
Kirjoittaessani muita jouluaiheisia vinkkejä törmäsin vielä seuraaviin kolmeen tapaan säästää joululahjakuluissa:
1. Lahjojen määrän ja maksimihinnan sopiminen
Eräs paljon käytetty tapa vähentää joululahjakuluja on sopia etukäteen ennen joulua lahjojen maksimihinnasta ja määrästä. Tätä tunnutaan suosittelevan varsinkin lapsettomille ja vähävaraisille pariskunnille. Lahjan maksimiarvon sopiminen kuulostaa kohtuullisen järkevältä, mutta en sitten tiedä onko sillä määrällä niin väliä.
Kannattaa kuitenkin suhtautua tähän rennosti. Jos toinen ostaa omilla rahoillaan toiselle jotakin hieman arvokkaampaa, ei se liene syy antaa joulun mennä piloille.
2. Lahjarinki
Sopikaa suvun tai perheen kesken, että kuka antaa lahjan kenellekin. Tämän voi vaikka arpoa ennen joulua. Tätä mallia käytetään paljon esimerkiksi työporukan pikkujouluissa. Suvuissa, joissa on paljon lapsia, tämä voi olla ainoa vaihtoehto hoitaa joulu ilman, että puoli sukua on velkaneuvonnassa helmikuussa.
Yhdysvalloissa tällaista lahjavastuun jakamista näytetään kutsuvan nimellä secret Santa. Onkohan suomeksi jotain vastaavaa ilmaisua?
3. Joulun siirtäminen
Tämän vinkin perusoletuksena on, että tavarat ovat halvempia joulun jälkeisissä alennusmyynneissä kuin mitä ne olivat ennen joulua. Tämän vinkin ideana onkin antaa jouluna vain lupaus lahjan ostamisesta joulun jälkeen. Mikäli tämä temppu onnistuu, voi varsinkin vaatteiden hinnassa säästää parhaimmillaan jopa muutaman kymmenen prosenttia. Riskinä on, että sitä haluttua lahjaa ei enää joulun jälkeen löydykään mistään. Vaatteissa riskinä on, että haluttu koko loppuu alennusmyynneissä heti kättelyssä.
Tämä voi myös olla hieman tylsä käytännössä ja uskoisin, että pienille lapsille annettavissa lahjoissa tämä ei oikein toimi.
Miltä nämä vinkit kuulostavat? Oletko kokeillut näitä käytännössä tai tiedätkö jotain vastaavia vinkkejä?
Täyttä asiaa mutta tulee vähän myöhässä…
Minä: Niin mulla näissä joulujutuissa usein käy. No, joulu tulee taas ensi vuonna.
Tuntuu että tänä vuonna parhaat alet ovat olleet nyt viimeisellä viikolla ennen joulua, moni yleensä alennuksia karsastava verkkokauppa on antanut -15% – -20% kaikista tuotteista ja ilmaiset postikulut päälle. Eipä ole jäänyt niihin puoteihin paljoa myytävää pyhien jälkeiselle ajalle 🙂
Loistovinkkejä rahan säästöön.. kiitos!
paras ostaa lahjat joulun jälkeen sen verran pitää tietää mitä haluaa ostaa.
huonoin vinkki lahjarinki. no ehkä ketkä tykkää siitä ketkä ei. ei aikuisen tarvitse saada lahjoja siskon mieheltä tms.
maksimihintakin menettelee mutta ihmiset on niin erilaisia. ja viisas? voi saada murto-osalla saman mitä toinen eri aikaan.
Itse ostin tänä jouluna vain kaksi (”pakollista”) lahjaa. Tärkeimpien kavereiden kanssa hieman juhlitiin edeltävinä päivinä ilman yhden ainoata lahjaa hyvän ruoan ja juomien merkeissä. Oli todella mukavaa ja stressitöntä.
Tänään oli sitten tietysti ne pakolliset sukujuhlat. Ennalta oltiin sovittu ettei osteta toisille lahjoja, mutta sopimus ei tietenkään pitänyt. Kaikki vain valittivat, että ei olis tarvinnut ja en keksinyt mitään järkevää ym. Itsekkin sain useita paketteja, joista ainoastaan sukkapaketti oli mieluinen. Niiden lisäksi oli jos jonkinlaista koriste-esinettä, elektroonisia härpäkettä, mukitelineitä yms. turhanpäivästä jotka voi viedä suoraan kierrätyskeskukseen. Muutenkin ilta tuntui pelkältä suorittamiselta ilman minkäänlaista jouluhenkeä.
Paras lahja mitä on on yhteinen aika ja rakkauden osoittaminen ilman materiaa!