Puhuessamme rahan säästämisestä tarkoitamme yleensä joko säästämistä eläkeikää varten tai säästämistä jotakin tiettyä tavoitetta varten. Pienilla lapsilla säästämistavoitteena voi olla vaikkapa polkupyörä, nuorilla oma mopo ja aikuisilla esimerkiksi kesämökki tai vaikkapa purjevene. Säästämisessä ei ole kuitenkin mitään järkeä, jos samaan aikaan tuhlaamme rahaa toisessa suunnassa.
Elizabeth Warren ja Amelia Warren Tyagi esittävät säästämisen All Your Worth -kirjassa mielestäni varsin havainnollisesti nelivaiheisena prosessina.
Vaihe 1: Säästä 1000 euroa
Ensimmäinen vaihe säästämisen aloittamisessa on saada kasaan 1000 euron hätäkassa. Tämä hätäkassa on tarkoitettu nimensä mukaisesti vain hätätilanteisiin. Lähes kaikki lukemani velkaoppaat neuvovat, että tämä hätäkassa tulee rakentaa ennen velkojen pois maksamista ja erityisesti silloin, jos on ylivelkaantunut. Taustana tässä hätäkassaideassa on, että mikäli tällaista hätäkassaa ei ole, ylivelkaantunut henkilö ottaa jatkuvasti lisää velkaa eikä ikinä pääse kuiville.
All Your Worth -kirjan kirjoittavat suosittelevat, että mikäli pankkitili on tyhjä, tulee kaikki energia suunnata vain ja ainoastaan tämän 1000 euron hätäkassan rakentamiseen. Hätäkassa tulisi saada koottua noin kuukaudessa ja sen muodostamiseksi mahdollisimman nopeasti tulee tehdä kaikkensa:
- Myydä vanhat tavarat
- Palauttaa kaikki vanhat pullot ja tölkit kauppaan
- Tehdä ylitöitä
Lue lisää 1000 euron hätäkassan rakentamisesta näistä vanhemmista jutuistani:
Vaihe 2: Maksa pois velkasi, jotka varastavat tulevaisuutesi
All Your Worth -kirjan kirjoittajat käyttävät luottokorttiveloista ja pikalainoista aivan loistavaa termiä Steal-from-Tomorrow Debt. Korkeakorkoisissa lainoissa on kysymys juuri tästä. Ne ovat lainoja, joiden avulla varastat oman tulevaisuutesi.
Luottokorttiyhtiöt nostavat luottokorkoasi aina kun maksat lyhennyksesi myöhässä. Pikavippiyhtiöt laskuttavat sinulta laina-ajan maksamisesta korkeita kuluja ja myyvät lainasi perintäyhtiölle. Säästäminen ei onnistu, ennen kuin nämä tulevaisuuden tuhoavat velat on maksettu kokonaisuudessaan pois.
Velkavaikeuksien voittamiseksi löytyy vinkkejä muun muassa näistä jutuista:
All Your Worth -kirjan kirjoittavat varoittavat myös, että vaikka lainojen yhdistäminen voi tuntua houkuttelevalta, ei velkaongelmaa voi yleensä ikinä ratkaista ottamalla lisää velkaa. Lainojen yhdistäminen on vaarallista ja varomaton voi menettää siinä asuntonsa.
Vaihe 3: Rakenna kuuden kuukauden vararasto
Kun velat on maksettu pois, on aika täydentää vararahasto. Amelia ja Elizabeth suosittelevat, että vararahasto vastaisi henkilön kuuden kuukauden pakollisia menoja. Joissakin muissa oppaissa on ehdotettu, että vararahasto vastaisi 3-6 kuukauden kaikkia menoja. Koska pakollisten menojen osuus kaikista menoistamme on noin 50 %, ovat nämä luvut oikeastaan yhtä suuret.
Vararahasto kannattaa pitää korkeakorkoisella säästötilillä, jolla ei ole nostorajoitteita. Oma 10 000 euron vararahastoni on S-Pankin tuottotilillä.
Vaihe 4: Kasvata varallisuuttasi
Vasta kun aiemmat kolme vaihetta on tehty, voidaan aloittaa varsinainen säästäminen. Koska korkeakorkoiset lainat on maksettu pois, ei säästöpossumme pohja enää vuoda. Lisäksi meillä on rakennettuna riittävän suuri vararahasto, jonka ansiosta voimme nukkua yömme rauhassa.
Kokoan seuraavaan juttuuni parhaat vinkkini tulevaisuutta varten sijoittamiseen.
Minimalisti piti artikkelista. Varallisuuden kasvattaminen on suositeltavaa lopettaa kun taloudellinen riippumattomuus on saavutettu.
4b Asuntolainaa voi pitää velkavipuna välineenä kasvattamaan pääomaa, jotta taloudellinen riippumattomuus saavutetaan nopeammin. Kun taloudellinen riippumattomuus on saavutettu niin velka pois heti.
