Mihin kannattaa sijoittaa juuri nyt?

En ole täällä blogissa juuri sijoituskohteita pohtinut, sillä itse uskon säästäväisyyden olevan kannattavimpia sijoituksia. Lisäksi yksittäisten ihmisten sijoitukset tuppaavat päättymään katastrofeihin. Viimeksi pankin sijoitusneuvojan luona käydessäni minulle suositeltiin BRIC (Brasilia, Venäjä, Intia, Kiina)-rahastoja sekä Latinalaiseen Amerikkaan sijoittamista.

Tämä tapahtui joskus viime keväänä. Kummassakin sijoituksessa olisin nyt menettänyt noin 60 % sijoitetusta varallisuudesta.

Pankit tosiaan suosittelevat sijoituskohteeksi aina sitä instrumenttia, mikä heillä kulloinkin on markkinointikierrossa. Yleensä tämä on sellainen instrumentti, joka on viimeisen parin vuoden aikana tai aivan viime aikoina tehnyt tosi hyvää tulosta. Tämän instrumentin mainoksia sitten on pankkitätien tiskeillä, yleensä siinä kuulakärkikynän kohdalla. Oletteko huomanneet näitä? Sellainen A4-kokoinen läpinäkyvään muovitelineeseen aseteltu esite, jossa on joku villisti ylöspäin liikkunut tuottokäyrä? Pienellä präntillä alalaidassa lukee, että ”historiallinen tuotto ei ole tae tulevasta”?

En ole vähään aikaan käynyt pankissa, mutta jos olisin pankkien markkinointivastaava, suosittelisin juuri nyt asiakkaille näitä sijoitusmuotoja:
– valuuttatilit (dollari tai jeni)
– kulta
– lääkeyhtiöt
– lyhyeksi myyminen yleisindeksiä vastaan

Vakavasti olen näistä itse harkinnut valuuttatiliä. Jotenkin vain tuntuu, että tässä leikissä dollarialue tulee pärjäämään euroa paremmin. Euromaiden vastaus finanssikriisin hoidossa on ollut lievästi kaoottinen. Perusteluna voin esittää vaikka Amazonin myydyimpien kirjojen listan. Kärjessä komeilee opuksia vuoden 1929 pörssiromahduksesta, Warren Buffettista ja Goldman Sachsista. Näitä kirjoja ostaa USA:ssa aivan tavallinen tuulipukukansa. Jos tällaisella asenteella ei tätä kriisiä voiteta, niin en tiedä millä.

4 kommenttia

  1. Mainitset, että valuuttatileihin kannattaa sijoittaa. En hanlua mainostaa, mutta eräs Invest-Project Finland Oy (http://www.invest-project.fi) tarjoaa sijoituksia ja maksaa jopa 12 % kiinteää korkoa! He sijoittavat valuuttoihin ja riskit kantavat itse. Onko tietoa paljonko valuuttakaupalla voi tienata? Jos käy valuuttakauppaa itse (siis amatöörinä) onko mahdollista tienata vielä enemmän?

  2. Olez: Tuotto ja riski kulkevat aina käsi kädessä. Tällä hetkellä riskittömästi saa vain noin inflaation (2,9 %) verran korkoa.

    Mikäli joku taho lupaa, kuten tässä tapauksessa luvataan, 12 % kiinteää korkoa sijoitukselle, pitää hälytyskellojen aina soida.

    Amatöörien harjoittamana valuuttakauppa on käytännössä uhkapeliä. Aivan kuten Lotossa, voitot voi olla joillekin ja joskus suuria, mutta suurimman osan ajasta tuossa leikissä vain menettää rahansa.

    Katso esimerkiksi Wikipedian artikkeli: http://fi.wikipedia.org/wiki/Valuuttamarkkinahuijaus

    1. Riskittömästi voi saada n. 4-5 % korkoa valtion obligaatioista, Saksan pankit maksavat korkoa 3-4 % (verrattuna Sampoon/Nordeaan 0,15-0,7 %), erilaiset korkorahastot ja tietysti osakkeet voivat tuottaa turvallisesti (jos hajauttaa salkkua) aika hyvin, kiinteistöt kallistuvat hurjasti…jne…

      Ei niiden idea kuulosta tyhmältä ja hyvin perusteltua se on… Täytyy harkita…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.