
Yahoon kolumnisti Erin Burt on listannut seitsemän tapaa tappaa oma urakehitys.
1. Viivyttely
Muistatko, kuinka et avannut kurssikirjoja kurssin aikana, luit kuin hullu tenttiä edeltävänä päivänä ja sait silti hyvän arvosanan tentistä?
Tällä tekniikalla voi valmistua korkeakoulusta, mutta työpaikalla viivyttely kannattaa unohtaa. Ensinnäkin, viime minuutilla ennen kokouksen alkua tehty Powerpoint-esitys myös näyttää siltä. Toisekseen, jos jotakin odottamatonta tapahtuu, perinteinen ”koira söi koulutehtäväni” -selitys ei toimi työkavereihisi yhtä hyvin kuin professoriisi.
2. Uskot, että olet oikeutettu
Vaikka työskentelisit kuinka lujasti, et voi saada viiden vuoden työkokemusta vuodessa. Vastavalmistuneena olet työpaikan hierarkian pohjalla. Hyväksy, että joudut tekemään aluksi töitä, joita vanhemmat työntekijät eivät halua tehdä.
3. Omaan työnkuvaan sopeutuminen
Työsopimuksessa määritellyn työnkuvan noudattaminen ei auta sinua ylennyksen saamisessa. Osoita oma erinomaisuutesi, mutta älä rehentele.
4. Työpaikkapolitiikan välttäminen
Politiikkaa ei voi välttää edes työpaikoilla. Saadaksesi ylennyksen, välttääksesi irtisanomisen tai saadaksesi projektillesi hyväksynnän tarvitset työkavereidesi tukea. Muodosta suhdeverkostoja, pyydä muilta apua, tarjoa itse apuasi toisille ja osoita vilpitöntä mielenkiintoa työkavereitasi kohtaan.
5. Huono tiimipeli
Kaikkein helpoin tapa tuhota oma ura on saada maine huonona tiimipelaajana.
6. Epäsiisti pukeutuminen
Elämme maailmassa, jossa ulkonäöllä on hyvin suuri merkitys. Pukeudu mahdollisimman ammattimaisesti. Pidä hiuksesi aina hyvin leikattuna, hoidata kyntesi, käytä silitettyjä vaatteita ja huolehdi, että henkesi ei haise.
Pukeutumisen suhteen seuraa työpaikan normeja. Mikäli muut työntekijät käyttävät farkkuja, ei bisnespuku ole välttämättä järkevä vaihtoehto. Amerikkalaisten uraoppaiden ohje ”dress for the job you want” pätee kuitenkin Suomessakin.
7. Verkostoitumisessa epäonnistuminen
Verkostot ovat yksi parhaita tapoja löytää ensimmäinen työpaikka. Hyviä tapoja oman verkoston kehittämiseen:
- liity yliopistosi alumnijärjestöön
- liity ammattialasi järjestöihin
- seuraa oman alasi lehdistöä
- etsi omaan alaasi liittyviä keskustelufoorumeita verkosta
- pidä yhteyttä vanhoihin opiskelukavereihisi, erityisesti niihin, jotka lukivat samaa pääainetta kuin sinä, mutta valmistuivat vuoden tai pari sinua ennen
- hae kontakteja konferensseissa ja messuilla
- pidä aina käyntikortteja mukanasi
Älä myöskään unohda verkostoitumista oman työpaikkasi johtajien kanssa.