Kerro tavoitteesi ja tilanteesi [Päivä 15: 1000 ESH]

Tarkan markan säästöhaaste on puolivälissä. Ensimmäiseksi haluan kysyä kommentteja tähänastisista säästövinkeistä:

  • Onko jonkun vinkin kanssa ollut ongelmia?
  • Paljonko olette onnistuneet säästämään euroissa?

Toisekseen pyytäisin teitä kertomaan, että mikä teidän kunkin tavoite on säästämisen suhteen. Pyrittekö pienentämään menoja? Haluatteko miljonääriksi johonkin ikään mennessä? Haaveiletteko kesämökistä?

Omat taloudelliset tavoitteeni ovat olleet:

  • Omakotitalon ostaminen käteisellä. Olen arvioinut, että haluamani kivitalo järven rannalla maksaisi noin 525 000 euroa. En kuitenkaan ole asettanut tälle tavoitteelle aikataulua enkä tehnyt suunnitelmaa siihen pääsemiseksi. Toistaiseksi minulla on säästettynä noin 60 000 euroa. Nämä rahat ovat S-Pankin tilillä.
  • Sivutulojen nostaminen 7500 euroon vuoden loppuun mennessä. Asetin tämän tavoitteen itselleni toukokuussa. Olen tällä hetkellä reippaasti jäljessä tavoitteestani. Rakastan kuitenkin sanontaa ”joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa”. Kataja kun tuppaa olemaan korkealla kuin maanpinta. Viime kuussa sivutuloni olivat noin 1700 euroa. Nämä tulot tulivat www-sivujeni sekä blogieni affiliate- ja mainostuloista.
  • Työpaikan löytäminen tänä vuonna.

Minulla on siis yksi pidemmän aikavälin tavoite ja kaksi hyvin lyhyen aikavälin tavoitetta. Millaisia tavoitteita teillä on?

11 kommenttia

  1. 60000e s-tilillä? Talletussuojakin on vain 50000e asti tuotoista puhumattakaan… Jos säästössä on 60ke ja tavoite on 525ke niin säästöaika on pitkä eli voit huoletta sijoittaa rahasti osakkeisiin/rahastoihin.

  2. Itsellä noin 17 000 euron velat… Laskin äsken että menee noin 8,5vuotta sen maksuun. Sen jälkeen ehkä oma talo ja siihen säästäminen. Tulot kun ei ole kovin hääppöiset, kaikki säästövinkit on tarpeen.

  3. kaali: Niinpä. Minun oli tarkoitus siirtää rahat lähinnä OMXH25 ETF:ään maaliskuun alussa. Tämä siksi, että osakekurssit hakivat tuolloin 14 vuoden pohjalukemia. Todennäköisyyden perusteella nousu näytti melkoisen varmalta.

    En kuitenkaan tehnyt näin kolmesta syystä:
    – Olen arvioinut, että tulen ostamaan asunnon noin kuuden vuoden kuluttua. Osakesijoittamisessa perspektiivin pitäisi olla seitsemän vuotta.
    – Oletin, että saan kaikkein parasta tuottoa kasvattamalla ansiotulojani oman yritystoiminnan kautta. Halusin varautua investoimaan tähän maksimissaan 25 000 euroa omia rahojani. Loput toimisivat vararahastona, jos yritystoiminta ei onnistuisi.
    – Koska olen työtön, riskiaversioni on liioitellun korkea. Suomennettuna: pelkäsin niin perkeleesti menettäväni rahani.

    Näin jälkikäteen keväiset päätökseni tietenkin hieman kaduttavat. Olisinhan saanut tässä ajassa OMXH25 ETF:stä noin 25 000 euroa tuottoa ennen veroja. Toisaalta, mahdollisuuksia suurin tuottoihin on olemassa aina ja kaikissa taloudellisissa tilanteissa.

  4. Olen keskituloinen ja asun omakotitalossa. Velkaa on noin 33 000 euroa asunto- ja autolaina mukaanlukien.
    Tavoitteenani on karsia menoja, rahaa valuu käsistäni edelleen ja minulla on tunne siitä, etten aina voi vaikuttaa menoihin. Tavoitteena harkitsin jopa ostoboikottia, mutta kolmen teini-ikäisen lapsen kanssa se taitaa olla epärealistista. Mielestäni on ikävää, jos vain yksi perheenjäsen sitoutuu säästämiseen ja muut eivät halua tinkiä.
    Minua motivoi säästäminen johonkin hankkeeseen, esim. matka tai yritystoiminnan aloittaminen.
    Vararahaston perustaminen olisi tarpeen, mutta pystynkö pitämään näppini irti vararahastosta?.

  5. Se ongelma on minullakin. Houkutuksia on joka puolella ja tavoitteena olisi jossain vaiheessa nopeuttaa lainan maksua. AARGH!

  6. Vinkkien kanssa ei ole ollut minkäänlaisia ongelmia. Olen itse jo pitkään toiminut näiden periaatteiden mukaan. Menoja alkaa olla pikkuhiljaa todella hankala enää enempää karsia. Välillä kyllä tulee jokin älynväläys, jolla saa kuluja satasella vuositasolla pienennettyä. Homma alkaa olla kuitenkin sellaista nappikauppaa, että seuraava asia, mikä oikeasti tilannetta hetkauttaa on tulojen kasvattaminen.

    Säästämisen ja sijoittamisen sain aloitettua vasta pari vuotta sitten, kun viimein siirryin työelämään.

    – Tällä hetkellä säästöissä ja sijoituksissa on noin 17 000 euroa. Jos tulot eivät tästä kasva, niin vuosittain pääoma kasvaa noin 7500 eurolla.

