Minun on pitänyt kirjoittaa tästä säästövinkistä jo kauan. En ole kuitenkaan aiemmin kehdannut, koska tässä tulee samalla valotettua hieman omituisia tapoja.
Ollessani opiskelija terveellisen ja maittavan lounaan syöminen päivällä oli halpaa. Kiitos Kelan tuen ja Kauppakorkeakoulun opiskelijoille ominaisten neuvottelutaitojen, opiskelijalounas Helsingin Kauppakorkeakoulun ruokalassa maksoi alle 2 euroa. Nyt ”aikuisena” lounasruokailu on muuttunut kalliimmaksi. Hieman paikasta riippuen lounaasta pitää pulittaa 6,70 – 8,80 euroa. Koska tuosta tulee maksettua niin paljon, sitä haluaa syödä ”koko rahan edestä”. Isot annoskoot johtavat kuitenkin vatsakipuihin, närästykseen ja lihomiseen. Enemmin söisin päivän aikana useamman pienemmän (ja halvemman aterian).
Apuun tulee kaikkien tuntema monikansallinen perheravintolaketju McDonald’s. Monesti jos minulla on nälkä, käyn nappaamassa McDonald’sista yhden hampurilaisen. Tämä kustantaa yhden euron. Jos minulla on isompi nälkä, otan Happy Mealin.
Mielestäni kaikkein paras Happy Meal -diili on seuraava:
- neljä kananuggettia dipillä
- lisukesalaatti
- Tropicana appelsiinimehu
Hintaan sisältyy lisäksi purukumi ja joku lelu. En yleensä ota lelua, mutta ystävällinen tyttö kertoi tänään Happy Mealia ostaessani, että Happy Mealin ”leluna” saa tällä hetkellä varsin laadukkaan tuntuisia lastenkirjoja. Mukaani tarttui ABC-kirja, josta löytyy jokaisen aakkosten kirjaimeen pieni tarina suomeksi ja ruotsiksi (Vad schysst!). Happy Mealista nauttiessani olen yleensä lukenut päivän Kauppalehden. Tosin Hämeenlinnan Hämeensaaren McDonald’sissa ei ole näitä viime aikoina näkynyt.
Tiedän, että McDonald’s on paha-paha yhtiö, Big Mac -ateria säilyy syötävänä ydinräjähdyksestä ja että näiden kananuggettien valmistamiseen käytetään koneellisesti eroteltua kananlihaa, joka on lähes halal. Happy Meal on tästä huolimatta mielestäni varsin hyvä diili tällaiselle vähän isommallekin lapselle.
Tarkoitit varmaan haram, etkä halal.
Minäkin muuten ihmettelin uutisointia, missä joku taivasteli, että Big Mac -ateria on säilynyt homehtumatta kuukausia. Ei ole mitenkään tavatonta, että kuivunut ruoka ei homehdu eikä mätäne, kun se säilytetään hyvin tuuletettuna. Joka haluaa testata saman ilman monikansallisen pahapaha-yrityksen leimaa, voi hankkia kuivattua turskaa.
Mäkkärimiili on itse asiassa ihan kohtuullinen ateria. Pikaruokaa se ei ole, koska aika harvoin saan hampurilaisen odottamatta: yleensä joutuu odottamaan, että se valmistetaan tilauksesta. Erityisen halpaakaan se ei myöskään ole. Mutta jos välttää ranskanperunoita ja sokerilimua, hamppariateriat ovat oikeastaan kohtalaisen monipuolisia ja terveellisiä.
Mitä terveellistä on vehnähöttösämpylässä? Ja se niin kutsuttu liha… ei edes aloiteta siitä 😀 Niissä ei ole mitään monipuolista, eikä terveellistä. Edes kohtalaisesti.
Minimalisti on kanssasi samaa mieltä. Terveydestä kannattaa olla valmis maksamaan hieman enemmän. Onko rahasta enää paljoakaan iloa kun terveys on mennyt?
neljä kananuggettia dipillä
lisukesalaatti
Tropicana appelsiinimehu
lienee terveellisimpiä vaihtoehtoja McDonaldsin listalta.
Joo, samaa mieltä..
Energiasta ei Suomessa ole pulaa, eli säästökeinona – voisit jättää ennemmin syömättä tai syödä vaikka laihduttajan keittoja/ pirtelöitä (n euro per pussi, joka lasketaan yhdeksi ateriaksi) ja saisit paremmin vitamiinit sekä hivenaineet kuin pikaruokaloitten töhnästä.
