Kyselin edellisessä kirjoituksessani S-Pankin riskisyyden perään. Siirsin nimittäin Kaupthingissä olleet rahani S-Pankkiin 4 % korkoa maksavalle säästötilille. En ole mitä ilmeisimmin ollut ainoa.
Taloussanomat on haastatellut S-Pankin toimitusjohtajaa. Jutussa kerrotaan seuraavasti: ”Asiakasmäärä on kasvanut parillasadalla tuhannella ihmisellä, ylittäen kahden miljoonan rajan. Talletuskanta on kuulemma kaksinkertaistunut aloituksen 800 miljoonasta eurosta.” S-Pankissa on siis nyt rahaa noin 1,6 miljardia euroa. Jutussa viitataan myös 90-luvun alussa tapahtuneeseen pakoon Ekan säästökassasta.
Varsinainen mielenkiintoinen kommentti tulee kuitenkin aivan jutun lopussa. Toimitusjohtaja nimittäin kertoo seuraavasti S-Pankkiin talletettujen varojen sijainnista: ”Sijoitamme [rahamme] pohjoismaisiin vakavaraisiin vähittäispankkeihin.”
Muista pohjoismaisista pankeista pois siirretyt rahat ovat siis päätyneet takaisin S-Pankin kassatädin kautta takaisin muihin pohjoismaisiin pankkeihin.
Taloussanomat toteaakin lopuksi varsin osuvasti: ”Muhkeakassaiset osuuskaupat olisivat kuitenkin [S-Pankille] selvästi [muita pohjoismaisia pankkeja] riskittömämpiä ja siten mieluisampia velallisia.”
Linkki: Tallettajat pakenivat S-Pankkiin
s-pankki on sama kuin aikoinaan osuus-kassa,, käyttäytyy globaalisti ja sijoittaa saastäjien varoja,,, mitenköhän käy kun meitä on useita jotka suunnittelevat tilien vaihtoa toiseen pankkiin kuten osuuspankkiin,,,, s-pankki kuollut jo syntyessään onneks on K-plussa jota kehitetään jatkuvasti,, koko s-suksikoon vittuun lopetan asiakkuuden ja taijan boonuskortin yhteydessä laittaa paskaa paketin
en usko et tää kommennti hyväksytään,, koska te kaunistelette asioita