    – Tavoitteena on kasvattaa palkkatulot siihen pisteeseen, että saan sijoituksiin pistettyä tasan 1000 euroa kuussa.

    – Pitkäaikaisena omaisuustavoitteena ei niinkään ole esimerkiksi miljoona euroa, vaan taloudellista riippumattomuutta lähentelevä tila. Näin siksi, että kyseessä on varsin suhteellinen asia, ja sen saavuttaminen saattaa olla mahdollista jo verrattain pienellä omaisuudella, riippuen tietenkin vaatimustasosta.

    – Lisätuloja ja ideoita niihin yritän kovasti metsästää, mutta mikään ei oikein tunnu hyvältä tai edes sen verran toimivalta että viitsisi edes yrittää. Pitäisi siis saada edes jotain aikaan tällä rintamalla, että voisin asettaa alkeellisenkaan tavoitteen.

  7. Minulla on pari joustoluottoa sekä asuntolaina yhdessä mieheni kanssa. Säästössä minulla ei ole mitään. Tavoitteeni on päästä eroon joustoluotoista. Toisesta luotosta toivon pääseväni eroon joulukuussa veronpalautusten turvin. Toisen luoton otin jotta pääsen rahoitusyhtiön omistuksessa olleen autoni omistajaksi. Näin ollen sain autoni siis maksettua ja täyskaskon siitä pois. Tätä lainaa on aika paljon. Tuntuu, että tuloni suhteutettuna menoihini on vaina liian pienet. Vanhempi poika aloitti lukion joten kirjoihin menee väkisinkin rahaa. Nuorempi poika aloitti koulun joten hoitomaksut jäivät pois. Säästöön siis pitäisi jäädä melkein hoitomaksun verran kuukaudessa, koska lukiokirjat eivät maksa kuukautta kohden niin paljoa kuin hoitomaksu oli.

    Vinkit ovat olleet hyviä. Kirkkoon en ole kuulunut vuosiin, vertailen hintoja jne. Kauppakuitteja en ole muistanut säilyttää joten siinä olisi petraamisen varaa.

  8. Tarkan markan sivuston läpi lukeneena ei vinkeissä ole ollut kauheasti uutta. Kuten työmatka-autoiluvinkkiin kommentoinkin: suhteessa bussilla kulkemiseen tulee autolla ajaminen suunnilleen samanhintaiseksi meidän taloudessamme.

    Ruokaostoksissa säästäminen ei oikeastaan kosketa minua juurikaan, sillä meidän taloudessamme se on avomieheni vastuulla. Asunto on minun, joten lyhennän kuukausittain lainaani sekä maksan toki omat laskuni (esim. puhelin). Mieheni maksaa vastikkeen sekä sähkö-, vesi- ja nettilaskut (jotka on toki säästövinkkien avulla minimoitu) ja ostaa (ja valmistaa) ruoat. Auto on minun, joten siitä maksan tietysti ajoneuvoveron ja liikennevakuutuksen, mutta auto tankataan vuorotellen.

    Loppujen lopuksi sellaisia pakollisia kuluja ei minulla kauheasti ole. Ratsastustunti kustantaa 25 euroa viikossa, moottorikelkoilla ja -pyörillä ajelen onneksi ilmaiseksi työni vuoksi. Haaveilen pianotunneista….

    Eniten minua kiinnostaa siis tulojen kasvattaminen. Siinä suhteessa olenkin aika pihi ja pikkutarkka, sillä uskon, että pienistä puroista kasvaa suuri virta!

  9. 1000 euron tavoitteesta kasassa nyt säästövinkkien perusteella 8,60 🙂 tosin juuri vasta aloitin ja kun valmiiksi olen jo nuuka niin ei ole paljon tavoissa muutettavaa. säästökohteena haave jonka mukaan jossain vaiheessa saisi puolet vuodesta tai vaikka edes kolmasosan vuodesta viettää aasiassa, pois tästä ahneesta ja kiireisestä yhteiskunnasta..mutta saahan sitä ihminen haaveilla. Nyt maksetaan asuntolainaa tuo 1000 e / kk joten säästetään aluksi nyt siihen joka kk. Teen vähän extrahommia joten siitä yritän laittaa jemmaan ja nimenomaan jemmaan, en sijoita enkä mitään muutakaan sillä perheenjäsenien hävikit on opettaneet sen että mummon sukanvarressa meniniki pitää rahat tallessa tai siis tallelokerossa. tiedän..tiedän…montakin asiaa missä se tuottaisi mutta lähden siitä ettei se ainakaan sula kun summat on kuitenkin nappikauppaa mutta itselleni isoja, ja siellä aasiassa elää kuukausitolkulla sillä millä täällä yhden kk.

  10. Moi
    Olen entisessä elämän tilanteessa tehnyt joustoluottoa jota on vielä 19000 ja masteria on 4600 minun tuloni on nyt 1300 vuokra, netti, sähkö on noin 500 euroa kk. Karkkiin minulla on mennyt noin 100 euroa kk. Olisin halukas pääsemään ainakin masterista kahdessa vuodessa eroon ja samalla säästämään matkaa varten 100 euroa kk. Lyhennän nyt molempia lainoja yhteensä 160 euroa kun jäin työttömäksi. Opiskelen nyt. Kaupassa käyntiä täytyy harjoitella lisää ja heräte ostoksia. KIITOS, kivasta palstasta.

  11. n. 1000 euroa olisi tarkoitus saada tässä vuodessa kasvatettua säästöön. Koiranulkoilutuksia pitäisi vaan saada enemmän. Scene on pääkaupunkiseutu Riihimäen läheisyydessä, joten jos tarvetta löytyy, sähköposti on blogin alalaidassa
    rukiista.blogspot.fi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.