Laadukas ruoka on asia josta ei säästetä.
Hetkittäin pitkiä 15 tunnin työpäiviä vetävänä näen että töhnäruoka näkyy heti työtehossa sekä tuottavuudessa, vaikka ruokavaliota noudattamattomat eivät sitä hahmota.
Minulla ei ole varaa sairastua flunssaan tms. Vastustuskyky on osaksi myös elintapavalinta. Ruokavaliomuutokseni jälkeen monipuolisen ja tasapainoisen nopeita hiilareita ja alkoholia välttävän syömiseni seurauksena en ole viimeiseen 5 vuotten ollut kertaakaan poissa töistä flunssan tähden. Lievää nenänvalumista on ollut, joka hoituu nasolinilla, mutta en ole sairastunut kuten suurin osa ihmisistä ympärilläni.
Ja kun palkkani on tälläkin hetkellä omasta valinnastani suoraan verrannollinen työsuoritteeseeni, ei minulla olisi varaa ”säästää” ruuassa, koska se suoraan kostautuisi terveydessä ja siten tuloissani.
”Ja kun palkkani on tälläkin hetkellä omasta valinnastani suoraan verrannollinen työsuoritteeseeni, ei minulla olisi varaa “säästää” ruuassa, koska se suoraan kostautuisi terveydessä ja siten tuloissani.”
Säästäminen ruuassa voi tulla kalliiksi on sanontana mahtava. Kyseisessä lauseessa sen merkitys tulee esille selkeästi.
Minimalisti on suositellut jatkuvasti halvan terveellisen lounaan viemistä työpaikalla, Halpa terveellinen lounas kirjoitus vinkkeineen on luettavissa linkistä.
Terveellisen syömisen ei tarvitse olla kallista. Keskittymällä vihanneksiin, hedelmiin ja täysjyvätuotteisiin on mahdollista syödä useampia, pienempiä ja halvempia annoksia joista artikkelissakin puhuttiin.
t. Minimalisti
Samaa mieltä ylemmän kanssa. Parsaa, kukkakaalija ja tomaattia saa halvalla. Kannattaa katsastaa paikallisten puutarha- ja maatilaopistojen kauppatarjonta. Täällä Rovaniemellä tomaattikilo on euron halvempi puutarhaopistolla kuin marketin hyllyllä.
Terveellinen ruoka säästää sairastelukustannuksista paljon. Syön myös lisäravinteita ja tämän kokonaisuuden ansiosta myös yleinen tehokkuuteni on kasvanut. Olen yksityisyrittäjä, joten jaksaminen korreloi suoraan taseeseen.
Hiilihydraattimössö vie mehut hetkessä ja tekee päivästä harmaan.
No niin. Olenkohan ainoa, jolta alkaa mitta täyttyä tämän terveellisyyshössötyksen kanssa? Sitä kun tulee nykyään joka tuutista. Jos muuten elää terveellisesti ja syö monipuolisesti vihanneksia unohtamatta, ei 1-2 pikaruoka-ateriaa viikossa terveyttä vaaranna. Flunssan saamiseen se ei myöskään vaikuta.
ja jos on 3-10 vuotiaita lapsia (epärehellisellä ei tarvitse olla) niin itseäni ainakin on mäkki muistanut viimeiset neljä vuotta happymeal aterialla http://www.mcdonalds.fi/fi/fi/perhekerhon_edut.html
Mika.. ehkä sinulla ei vaikuta. Sinähän et usko asiaan – mutta lumevaikutuskin riittää minulle.
Fakta vain on että minä en ole sairastunut, ja sinä ilmeisesti olet. Anekdootaalista kohdallani, mutta silti fakta elämästäni.
Ja toiseksi.. myönnän, olen sen verran epäsosiaalinen että pidän pitkää väliä (vähintään 2 metriä) ihmisiin jotka ovat kipeinä – ihan vaan sen takia että pidän ennemmin virusaltistuksen riittävän pienenä, jolloin hyvä vastustuskykyni pitää huolen siitä että en sairastu.
