MOT: Pikavippi

Juuri äsken loppuneen Yleisradion MOT-ohjelman aiheena olivat äsken pikavipit. Pikavippi tai pikalaina, pahimmassa tapauksessa useat sellaiset, ovat monen suomalaisen velkaongelmien takana. MOT:n ohjelmassa puututtiin moniin asioihin, joita olen tuolla Tarkkamarkan pääsivulla jo aiemmin ihmetellyt. MOT oli myös saanut selville paljon sellaisia asioita, joihin törmäsin itsekin kaikki pikavipit -listaani tehdessäni.

Tässä joitakin tärkeimpiä poimintoja ohjelmasta:

Tuomon tuvat

Erityisesti Suomi24-keskustelufoorumeilla on puhuttu paljon niin sanotuista ”Tuomon tuvista” tai ”tuomontuvista”. Tuomon tuvat -käsitteellä tarkoitetaan Tuomo Mäki nimisen henkilön omistamia pikavippiyrityksiä ja niiden hallinnoimia pikavippisivuja. MOT selvitti, että yllättävän monen pikavippiyrityksen taustat johtivat tähän samaan henkilöön. Myös monet päällisin puolin virolaiselta vaikuttavat vippiyritykset ovat MOT:n mukaan virolaisten yhtiöiden ja holding-yhtiöiden kautta tämän yhden henkilön hallinnassa. Käsitettä tuomontuvat on käytetty myös laajemmin kuvaamaan epärehellisiä vippisivustoja, joiden katsotaan pyrkivän vain rahastamaan tekstiviestimaksuilla.

Vippikierteen katkaiseminen

Ohjelmassa haastateltiin joitakin pikavippikierteeseen joutuneita sekä yhden tällaisen henkilön isää. Saan lähes päivittäin sähköpostia Tarkan markan lukijoilta, jotka pyytävät apua pikavippeihin liittyviin vaikeuksiinsa.Lohdutuksen sanana heille voisi todeta, että MOT:n ohjelmassa esiintyneet kaksi henkilöä ovat saaneet velkakierteensä kuriin ja ovat matkalla kohti kaikkien vippivelkojen maksamista takaisin. Ohjelmasta kävi kuitenkin hyvin selväksi, että velkojen takaisinmaksaminen on aina rankka prosessi. Erään ohjelmassa esiintyneen pitää myydä talonsa pois maksaakseen vippivelkansa takaisin.

Valtiovallan näkemys

Ohjelmassa haastateltiin myös valtiovallan edustajaa. Oikeusministeri Tuija Brax ei suostunut MOT:n haastatteluun. MOT:n mukaan Virossa on säädetty vipeille 60 % korkokatto. Suomessa tällaista kattoa ei ole haluttu säätää, koska tämä sulkisi osan kansalaisista pois korkomarkkinoilta. Toisin sanoen, Suomessa valtiovalta haluaa, että kaikilla kansalaisilla on mahdollisuus ottaa velkaa, olkoon korko sitten kuinka suuri tahansa.

Tämä toi omaan mieleeni muistoja Yhdysvaltojen asuntolainakriisistä. Eräs suuria, mutta hyvin poliittisesti epäkorrekteja syitä, asuntolainakriisille oli, että Yhdysvaltain demokraattihallinto Bill Clintonin johdolla halusi taata mahdollisuuden asuntolainan hankkimiseen myös sellaisille henkilöille, joilla ei ole siihen varaa. Yhdysvalloissa pankit siis käytännössä pakotettiin antamaan lainaa henkilöille, joilla ei ollut siihen varaa. Suomessa näyttää vallitsevan tavallaan sama tausta-ajatus.

Linkki: Ohjelman käsikirjoitus YLE:n MOT-ohjelman sivuilla

Tässä omia alustavia ajatuksiani. Yritän tehdä vielä listan MOT-ohjelman selvittämistä Tuomon tuvista. Katsoitko MOT:n ohjelman? Millaisia ajatuksia se herätti?

15 kommenttia

  1. Hauskana yksityiskohtana ajattelin vain kertoa että tämän artikkelin rss-feedin kolmesta mainoksesta kaksi oli pikavippipalveluilta.

  2. Todettakoon, että se ei ole mitenkään häpeäksi Braxille, että hän ei suostunut haastatteluun.

    MOT:n journalistinen toimintatapa on sellainen, että kukaan järkevä ihminen ei suostu sen haastateltavaksi, ellei ole varma että toimittaja on päättänyt ajaa sitä asiaa mitä hänkin ajaa. Kun ohjelman historiasta tiedetään, että haastatteluvastauksia esitetään hyvin valikoiden, jopa niin että ohjelmassa esitetty kysymys on eri kuin se mihin sen perään annettu vastaus on annettu – eli leikkaamalla vääristellään haastateltavan sanomisia – niin kukaan vastuullinen ihminen ei mene MOT:n haastateltavaksi.

