

Tee aina ostoslista ja pitäydy siinä. Ostoslistan tekeminen on hyvä tapa kirjata tarpeet ylös. Muista kuitenkin, että ihmismieli muistaa halut ilman ostoslistaakin. Yritä siis pitäytyä ostoslistassasi. Jos sinulla on hankaluuksia impulssiostosten kanssa, kokeile vinkkiäni yhden halun kirjaamisesta ostoslistaan.

Osta uusia tavaroita vain vanhojen tavaroiden myyntivoitoilla. Mikäli haluat uuden polkupyörän, osta se vasta myytyäsi vanhasi. Vanhoja tavaroita voit myydä esimerkiksi Internetissä.

Osta tavarat Internetistä. Internetin hintavertailusivujen avulla voit löytää parhaat hinnat. Lisäksi esimerkiksi kirjat ja piilolinssit tulevat halvemmiksi Internetin kautta ostettuina.

Käytä luottokorttia kuten pankkikorttia. Älä intoudu käyttämään luottokorttisi luotto-ominaisuutta. Luottokorttien vuosikorko on yleensä huomattavan korkea. Jos tarvitset luottokorttia esimerkiksi Internet-ostoksiin, harkitse Visa Electronin hankkimista.

Älä ota pikavippejä. Tilanne on harvoin sellainen, että pikavippejä tarvitsee. Lainan ottaminen tai avustuksen pyytäminen muilla keinoilla on noloa ja hävettävää, mutta edullisempaa. Pitkällä aikavälillä pikavipit voivat johtaa velkakierteeseen.

Hanki halpa tai ilmainen harrastus. Jos sinulla on jokin kallis harrastus, vaihda se halvempaan.

Maksa itsellesi taskurahaa. Kohtele itseäsi kuin pikkulasta ja maksa itsellesi tietty määrä taskurahaa, jonka avulla voit ostaa vaikka karkkia.

Laita irtorahat säästöpossuun. Kerää kaikki rahasi taskunpohjalta ja laita ne säästöpossuun. Vie rahat aina tietyin väliajoin pankkiin. Pieni pinkki säästöpossu eteisen pöydällä on myös harvinaisen symppiksen näköinen.

Laita osa palkastasi säästöön joka kuukausi. Tee pankkisi kanssa automaattinen säästösopimus, jonka mukaan palkkapäivänäsi tietty osuus säästöistäsi siirtyy automaattisesti talletustilille. Valitse talletustiliksesi tili, jolta voi ostaa rahaa vain pari kertaa vuodessa.

Hanki tavaraa ilmaiseksi. Internetin ihmemaa on täynnä erilaisia kilpailua ja arvontoja, joiden avulla voit voittaa ilmaista tavaraa. Jos haluat tiedon parhaista ilmaistavaroista suoraan sähköpostiisi, tilaa uutiskirjeeni.

Ota eväät mukaan töihin. Työpaikkalounaat voivat olla kalliita. Mikäli työnantajasi ei tarjoa lounasetua, tee itse oma lounaasi. Mikäli ruokalasi tarjoilee epäterveellistä ruokaa, voivat itsetehdyt lounaat tulla myös terveellisemmäksi. Muista kuitenkin, että suurin osa kaloreista kannattaa syödä aamulla ja päivällä. Iltasyöpöttely lihottaa ja on muutenkin epäterveellistä.

Osta tavarasi käytettynä. Tutki, voisitko ostaa tavaran käytettynä. Internetissä on paljon myyntisivustoja, joiden kautta voit etsiä käytettyjä tavaroita.

Valmista tavarasi itse. Mikäli olet näppärä käsistäsi, voit tehdä kaikenlaisia tavaroita ja esineitä myös itse. Voit laittaa ruokaa itse, tehdä huonekaluja, ommella, tehdä vaatteita, tehdä lahjoja, tehdä joulukoristeita. Nikkarointi on myös hauskaa. Muista kuitenkin, että myös omalla ajallasi on vaihtoehtoiskustannus.

Pysy kotona. Jos et liiku mihinkään, et voi myöskään ostaa mitään. Paitsi Internetistä. Ja ostostelevisiosta. Pidä siis televisio ja Internet kiinni. Varmuuden vuoksi kannattaa myös sulkea radio. Ja olla lukematta sanomalehtiä.

Onko sinulla jokin säästämisvinkki, joka tästä listasta puuttuu? Laita kommenttia tai lähetä palautetta, niin lisään sen tähän listaan!

5 kommenttia

  1. Itse laitan ruisleipäpaketin suoraan pakastimeen ja otan sulamaan kerralla vain sen verran kuin syön. Näin ei mene leipää koskaan roskikseen. Teen myös arvion kaikista ruoista, joita säännöllisesti syön, ja ostan ne kerralla kuukaudeksi eteenpäin (jauhot, pähkinät, kuivahedelmät, puurohiutaleet jne.)edullisimmasta kaupasta (Prisma, Lidl). Tämä vähentää kaupassa käynnin tarvetta, samoin se, että on aina muutama uht-maito kaapissa siltä varalta, että maito loppuu, ja silloin ei ole pakko lähtä kauppaan hakemaan maitoa aamukahvia varten. Mitä harvemmin voi käydä kaupassa, sen parempi, korkeintaan 2 kertaa viikossa. Ja kun pitää kerran viikossa (vesi-)paastopäivän, säästää samalla rahaa kun paino pysyy hallinnassa.Yksi päivä viikossa pelkällä vedellä ei ole ketään koskaan tappanut.

  2. Hei, halusin kiittää sinua tästä hienosta blogista! Penninvenyttäminen on aina ollut lähellä sydäntäni ja ihmiset pitävät minua nuukana vaikka noudatan hyvin pitkälle juuri noita sääntöjä mitä luettelin, eli mietin miten paljon pitää tehdä työtä jonkun turhakkeen ostamiseksi. Minua ei tee onnelliseksi turha tavara nurkissa vaan se että on tilillä rahaa. Näin se menee. Joten jatka hyviä vinkkejäsi! Toivoisin sinulta kommenttia miten sinä söisit alle 40 viikossa? Omiin ostoksiin (lukuunottamatta työpaikkaruokailua) menee juuri hieman yli 40 euroa viikossa.

  3. Olisi kiva tietää, miten Sutemi syö, kun noin vähän menee rahaa ruokaan! Minulla olisi kahden poikani kanssa pyrkimys hyvin pieniin ruokakuluihin, mutta kyllä se vaan on reilu 100 e per nuppi viikossa, vaikka leivon itse ruokaleivät ja kokkaan alusta alkaen.

  4. Opettelin ostamaan vain ja ainoastaan kauppalistan mukaan. Sain ”sisäisen lapseni” suostumaan siihen, kun muistutin itselleni, ettei mikään ole kielletty: jätski, suklaa jne. sallittu, KUNHAN se on etukäteen harkittu ostos ja merkitty kauppalistaan. Näin menetellen kauppalaskut pienenivät tuntuvasti, kun impulssiostokset jäivät kokonaan pois. Täysin ilman kärsimystä, koska saan kaiken mitä haluan kauppalistalle laittaa. Ja painokin on pudonnut jo muutaman kilon, täysin ilman tuskaa.

    Ainoat ”listattomat” ostosreissut ovat Minimaniin, jossa on yleensä aina paljon viimeistä myyntipäivää lähestyviä tuotteita + tuote-eriä, joita ei lehti-ilmoituksissa ole. Siellä hamstraan näitä harkinnan mukaan, mutta sielläkään en osta muuta ylimääräistä kuin näitä hyviä kauppoja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.