
Kuulun tukevasti siihen kategoriaan ihmisiä, jotka eivät vihaa mitään niin paljon kuin palamista. En oikeastaan myöskään juurikaan pidä ruskettumisesta, vaikka minulla siihen näinkin vaaleaihoiseksi jonkinlainen taipumus (onneksi) onkin.
Käytin useamman vuoden ajan onnellisesti Yhdysvalloista ostamaan erinomaista Coppertonen Sport Spray-voidetta, joka vastasi hyvin tarpeisiini. Tämän tuotteen suojakerroin oli 30 ja ennen kaikkea se pysyi iholla urheiluaktiviteeteissa kuin liimattuna. Tämä aurinkovoide ei myöskään valunut silmiin hikoillessa. Valitettavasti en ole kuitenkaan löytänyt tätä kyseistä tuotetta mistään verkkokaupasta Suomeen toimitettuna.
Käytän lisäksi ympäri vuoden kasvoihini kosteusvoiteena paksuakin paksumpaa Nivea Soft -voidetta. Tässä ei kuitenkaan ole suojakerrointa. Ihoa pitäisi suojata kuitenkin auringolta myös kevättalven hangilla, joten yksinkertaisuuden vuoksi olisi helpointa, jos myös normaalissa kasvovoiteessani olisi suojakerroin. Tähänkin ongelmaan löysin aikoinaan ratkaisun Amerikan ihmemaasta. Yhdysvalloissa myytävässä Nivea for Men -kasvovoiteessa on nimittäin yleensä toisella puolen Atlanttia vakiona SPF 15 -tasoinen suojaus mukana. Tätäkään voidetta ei kuitenkaan ole saatavilla Euroopasta tai Eurooppaan. Olen siis pakotettu etsimään itselleni uudet aurinkosuojatuotteet.
Aurinkovoiteista löytyy verkosta paljon testejä, mutta yleensä esimerkiksi iltapäivälehtien testatessa aurinkovoiteita testitulokset pohjautuvat täysin testaajien subjektiivisiin näkemyksiin. Harvemmin näkyy testejä, joissa esimerkiksi suojakertoimien paikkaansa pitävyyttä olisi testattu riippumattomissa laboratoriokokeissa. Aurinkovoiteiden suojakertoimista on hyvä ymmärtää, että ilmoitettu suojakerroin kertoo pelkästään voiteen UVB-suojasta. On kuitenkin tärkeätä, että rasva suojaa UVB-säteiden lisäksi myös UVA-säteiltä.
Vielä UVA-suojan täydellisyyttä tärkeämpi hyvän aurinkovoiteen ominaisuus on mielestäni se, että sitä tulee käytettyä. Jos voide tahmaa, tarhaa ja likaa vaatteita ja kirvelee valuessaan silmiin, jää voide herkästi laittamatta.
Toistaiseksi paras löytämäni aurinkovoiteiden testi löytyy viime vuoden kesäkuun (6/2010) Kuluttaja-lehdestä. Tässä lehdessä testattiin aurinkovoiteita lapsille.
Parhaat arvosanat lasten aurinkovoiteiden osalta testissä saivat:
- Eucerin Kids Sun Spray SPF 50+ arvosana 4,0
- Yves Rocher Protectyl Végétal lasten aurinkoemulsio SK 30 arvosana 3,9
- Vichy Capital Soleil Multi-position Spray SPF 30 arvosana 3,9
Kaikissa testatuissa voiteissa UVB- ja UVA-suojan suhde oli oikea. Huonoimman arvosanan vedenkestävyydessä sai hieman yllättäen Nivea Sun Children’s Pocket Size SPF 30. Tuotteen vedenkestävyyden arvosana oli vain 2/5. Lähes yhtä huono vedenkestävyyden suhteen oli Aco Kids Sun Spray SPF 30, jonka tulos vedenkestävyydessä oli 2,5/5.
Testin parhaat kosmeettiset ominaisuudet olivat yllä mainitulla Yves Rocher Protectyl -voiteella (4,5/5) sekä hieman yllättäen huonosta vedenkestävyydestä moititulla lasten Nivea Sun -voiteella.
