Miljoona euroa ei riitä mihinkään

Eräs säästämistavoite
Eräs säästämistavoite

Säästämisoppaissa sanotaan, että säästämisellä pitää olla jokin tavoite. Nuoret säästävät rahaa mopoon tai ensimmäiseen autoon, lapsiperheet lomamatkaan.

Entä jos säästämistavoitteena on jokin rahasumma? Kuinka paljon on tarpeeksi? Televisiossa tällä hetkellä pyörivien lottomainosten mukaan kannattaa lotota, vaikka päävoitto olisikin vain miljoona euroa (“Tolvana!”). Joidenkin tavoitteena on tulla miljonääriksi alle kolmikymppisenä.

Economist-lehden mukaan miljoona euroa ei kuitenkaan riitä mihinkään.

Mikäli minulla olisi tällä hetkellä miljoonan euron sijoitussalkku, joka olisi sijoitettu rahamarkkinarahastoon, salkkuni odotettu vuotuinen tuotto verojen ja kulujen jälkeen olisi noin 30 000 euroa. Inflaatio syö tästä vielä puolet. 1000 euroa kuussa ei tarjoa kovinkaan kummoisia edellytyksiä Playboy-elämän viettämiseen.

Mikä sitten olisi sopiva säästämistavoite? Adrian Cartwoodilla, How to make 7 million in 7 years -blogin pitäjällä, on tähän vastaus. Hänen mukaansa sopiva säästämistavoite on noin 3 miljoonaa dollaria. Tämä on hänen mukaansa se rahasumma, jonka avulla saavuttaisi jonkinlaisen “karvalakkimiljonäärin” statuksen.

Mitä olette mieltä? Riittääkö miljoona?

9 vastausta artikkeliin “Miljoona euroa ei riitä mihinkään”

  1. Miljoona riittää hyvin, jos koko ajan tekee tasaisesti lisää rahaa. Itse en jaksa ajatella, paljonko pitäisi olla pääomaa vaan mietin, mikä olisi kohtuullinen kuukausittainen tulo, jotta pystyisi kattamaan kiinteät kulut. Itse pidän kaikkea yli kymppitonnin / kk hyvänä, mutta varallisuus ei pitkälle hetkauta.

    1. Jotkut hinnat ovat noesuset je4rkytte4ve4sti, mm. Jyve4skyle4n paikallisliikenteen kertamaksu on noussut about 20 % vuodessa euron ke4yttf6f6noton je4lkeen. Oleellista on kuitenkin muistaa, ette4 nyt puhutaan siite4, onko hinnan nousu euron syyte4; esimerkiksi bussi- ja junalippujen kohdalla siihen en usko (korotukset eive4t tapahtuneet yhdelle4 kertaa euroon tultaessa vaan niite4 on tehty pitkin matkaa ve4hitellen).

  2. Itse iloitsisin suuresti tuhannen euron kuukausituloista.

    Terveisin yliopisto-opiskelija, tulot 469 euroa kuussa ja silläkin pärjää kun pärjättävä on

  3. Olen työtön käämijä Tampereen Suolijärveltä. Pärjäilen hienosti peruspäivärahalla , koska elän luolassa kanadanmajavan kanssa ja keitän itse omat taikajuomat. Syötävät dyykkailen Hervannan Siwan roskiksesta, koska se ei maksa mitään. Miljoona euroa olisi minulle todellinen lottovoitto, koska nykyisellä noin 100 euron kuukausikulutuksella se riittäisi seuraavat 10000 kuukautta eli tarkalleen 833 ja 1/3 vuotta ilman pääomalle maksettavaa korkoa. Luulisin , että tuo vuosimäärä ylittää oletetun elinikäni merkittävästi.

  4. Minimalistilla on tapana suuttua kun näkee tälläisiä keskusteluja. Minimalisti näkee taloudellisen riippumattomuuden tärkeänä hyvälle elämälle ja siksi haluaa tarkkamarkka fanien kysyvän itseltään “Kuinka VÄHÄN minulle riittää päivässä?” Ennen liikoja miettimisiä on tärkeää muistaa, että ainakin 80% maailman ihmisistä elää alle 10 eurolla päivässä.

  5. Tarmo: Oletetaan, että sijoitat vuoden 2011 alussa 1000 euroa vuodeksi osakemarkkinoille. Saat osakemarkkinoilta tuottoa 8 % vuodessa eli vuoden päästä sinulla on 1080 euroa.

    Jos kuitenkin samaan aikaan inflaatio on ollut 2,5 %, tarkoittaa se sitä, että (keskimäärin arvioiden) tuote, joka maksoi 1.1.2011 1000 euroa maksaakin 1.1.2012 1025 euroa. Tuon 1080 euron arvo diskontattuna nykyhetkeen onkin siis vain 1080 / 1,025 eli 1053.66 euroa.

    Vastaavasti jos sijoitustesi arvo nousee 3 % vuodessa (kuten oletin) mutta inflaatio on 1,5 % vuodessa (kuten oletin), on todellinen tuottosi noin 1,5 % vuodessa.

    Todellinen korko r voidaan laskea ns. Fisherin kaavalla.

    r = i − π
    missä,
    r = todellinen
    i = nimellinen korko
    π = inflaatio

    Fisherin kaava on approksimaatio, mutta yleensä riittävän tarkka sellainen.

    Lisätietoja Fisherin kaavasta löytyy esimerkiksi Wikipediasta: http://en.wikipedia.org/wiki/Fisher_equation

    Tällä hetkellä inflaatio on noin 2,5 % vuodessa. Todellinen kokemasi inflaatio riippuu siitä millaisia tuotteita ostat. Toisten tuotteiden hinta nousee enemmän kuin toisten. Pitkällä aikavälillä inflaatio tulee kuitenkin huomioida laskelmissa ja erityisesti silloin, kun puhutaan kymmenien vuosien sijoituksista.

    Inflaation lisäksi tulee tosielämässä huomioida myös verot ja niiden maksuhetki.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.