    Voi olla, että MOT nostaa toisinaan esille ihan oikeitakin ongelmia ja hyvin perustein. Valitettavasti koskaan ei kuitenkaan voi tietää, miten kauas kohtuudesta ohjelma on vaeltanut.

  3. Itselläni meni usko MOT:n kun kysyin toimittajalta ”YIT-gaten” yhteydessä suoraan miksi suurin osa asiaan liittyvistä faktoista oli jätetty pois, ja miksi vain yhden osapuolen näkökanta tuotiin esiin. Vastaus oli että tässä oli nyt päätetty tehdä tälläinen ”human interest” juttu… (http://www.yle.fi/mot/mb061016/kasikirjoitus.htm)

  4. Korkokaton puuttuminen ei pakota pankkeja lainanantoon. Ongelmahan Amerikan pankkikriisissä ei sinänsä ollut se, että velkaa annettiin maksukyvyttömille vaan se, että kyseisestä velasta ei peritty liiketaloudellisesti kestävää korkoa. Tai siis, että velkaa annettiin riskiin nähden liian pienellä korolla – ei oikealla korolla olisi lainaa voinut antaa. Ja tämä taas johtui siitä, että kyseiset velat sai myytyä jälkimarkkinoille niin hyvään hintaan, että lainan myöntäjälle ei juurikaan riskiä jäänyt.

    Clintonin syyttäminen subprimekriisistä on muuten aika paksua. Ks. http://economistsview.typepad.com/economistsview/2008/12/it-wasnt-the-cr.html

  5. Ihan asiaa pikavipeistä, mutta lopusta pieni kommentti:

    ”Yhdysvaltain demokraattihallinto Bill Clintonin johdolla halusi taata mahdollisuuden asuntolainan hankkimiseen myös sellaisille henkilöille, joilla ei ole siihen varaa”

    Ilmeisesti viittaat CRA-lainsäädäntöön – joka on perua jo 1970-luvulta? Tämän ajallisesti väärin sijoitetun ja sisällöltään epätarkan väitteen osalta kannattaa tutustua tutkimuksiin, joita Yhdysvalloissa on tehty CRA-lainsäädännön osalta.

    http://www.federalreserve.gov/newsevents/speech/kroszner20081203a.htm

    Tosiasiassa CRA-lainsäädännön vaikutus asuntolainakriisiin oli minimaalinen. Pankit osasivat sotkea asiansa ihan itse – ja tekivätkin sen täydellä höyryllä, kun kelvollista valvontaa ei ollut. Fivan valvonnan puuttuessa pikavippifirmatkin ovat saaneet Suomessa toimia kuin villissä lännessä.

  6. MOT otti myös muhun yhteyttä ja pyysi haastattelua & halusi ostaa/saada pikavippidataa. En suostunut. Kyllä ne on selkeesti jaksaneet penkoa pikavippialan ”vaikuttajia” Suomessa.

    Oma mielipiteeni on että ei aikuisia ihmisiä voi holhota. Kyllä se on jokaisen oma päätös ottaako tommosen lainan vai ei. Itse omalta osaltani voin vaan auttaa heitä valitsemaan mahdollisimman hyvän lainan.

  7. Siis nyt on tässä maassa meneillään vallassa olevilta aivan tietoinen, tai sitten tyhmyydestä johtuva satojen, jos ei tuhansien nuorten syrjäyttämisbuumi.
    Ensin sallitaan luotonotot kaikille ja sitten siitä rangaistaan, kun lainan takaisinmaksukykyä ei olekaan. Yksikään vippifirma ei tarkista sitä, onko nuori töissä, työtön tai vaikkapa asevelvollisuutta suorittamassa minimaalisella korvauksella.
    Poikani ja useat hänen ikäisistään ovat tässä loukussa. Millään taholla ei ole keinoja auttaa. Täysi-ikäisyys annetaan 18 vuotiaalle. Nyt on vaan niin, että aikuisuutta se ei takaa, varsinkaan nuorten miesten kohdalla. Heidän aivonsa kypsyvät vähitellen, aina tuonne 25 ikävuoteen asti. Monet 18-20 vuotiaat eivät ole kypsiä vastulliseen, syyt ja seuraukset huomioon ottavaan toimintaan.
    Eli tämä on laajempi yhteiskunnallinen ongelma. Olen sitä mieltä, että oikeuksia tulee antaa vähitellen nuorillemme, mikäli täysi-ikäisyyden rajaa ei nosteta.Perustuslakia tulee muuttaa ja tämän kaltainen vastuuton luotonanto lopettaa.

