Halvan sähkön löytämiseen täysin uusi ohje

Päivitin tänään täysin ohjeeni halvimman sähköyhtiön löytämisestä. Ohjeessa on nyt huomioitu erikseen uudet toimijat Suomen Energiayhtiö (Energibolaget i Sverige), Kraft & Kultur, Energiapallo sekä Eon Suomi.

Sähkö tulee yhtiöstä riippumatta ihan samasta paikasta (pohjoismaisesta sähköpörssistä), joten yhtiön vaihtaminen ei aiheuta käytännössä kuin kaksi muutosta asiakkaalle: 1) halvempi sähkölasku, 2) uuden yrityksen nimi sähkölaskussa.

Kuten Talouselämä-lehti 15/2009 sanoi: ”Pörssisähkö on tuotteena kaikilla sama, joten yrityskuvalla on merkitystä.” Sähkön hinnan kilpailutuksella voi kuitenkin säästää vuodessa jopa 500 euroa (Taloussanomien tutkimus). Oma isäni säästi juuri 70 euroa vuodessa vaihtamalla halvempaan sähköyhtiöön. Uusi sopimus on kaiken hyvän lisäksi toistaiseksi voimassaoleva. 70 euroa vartin työllä on aika hyvin.

Jos huomaat uudessa ohjeessani virheitä tai puutteita, kerro siitä kommenteissa. Kaikki palaute on todella tervetullutta!

2 kommenttia

  1. Minun isäni puolestaan säästi ensimmäisenä vuonna, mutta koska hän ei huomannut ajoissa vaihtaa pois, sopimus maksaakin toisena vuonna paljon enemmän, ero on noin 90 euroa verrattuna siihen, ettei hän olisi koskaan vaihtoa tehnyt.

  2. kuukauden spot + 0.25 c/kwh sopimus, mitä rovaniemen energia tarjoaa, on ollut viime vuodet ollut edullisin. Kun asennettiin etäluettava mittari, liityin itse heti. Huonopuoli on suuresti vaihtelevat kuukausierät, joka vaatii budjetointia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.