Mutta hei, mitä minä mistään tiedän eläinlääkärinä joka on opiskellut eläinten ruokintaa ja epidemiologiaa useammankin kurssin ja tietää miten paljon em kaltaiset vaikuttaa ELÄINTEN hyvinvointiin.. me ihmisethän olemme aivan eri asia. Sinähän olet ihminen ja tiedät kaiken ruuasta.
NN taitaa ampua hieman yli. Ainakin hienoja sanoja on kursseilla opetettu…
Onhan totta, että ruoasta elävät elävät ja kalat veteen kusevat. Omalla kohdallani tuntuisi vaan oudolta änkeä suuhunsa suositusten mukainen puoli kiloa kasviksia päivässä, ja siihen tietty kaikki normaali ruoka vielä päälle. Olen viimeiset viisi vuotta syönyt hieman epäsäännöllisesti: aamiainen klo7, lounasta jos ehtii klo 10-14 haarukalla(nuudelit on aika kova sana), kotona jotain muuta lämmintä klo17-18 maissa ja 22-23 maissa vielä tuhti voikkari ja olutta..:-)
En polta, joten työpäivän aikana tulee pidettyä yksi vartin tauko(lounas). Tämä ei kuulu asiaan, mutta tuntuu joskus hoopolta painaa hommia tällä tahdilla, kun joku ’norttihemmo’ istuu tupakkahuoneessa tämän tästä…
Noh, pari kertaa olen ollut flunssainen muutaman päivän ajan ja silloinkin vain yhden päivän poissa töistä. Siis viimeisten viiden vuoden aikana! Sairastelevia ihmisiä en sen enempää välttele ja noikin lentsut taisivat olla seurausta pipan kotiin unohtamisesta.
Kyllä se vaan niin menee, että meillä töissä ne terveysruokailijat ja huippuliikkujat on se ryhmä, jotka on aina kipeinä ja milloin mistäkin syystä sairaslomalla.
Pikaruokaa syön hyvällä omalla tunnolla 1-2krt viikossa ja voin näillä eväillä mielestäni hyvin!
Ja ikää IC:llä oli?
Vanha viisaus on että jos haluat tietää miltä jollain elämäntyylillä tulee niin katso sitä elämäntyyliä pari vuosikymmentä elänyttä viisikymppistä.
Tulee aina mieleen se Valion mainos ”ikinä en ole maitoa juonut, enkä juo”…
Itse en aio olla raato, mutta hei, jokaisen oma valinta mitä roskaa suuhunsa laittaa, ja onneksi se valinta näkyy ja tuntuu (melkein) kaikissa ajan kanssa. =)
Minimalisti on kanssasi samaa mieltä.
Menestyneillä ihmisillä on pitkä aikaperspektiivi ja yhteiskunnan alimmalla kastilla on lyhyt aikaperspektiivi.
Miksi säästäisin muutaman satasen kuukaudessa sen sijasta, että käyttäisin sen heti? Saanhan kuitenkin seuraavan palkan ensi kuussa? On ajattelumalli, jolla varmasti pidetään varallisuus alhaisena.
Miksi jättäisin ryyppäämisen, roskaruokien syömisen ja kuntoilisin kun se ei näy heti terveydessä.
Monilla ihmisillä on ihmeellinen käsitys, että menestyminen tai epäonnistuminen tapahtuisi muutamissa päivissä.
Hyvä ajattelumalli ruuassa kuin varallisuuden kasvattamisessakin Minimalistin mielestä on miten pienet päivittäiset päätöksesi vaikuttaa tulevaisuuteen.
Osat ovat tosin valmiita uhraamaan terveytensä tai varallisuutensa koska haluavat nautintoa heti. Äärimmäisyytenä huumeriippuvaiset, jotka odottavat seuraavaa annostaan hinalla millä hyvänsä.
t. Minimalisti
Hauskaa että joku muukin aikuinen on löytänyt saman diilin. Itse kannatan myös kiireen tai laiskuuden tullen mäkkärin samaista muunnosta happy meal’sta. Eli siis nugetit, salaatti ja mehu! Toimii!!!
Nuo mäkkärin nuggetit ovat kyllä herkullisia, mutta tiesittekö että niistä puolet on kanaa ja puolet jotain ihan muuta?
http://www.organicauthority.com/foodie-buzz/what-is-in-fast-food-chicken-hint-its-not-chicken.html
onpa niin lapsellista tekstiä että tämän sivuston seuraaminen loppuun tähän. ala-arvoista ajanhukkaa!!!