
Joululahjojen miettiminen ja ostaminen on mukavaa touhua. Tammikuussa postiluukusta kolahtava ylisuuri luottokorttilasku ei ole kuitenkaan kivoin mahdollinen alku uudelle vuodelle. Bonusta verkko-ostoksista tarjoava Ostohyvitys.fi ja Tarkan markan blogi ovat koonneet 10 vinkkiä, joiden avulla voi säästää rahaa joululahjaostoksilla.
1. Osta lahjat ajoissa
Mikään ei tuhoa budjettia niin kuin kiire. Jos mahdollista, osta lahjat ajoissa. Näin ehdit vertailla hintoja sekä miettiä lahjoja ajatuksen kanssa.
Jos et ole vielä aloittanut lahjojen ostamista, kannattaa lahjalistan tekeminen aloittaa heti.
2. Päätä ensin paljonko rahaa aiot käyttää
Perinteinen tapa ostaa joululahjoja on aloittaa miettimällä, että mitä lahjoja ostaisi ja kenelle. Tämä on valitettavasti helppo tapa kuluttaa lahjoihin enemmän rahaa kuin on. Päätä ensin, että paljonko aiot käyttää yhteensä joululahjoihin ja listaa sitten henkilöt, kenelle aiot lahjoja ostaa. Yritä keksiä kaikille sellaiset lahjat, että kokonaisbudjettisi ei ylity.
3. Osta pari ylimääräistä lahjaa
Joskus käy niin, että unohdat lahjalistaltasi jonkun henkilön tai että joku vuoden aikana tapaamasi henkilö päättääkin muistaa sinua yllätyslahjalla ennen joulua. Tällaisia tilanteita varten voi varautua ostamalla varastoon pari kenelle tahansa kelpaavaa lahjaa. Pandan suklaakonvehtirasiat taitavat olla Suomen yleisin ”kun-en-muutakaan-keksinyt” -lahja.
4. Tee muutama lahja itse
Erinomainen tapa säästää joululahjakuluissa on tehdä lahjat itse. Suurin osa lahjan saajista myös arvostaa itse tehtyjä lahjoja.
Itse tehdyn lahjan ei tarvitse tarkoittaa satoja tunteja neulepuikkojen ääressä sohvalla. Esimerkiksi leivonnaiset ja jouluiset ruoat sopivat mainiosti jo ennen joulua ystäville tuotaviksi lahjoiksi.
Itse tehty lahja voi olla myös hyvinkin edullinen. Eräs ystäväni toi meille joululahjaksi tekemänsä jäälyhdyn. Tämä oli ehkä persoonallisin, mutta myös edullisin lahja, jonka olemme saaneet pitkään aikaan.
Lahjaksi voi antaa myös lupauksen jostakin itse tehtävästä palvelusta tai työnteosta kuten kotisiivouksesta.
5. Veronpalautukset eivät ole ilmaista rahaa
Monet budjetoivat joulunsa veronpalautusten ympärille. Veronpalautukset eivät kuitenkaan ole mitään ilmaista rahaa vaan osoitus siitä, että edellisen vuoden veroprosentti on ollut hieman persiilleen laskettu.
Osan veronpalautuksesta voi laittaa säästöön tai käyttää vararahaston kasvattamiseen. Uusi vuosikin on mukavampi aloittaa kun pankkitililtä löytyy pieni rahapuskuri yllättävien menojen varalle.
6. Vertaile hintoja
Varsinkin verkosta ostettaessa tuotteiden hintojen vertailu on helppoa. Suomen suurimmat hintavertailusivustot ovat Hintaseuranta.fi sekä Vertaa.fi. Myöskään ulkomaisia verkkokauppoja ei kannata unohtaa. Monilla eurooppalaisilla verkkokaupoilla on tarjota joulun alla ilmaiset toimitukset myös Suomeen.
Vinkkejä halvoista ostopaikoista voi kysellä myös suurilta keskustelufoorumeilta kuten:
7. Älä osta joululahjoja velaksi
Joululahjojen miettiminen ja ostaminen on mukavaa touhua. Tammikuussa postiluukusta kolahtava luottokorttilasku ei ole kuitenkaan mukavin mahdollinen alku uudelle vuodelle. Jos mahdollista, yritä pysyä budjetissa ja välttää joululahjojen ostamista velaksi.
8. Osta lahjat verkosta
Lahjojen ostaminen verkosta säästää paitsi rahaa, myös aikaa, polttoainetta ja hermoja. Postin teettämän tutkimuksen mukaan jo puolet suomalaisista ostaakin ainakin osan joululahjoista verkosta.
Mikäli vielä epäröit verkosta ostamista, Kuluttajaliiton sivuilta löytyy ohjeita onnistuneeseen verkko-ostamiseen.
9. Käytä alennuskoodit hyödyksesi
Varsin monet verkkokaupat kysyvät kassalla alennuskoodia, kampanjakoodia tai kampanjatunnusta. Alennuskoodit ovat verkkokauppojen tapa tarjota tietyille asiakasryhmille erikoisalennuksia tuotteista. Verkkokaupat lähettävät alennuskoodeja esimerkiksi sähköpostitse vanhoille asiakkailleen.
Alennuskoodeja voi hakea myös Googlen kautta. Lisäksi Suomestakin löytyy jo muutamia alennuskoodeja listaavia sivustoja.
Verkko-ostoksista voi saada alennusta myös ostohyvitysten ja bonusten avulla. Esimerkiksi Ostohyvitys.fi-sivuston kautta voi kerätä bonusta ostoksista reilussa 300 suomalaisessa ja ulkomaisessa verkkokaupassa.
10. Kierrätä lahjoja
Eräs tapa säästää lahjakuluissa on laittaa saadut lahjat takaisin kiertoon. Voitte myös sopia perheen tai sukulaisten kesken siitä, että kuka antaa lahjan kenellekin.
Tuo ajatus jäälyhdystä lahjaksi on huikaiseva: mikään ei estä mielikuvituksella varustettua ihmistä antamasta lahjaa ystävälleen, vaikkei hänellä olisi sentin senttiä rahaa lahjan hankkimiseen.
Luulen lisäksi, että teillekin tuo jäälyhty oli varmaan yksi mieleenpainuvimmista lahjoista kautta aikojen.
Joululahjassakin kun on tärkeintä kaunis ajatus muistamisesta.
Näin siinä tosiaan pääsi käymään. Talvi oli vielä niin pitkä, että tuo lyhty pysyi ehjänä pihallamme pitkälle kevääseen.