Kaikenlaisessa sijoittamisessa tupataan antaa ohjeeksi, että pitää tehdä päinvastoin kuin markkinat tekevät. Lueskelen tässä Kauppalehteä, jonka artikkeleissa suomalaiset ja amerikkalaiset sijoitusneuvojat ovat kertoneet näkemyksensä tulevaisuudesta.
Tänään 15.12.2008 päivätyssä uutisessa todetaan, että ”USA:n osakemarkkinoiden alamäki ei oikene vielä kuukausiin, Wall Streetin johtavat sijoitusekspertit uskovat.”
Toisessa saman päivän uutisessa taasen ”sijoituskirjoistaan tunnetut Seppo Saario ja Kim Lindström arvioivat, että pörssikurssit ovat laskeneet jo historiallisen alhaiselle tasolle.”
Amerikkalaiset siis arvioivat alamäen jatkuvan ja suomalaiset sen pysähtyneen. Tästä voidaan siis päätellä, että Yhdysvalloissa alamäki pysähtyy juuri nyt ja Suomessa se jatkuu vielä joitakin kuukausia.
No, jos hieman vakavammin puhuisi, näiden amerikkalaisten sijoitusneuvojien perustelut pörssikurssien laskulle ovat oikeastikin hieman ontuvia. Esimerkiksi Merrill Lynchin päästrategi Richard Bernstein toteaa: ”S&P 500 -yhtiöiden tulokset heikkenevät ja kassavirrat kuihtuvat myös vuonna 2009. Tulokset ovat pudonneet huipulta jo 40 prosenttia, ja ensi vuonna edessä on ehkä 10 prosentin alamäki, Bernstein sanoo.”
Perusteluna pudotuksen jatkumiselle olisi siis se, että markkinoiden mielestä yritysten tulokset putoavat edelleen ensi vuonna. Tämä ei ole mielestäni looginen päätelmä. Pörssikursseihin on nimittäin aina hinnoiteltu markkinoiden kollektiivinen käsitys tulevaisuudesta. Jos markkinoiden yhteinen käsitys juuri nyt on, että ensi vuonna tulokset romahtavat, on se hinnoiteltu jo nykyisiin kursseihin.
Kurssien laskeminen edelleen edellyttäisi taas sitä, että ensi vuonna tulee uusia, tällä hetkellä tuntemattomia uutisia, jotka ovat vielä reilusti huonompia mitä tällä hetkellä odotetaan. Koska Yhdysvalloissa nyt jo tunnutaan odottavan maailmanloppua, on tämä aika epätodennäköistä.
Suomalaisten asiantuntijoiden argumentointi menee taas niin, että suomalaiset kurssit ovat jo mahdollisimman matalalla, koska maailmantalouden tapahtumat eivät kuitenkaan tapahdu Suomessa ja vaikuta meihin. Jep jep. Eihän ne ikinä vaikuta Suomeen.
Näyttää siis siltä, että kannattaisi taas tehdä päinvastoin kuin mitä asiantuntijat neuvovat.