  8. Minimalistin mielestä on järkevämpää oppia muiden virheistä eikä kantapään kautta. Näkemällä miten muut ovat pilanneet elämänsä pikavippien kautta ei kenenkään suomalaisen tulisi tehdä kyseistä virhettä. Minimalistisuus blogin kirjoittaja ei ole koskaan kuullut kenestäkään, joka olisi hyötynyt pikavipin ottamisesta. Pikavipeistä hyötyvät ainoastaan pikavippejä tarjoavat yritykset sekä ihmiset, jotka saavat mainostuloja pikavippiyrityksiltä. Tietysti vahingoniloiset ihmiset myös saavat nautintoa tuttaviensa vippihölmöilyistä.

  9. Todennäköisemmin hallituksen linjan takana on ajatus siitä, että ihmisillä pitää olla vapaa oikeus solmia juuri sellaisia sopimuksia kuin he haluavat.

    Markkinat, sopimusvapaus, vapaa yrittäjyys ja yksityisomaisuus yhdessä johtavat ”ikäänkuin näkymättömän käden ohjaamana” parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen.

    1. Arvoisa Mikko,

      Riippuu täysin kenen kannalta puhutaan ”parhaasta mahdollisesta lopputuloksesta”. Onko huumeriippuvaisella paras päätös saada tämän päivän annos? Onko peliriippuvaiselle paras lopputulos pelata kaikki rahansa uhkapeleihin ja lainata tai varastaa rahaa tuttavilta ja kaikkein tärkeimmiltä ihmisiltä.

      Pikavipeillä hyötyy niitä markkinoivat ihmiset eivät itse pikavippien ottajat. Aivan kuten uhkapeleistä hyötyvät ainoastaan pelien järjestäjät eivätkä itse pelaajat. Tiesittekö, että suurin osa uhkapelaajista ei pelaa voittamisen takia vaan häviämisen tuoman jännityksen takia?

      Itse en ota kantaa onko mainitsemasi ”näkymätön käsi” hyvä vai huono ratkaisu pikavipeille.. Riippuu täysin keneltä asiaa kysyt. En ota vippejä enkä myöskään markkinoi vippejä ellei mukaan lasketa Google mainoksia, jotka näkyvät blogissani.

  10. Aika vähättelevä asenne tuo, että pikavipistä ei hyödy sen ottaja eikä uhkapelistä pelaaja. Väitän, että molemmissa tapauksissa hyötyä on, vähintään lyhyellä aikavälillä. Eri asia sitten on, että kyseinen hyöty ei aina (ja pikavipin kohdalla useimmiten) ole niin suuri, että siitä kannattaisi maksaa niin paljon kuin pyydetään.

  11. Antti-Juhani Kaijanaho,

    Lyhyen aikaperspektiivin omaavat ihmiset ovat yhteiskunnan alakastia ja pitkän aikaperspektiivin omaavat ihmiset nousevat arvostettuihin asemiin. Pitkän aikaperspektiivin omaavat ihmiset tietävät lyhyen aikavälin uhrausten tuovan loppujen lopuksi paremman tuloksen kuin nautinto heti ajattelun. Viestisi perusteella suosittelet hakemaan heti nautintoa, joka on naurettavaa.

    Mielenkiintoista ettet maininnut huumeiden lyhyen aikavälin hyötyä. Mikäs sen nautinnollisempaa kuin piikittää heroiinia ja saada lyhyen aikavälin nautinto.. Tai harrastaa suojaamatonta seksiä sukupuolitautisen prostituoidun kanssa.. Vai mitä Antti-Juhani?

  12. Kohteliaisuudet

    Olemme sertifioitu, luotettava, luotettava, tehokas, dynaaminen ja nopeasti
    luottamus, yhteistyö ja vaatii kaikenlaisia yrityksiä
    rahoituksen avulla saadaan käyttöön pitkän aikavälin
    suurin lainamäärä viisi-kaksikymmentävuosi.
    Tarjoamme tällaisia lainoja ja paljon muuta:

    Henkilökohtaiset Lainat (vakuudettomat)
    * Business Lainat (vakuudettomat)
    Consolidation Lainat
    * yhdistelmä luotto
    * Home Improvement
    Ole hyvä ja rakastaa itseäsi, ja kiinnostus taloudellinen tarjous,
    ota yhteyttä: johaandrew@gmail.com

  13. Olen joutunut kerran ottamaan pikavipin ja täytyy sanoa että palvelu oli hyvää. Mutta summa oli senverran pieni ettei tullut ongelmia maksaa takaisin. Kierteeseen toki voi joutua, se on ikävää. mutta minulla ei ole pahaa sanottavaa pikalainoista, minua todella auttoi tuolloin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.