Lisäksi perhevoiteista menestyi erinomaisesti Vichy Capital Soleil Family Lotion SPF 30, jonka kokonaisarvosana oli 4,0 ja kosmeettisten ominaisuuksien arvosana 4,5.
Olen kokeillut nyt itse aikuisten Nivea Sun Lotion -voidetta ja voin todeta tästä suoraan, että tämä voide ei kestä hikoilua ollenkaan ja lisäksi tämä on todella tahmaista tavaraa. Hiekkarannalla hiekka tarttuu voideltuun ihoon välittömästi. Lisäksi voide kirvelee silmiin joutuessaan todella ilkeästi.
Kokeilin lisäksi tänään töissä työkaverini Vichy Capital Soleil Spray -voidetta. Tämän tuotteen vedenkestävyys vaikuttaa erinomaiselta ja lisäksi tämä voide oli todella helposti levittyvää. Tämän voiteen ehdoton miinuspuoli on kuitenkin hinta, yli 20 euroa purkilta. Eipä silti, ei mikään näistä voiteista ilmaista ole. Lisäksi, kuten yllä totesin, mielestäni aurinkovoiteen tärkein ominaisuus on se, että sitä tulee oikeasti käytettyä.
Lopuksi vielä kertauksena muutama vinkki aurinkovoiteiden käytöstä:
- Suojakerroin ei kerro voiteen kyvystä suojata ihoa rypistävältä ja syöpää aiheuttavalta UVA-säteilyltä. Varmistu aurinkovoidetta ostaessasi, että voide suojaa sekä UVA- että UVB-säteilyltä.
- Aurinkovoidetta tulee levittää reilu kerros ennen ulosmenoa ja lisätä uusi kerros 15-30 minuutin auringossa oleskelun jälkeen.
- Aikuisten tulisi käyttää voiteita, joiden suojakerroin on vähintään 15. Lapsilla suojakertoimen tulee olla vähintään 20.
- Kuluttajaviraston suosituksen mukaan lasten iholle tulisi käyttää vain fysikaaliseen suodattimeen, kuten sinkkioksidi ja titaanidioksidi, perustuvia suojavoiteita.
- L’Oreal Finlandin (aurinkovoiteiden valmistaja) edustaja on kuitenkin ollut Me Naiset*-lehden haastattelussa kemikaalisten suojien haitallisuudesta hieman eri mieltä: ”Tutkimusten mukaan lapsen iho ei läpäise iholle laitettuja aineita sen enempää kuin aikuisen iho. On oleellista muistaa, että UV-säteily on sekä lapsille että aikuisille huomattavasti suurempi terveysriski kuin suojatuotteet.”
- Vauvoille ei Kuluttajaviraston ohjeen mukaan tulisi käyttää aurinkovoiteita käyttää lainkaan, vaan heidät tulisi suojat muilla tavoin auringon paisteelta.
- Yleisin aurinkovoiteiden allergisia reaktioita aiheuttava aine on oksibentsoni (INCI: Benzophenone-3)
- Hoidolla ei pysty vaikuttamaan jälkikäteen palamisen aiheuttamiin soluvaurioihin. Niitä voi estää vain suojautumalla ja ehkäisemällä ihon palaminen.
Oletko löytänyt hyvän aurinkovoiteen? Kerro vinkkisi kommenteissa!
Muualla verkossa:
Ultrasun aurinkovoiteista on ainakin itsellä todella hyviä kokemuksia. Niitä ei kyllä kovin monesta paikkaa saa, mutta ajattelin taas tänä vuonna yrittää löytää tuota purkin ja ehkä sitä auringon oton jälkeen laitettavaa ainetta myös.
Ultrasunin aurinkovoiteita saa ainakin Sokokselta! Itse ostin niitä sieltä viime kesänä.
Aurinkorasvojen ostoa edullisempaa on ostaa leveälierinen hattu ja pitää pitkähihaista vaatetusta. Hyvät aurinkolasit ovat myös tarpeen.