Säästäminen – Osa 1: Perusteet

Minulla on ollut jo yli kuukauden työn alla blogiartikkeli, jossa käsittelisin menojen ja tulojen tasapainottamista yleisesti. Ajatukseni tässä blogissa on nimittäin koko ajan ollut tämän aiheen ympärillä liikkuminen. Huomasin tänään blogin ”Miljonääriksi alle kolmikymppisenä”, jonka kirjoittana on tehnyt artikkelin aiheesta Ei ne suuret tulot, vaan pienet menot. Päätin siis itsekin viimein kantaa korteni kekoon ja kertoa oman näkemykseni tästä aiheesta.

Itse aloin painiskella rahan säästämisongelman kanssa viimeisenä opiskeluvuotenani. Minulla oli pankissa maksamatonta opintolainaa ja tililläni oli rahaa vain parisataa euroa. Opintotuki ja asumislisä kuluivat kokonaisuudessaan vuokraan ja ruokaan. Seuraavassa on kuvaus siitä, miten itse aloin tätä ongelmaa ratkaista.

Mitä on säästäminen?

Koska olen koulutukseltani kauppatieteilijä, lähdin analysoimaan tätä ongelmaa yritysmaailman oppien kautta. Liikkeenjohdon perusteissahan opetetaan, että kaiken yritystoiminnan perusta on, että yrityksen tulot ylittävät menot.

tulot – menot = voitto

Asia ei ole tämän kummallisempi yksittäisenkään ihmisen tapauksessa. Rahan säästäminen edellyttää, että menojen jälkeen jää yli rahaa, jota laittaa säästöön. Jos näin ei ole, pitää joko vähentää menoja tai lisätä tuloja. Lainaakin voi hetkellisesti ottaa, mutta sekin täytyy joskus maksaa takaisin. Sitten jos rahaa jää yli, pitää ylijäävä raha sijoittaa odotettua tuottoa maksimoivasti.

Saamme siis tämänkin blogin peruskäsitteet: menot, tulot, lainat ja sijoittaminen.

Säästämisongelman voi siis jakaa kolmeen osaan:

1. miten vähentää menoja
2. miten lisätä tuloja
3. miten investoida voitto odotettua tuottoa maksimoiden

Tämän sarjan artikkelit:
1. Perusteet
2. Menojen vähentäminen
2.1 Ruokamenojen vähentäminen
2.2 Muiden menojen vähentäminen
3. Tulojen lisääminen
4. Voiton sijoittaminen

2 kommenttia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.