Rahojen siirtelyä ja sijoituspohdintaa

Osuuspankki laski taas kerran korkoaan, joten katsoin aiheelliseksi siirtää talletuksiani pankista toiseen. Otin siis kerralla tyhjäksi koko jatkuvan tuottotilini Osuuspankissa ja siirsin rahani S-Pankkiin.

Tulos: saamani talletuskorko nousi 1,00 % -> 2,00 %.

S-Pankkiin en aio rahojani jättää kuitenkaan makaamaan, sillä pankki on pankki ja kaikissa on talletussuojan suuruus 50 000 €. Nyt pitäisi siis vielä valita, että siirränkö rahani S-Pankista FIM:n 2,50 % talletustilille vai Sofia Pankin 2,85 % 3 kk määräaikaistalletukseen.

Yksi vaihtoehto olisi tietenkin osakesijoittaminen, mutta haaveissani on käyttää rahojani parin vuoden päästä asunnon ostoon. Osakesijoittamisessa pitäisi rahat voida sitoa ainakin seitsemäksi vuodeksi.

Toisaalta, osakkeiden hinnat ovat kyllä uskomattoman matalat juuri nyt. Volatiliteettikin alkaa pikkuhiljaa rauhoittua ja Economist-lehti tiesi kertoa, että taloudellisten tunnuslukujen ”toinen derivaatta” on parantunut. Talous on siis menossa edelleen alaspäin, mutta laskun kiihtyvyys on hitaampi kuin ennen.

No, katsotaan mitä kehittelen. Todennäköisesti pidän rahani edelleen mahdollisimman riskittömässä sijoitusmuodossa ja yritän hankkia korkeampia tuottoja oman yritystoiminnan avulla.

Lisäsin muuten talletuksia koskevaan juttuuni myös määräaikaistalletukset.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Tämä sivusto käyttää Akismetia roskapostin vähentämiseksi. Lue miten kommenttitietosi käsitellään.