Milloin on sitten se tarpeeksi ”paha päivä” jolloin näihin rahoihin kosketaan?
Nessu: Hätäkassaan tulisi koskea ainoastaan silloin, kun eteen tulee jokin oikeasti yllättävä hätätilanne. Esimerkkeinä tällaisesta ovat esimerkiksi työttömyys, sairastuminen tai se, että sinun pitää päästä lähisukulaisesi hautajaisiin.
Hätätilanteita eivät ole esimerkiksi se, että Seppälässä on kaksi tuotetta yhden hinnalla alennusmyynti, jouluaatto tai se, että tupakka on loppu.
Jos pankkitili näyttää aina nollaa, eletään kädestä suuhun ja hätäkassaa ei ole, aivan pienetkin yllättävät menot aiheuttavat suuren taloudellisen kriisin. Siinä vaiheessa kun 1000 euron hätäkassa on kerätty, korkeakorkoiset velat maksettu pois ja vararahasto kasvatettu 10 000 euroon, ei esimerkiksi auton renkaan puhkeaminen tunnu juuri miltään.
Minimalisti: Oma asunto ja velkavipu samassa lauseessa ovat siinä mielessä hieman vaarallisen kuuloinen yhdistelmä, että velkavivun käyttäminen menee hieman keinottelun puolelle ja oma asunto on kuitenkin ensisijaisesti paika, jossa asutaan. Hyvin harvalla ihan oikeasti riskinottokyky kestää keinottelua omalla asunnolla.
Asuntojen hintojen ei pitäisi myöskään kasvaa yleisten elinkustannusten kasvua nopeammin. Lainojen korkojenkaan ei pitäisi olla korkeampia kuin inflaatio (yleinen elinkustannusten kasvu).
Toki, asuntolaina voi toimia joissakin taloudellisissa tilanteissa velkavipuna. Asuntolainan mitoittaminen sen oletuksen pohjalta, että asuntojen hinnat nousevat ”aina”, koska ne ovat nousseet viimeiset x vuotta, tuntuu vaaralliselta leikiltä. Hinnat palaavat kuitenkin loppujen lopuksi aina pitkän aikavälin trendikäyrälleen.
Luulen, että minimalisti tarkoitti sitä, että osakesäästäminen aloitetaan ennen kuin asuntolaina on maksettu pois. Esimerkiksi joka kuukauden ”ylijäämästä” 2/3 lainanlyhennyksiin ja 1/3 vaikkapa osakeindeksirahastoon. Laina-aika pitenee jonkin verran, mutta temppu on riskeihin nähden odotusarvoisesti melkoisen kannattava.
Tässä asuntolaina toimii velkavipuna (maksat asunnon myöhemmin kuin ilman sijoittamista), mutta en pitäisi tätä erityisesti keinotteluna. Saatoin myös ymmärtää minimalistin väärin, mutta pointti on se, että vaiheet 4a-c tapahtuvat yhtäaikaa ja jopa niin, ettei B:n kanssa liikaa kiirettä pidetä.
Minimalisti ei suosittele lainaa eikä velkavivun käyttämistä kuten http://minimalistisuus.blogspot.com/2010/09/ei-velkaa.html artikkelista näkyy perusteluineen.
Suomalaiset monesti toteavat, että vuokraaminen on ”rahan heittämistä kankkulan kaivoon”. Google haku Rent vs. Buy avulla pystyy helposti avartamaan näkemystään onko taloudellisesti kannattavaa sitoutua esim. 30 vuoden asuntolainaan. Onko aiheesta kirjoitusta täällä?
Minimalisti suosittelee vuokraamista tai mahdollisimman pienen ja edullisen asunnon ostamista.
Jos on rohkeampi luonne velkavipua voi halutessaan käyttää, jos olettaa saavansa esim. indeksirahastosta paremman tuoton kuin mitä lainankulut ovat kuten Markus kirjoitti. Haluaako lainarahalla riskeerata oman asuntonsa, jotta pääsee nopeammin tavoitteisiinsa on mielipide kysymys.
Jos varallisuutenne olisi miljoona euroa ja joku tarjoaisi teille kruuna/klaava kolikon heitosta (todennäköisyys 50/50) oikeasta veikkauksesta 10 miljoonaa euroa, tarttuisitteko?
Jos asuntolainan maksamiseen menee 30 vuotta olet spekuloijas tai keinottelija. Olet sijoittanut asuntoon niin paljon, että olet lähellä epäonnistumista. Tarvitaan pieni häiriö, niin olet liemessä. Työttömyys, pitempi sairaus, onnettomuus jne. Suosittelen 10 vuoden laina-aikaa etkäteissäästämisellä tai pienemmällä investoinnilla. 15 vuoptta on ehdoton maksimi. Hätärahasto on hätää varten. Vararahasto tekee mahdolliseksi ostaa 12 kauluspaitaa 90 €:lla 490 € sijasta. Eipä tarvitse käydä kaupassakaan kauluspaitaostoksilla seuraavan kymmenen vuoden aikana.